Valère Sinclair

Valère on kaikkea muuta kuin vanhempiensa elättelemien toiveiden mukainen kylmäverinen, pitkä ja karski vampyyrintappaja. Ehkä hän on sen 187 senttimetriä pitkä, mutta siihen se sitten jääkin. Nuorukainen saattaa ulkoisesti vastata muutoinkin pelottavaa, joskin vanhempiensa mielestä hän muistuttaa ulkonäöltään ennemmin vampyyriä kuin sellaisten tappajaa.

Jos nyt kuitenkin perehdytään ensin pojanklopin luonteeseen ja käyttäytymiseen. Valère tekee parhaansa ollakseen juuri sellainen kylmäverinen, suorastaan karmivan rauhallinen tappajamasiina, jollaiseksi vanhempansa hänet tahtoivat.
Hän tekee parhaansa pitääkseen kasvojensa ilmeet peruslukemilla eikä kaihda keinoja vaikuttaakseen uhkaavammalta. Totuus kuitenkin tuntuu aina jotain kautta puskevan läpi, viimeistään siinä vaiheessa, kun hän onnistuu tahtomattaankin mokaamaan asiat aivan väärälle mallilleen.
Tämä on hyvin yleistä Val paralle eikä hän ole saanut mokailuunsa muutosta aikaiseksi. On totta, että jotkut syntyvät kömpelöiksi turjakkeiksi siinä missä toiset olivat luonnostaan ketteriä. Toiset puolestaan saavat usein osakseen huonoa onnea ja jotkut puolestaan eivät.
Noh, Valèressa yhdistyvät niin kömpelyys, huono onni, itsepäisyys, luontainen suloisuus, uhmakkuus, hintelyys, pippurisuus, huono itsehillintä kuin myös kaksimielinen huumorintaju - ja ajatustoiminta. Onko huonompaa yhdistelmää siis olemassakaan?

Kaikessa kömpelyydessään ja typeryydessään Valère saattaa sotkeutua omiin jalkoihinsa, kaataa kirjaston kirjahyllyt dominojen tavoin, juosta vahingossa päin seinää ja satuttaa itseään koettaessaan epätoivoisesti tappaa tai ainakin vahingoittaa vampyyrejä.
Kaikki näistä yllä luetelluista herra on jo toteuttanut - vahingossa - ja listaa voisi taatusti jatkaa ikuisuuksia. Valère on - toisin kuin ulkonäöstään voisi olettaa - oikea epäonnisuuden kuningas eikä sille mahda mitään.

Mitä itsepäisyyteen tulee, siihen typeryys yhdistyen, Valère saattaa helposti sännätä rappukäytävään pelkissä boksereissa kuvitellessaan vainoharhaisuutensa keskellä vampyyrien koettavan murtautua sisään hänen asuntoonsa naapurin todellisuudessa hakatessa nauloja seinään uutta tauluaan varten. Ei se vielä hänen itsepäisyyttään selitä, mutta mikäli joku naapureista sattuisi saapumaan käytävään ja huomauttamaan nuorukaiselle hänen vähäisestä vaatetuksestaan, hän saattaisi hyvinkin kieltää unohtaneen pitkät housut asuntoonsa, vaikka itse kukin saattaisi tuossa tilanteessa ominsilmin todeta, ettei hänellä niitä ylläänkään ollut.


Huonoa onnea hänellä nyt puolestaan on yhtenään eikä ihmekään kun yhdistetään kaikki nuo aiemmin mainitut ikävät ominaisuudet, joista seuraavana selvityksessä luontainen suloisuus. Valère todellakin tekee kaikken ollakseen jotain aivan muuta kuin suloista ja suorastaan lutuista, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
Tämä ei riipu enää edes tilanteesta ja ihmisistä, vampyyreistä tai ihmissusista. Vaikka Valére kuinka koittaa hyväksi käyttää uhmakkuuttaan ja pippurisuuttaan, hän onnistuu usein saamaan aikaiseksi suurimmasta ja kylmäverisimmästä vampyyristäkin vain sanan;
"Aww."
Tuohon tietysti omalta osaltaan vaikuttaa hänen hintelyytensä, itsepäisyytensä ja uhmakkuutensa luontaisen suloisuuden lisäksi ja tuon sanan kuuleminen tai suloisena pidetyksi tuleminen ylipäänsä riittää herättämään Valèren huonon itsehillinnän ja se yhdistettynä hänen huonoon onnensa tietää tietysti ongelmia.

Itsehillintänsä menettäessään Valère ei käytä sen vähänkään vertaa hidasta järjenjuoksuaan vaan toimii kuten parhaaksi katsoo, eli todennäköisesti koettaa tappaa sen, joka häntä on vaikkapa sitten suloisena pitänyt, vaikka toki muutkin asiat hänen itsehillintäänsä koettelevat kuin vain hänen oletettu suloisuutensa.
Valère saakin usein turpiinsa tai joutuu muutoin vain velkoihin tai ikäviin tilanteisiin. Vampyyrit ovat kaiketi lukuisten elinvuosiensa aikana jo tympääntyneet yksitoikkoiseen elämään, joten näillä tuntuu väkisinkin olevan yhtä jos toistakin mielessä epäonnisen, pienikokoisen ja typerän, nuoren vampyyrinmetsästäjän varalle.
Ihme kyllä kenenkään mielessä ei vielä varsinaisesti ole käynyt tämän suloisen, mutta uhmakkaasti kaikkea muuta esittävän, pikku olennon tappaminen. Muutoin Valère kaiketi olisikin jo päässyt hengestään.

Valèren kaksimielisyys puolestaan tulee sekin helposti esiin ja huonon itsehillintänsä vuoksi usein jo "lekaa", "melaa", "melonia" tai "pituutta" vastaavan sanan kuuleminen saa vampyyrintappajan tyrskähtelemään kämmenensä suojissa.
Hänen silmistään on helppo tunnistaa milloin hän on huvittunut - silloin kun huulensa ovat vielä toistaiseksi onnistuneet pysyttelemään peruslukemilla. Huvittunut pilke hänen suurehkoissa silmissään on helppo tunnistaa eikä Val tietenkään osaa peittää sitäkään, kuten ei mitään muutakaan.

Tässä vaiheessa voi herätä kysymys siitä, onko Valère koskaan tosissaan ja vastaus on yksinkertainen; Valère on melkein aina tosissaan. Hänellä vain sattuu olemaan niin huono tuuri, että sitä on vaikea kenen tahansa uskoa.

Valère ei tieten tahtoen pistä pystyyn ystävyyssuhteita, muttei hän myöskään tarkoituksellisesti ole suloinen. Vampyyreillä onkin tapana olettaa hänen olevan näiden ystävä, mikäli hän on kerran tai kahdesti epäonnistunut näiden tappamisessa ja sekös nuorukaista ärsyttääkin.
Hän vihaa vampyyreitä, mutta näillä tuntuu mielestään olevan vapaa kulku hänen asuntoonsa ja sieltä ulos - sama juttu hänen makuuhuoneensa ja eritoten vuoteensa kanssa - heti kun hän on yhdenkin kerran koettanut tappaa nämä.


lävistykset: kolme lävistystä alahuulessaan (oikealla, vasemmalla ja keskellä, useimmiten reunimmaisissa renkaat, joissa kirkkaanvihreät pallot ja keskimmäisessä piikkitappi), nenäkoru (ns. 'sonninrengas', yli 1,6 milliä paksu ja kaksipalloinen rengas), kielikoru, kolme rengasta vasemmassa korvalehdessään, kolme rengasta oikeassa ja kaksi oikean korvansa rustossa (alemmassa rengas ja ylemmässä nappi)

Kuten sanottua Valère on ulkonäöltään ennemmin vampyyri kuin vampyyrintappaja, mutta toisaalta hän myös ulkonäöltään mielestään näyttää pelottavammalta kuin mitä on koskaan onnistunut olemaan. Joskin hänen ulkonäkönsä ei tunnu pelottavan vampyyreitä eikä sen paremmin ihmisiä saatikka ihmissusiakaan mikä ärsyttää nuorukaista todella paljon.

Vaikka leukaluunsa leveneekin kaulaa kohden, on hänen leukansa siro siinä missä kasvojensa piirteet yleensäkin. Poskiinsa ilmaantuvat usein, osittain valaistuksesta riippuen tummat kuopat, jotka tekevät hänestä entistäkin hintelämmän näköisen. Nenänsä luu on suora, muttei tee hänen nenästään suurta vaan pikemminkin keskikokoisen. Vaikkakin on totta, että keskikokoisesta nenästään huolimatta hänen kasvonsa saattavat näyttää suloisilta.
Kenties vika on hänen suurehkoissa, vaaleanharmaissa silmissään, joista hän kieltämättä koettaa tehdä pelottavammat rajaamalla ne usein paksulla kajaalikerroksella, peittämällä silmäluomensa mustalla luomivärillä ja käyttämällä valkoisia piilolinssejä.

Tai ehkä tuon söpön vaikutelman luovatkin hänen ohuet, mutta muodokkaat huulensa, joita peittävät useat - yllämainitut - lävistykset. Huulensa ovat luonnostaankin varsin punertavat eikä hänen mielessään todellakaan ole edes käynyt huulipunan tai -kiillon käyttäminen.
Huulensa harvemmin edes kuivuvat, jotenkin huulirasvaakaan ei tarvita.

Kulmakarvansa - siinä missä pääosin kaikki muutkin karvansa - Valère ajelee eikä anna niiden kasvaa. Voisi sanoa, että hänellä on tavallaan jonkinlainen "karvakammo".
Hän piirtää usein itse kulmakarvansa (ja kuvien esittämillä tavoilla).

Valère tosiaankin on 187 senttimetriä pitkä, mutta sitäkin laihempi, reippaasti alipainoinen nuorimies, joka kyllä syö - aina kun ehtii. Lihaksia hänellä ei juuri ole nimeksikään eikä aikaa - saatikka sitten halua - näkyviä sellaisia hankkiakaan.
Joskin niistä kieltämättä voisi olla hyötyä vampyyrien tappamisessa, sitä Val itsekään ei voi kieltää.


Hiuksiaan Valère harvemmin leikkaa muutamaa milliä enempää. Hiuksensa ovat latvoistaan varsin epätasaiset, mutta ylettyvät sittemmin keskimäärin hänen rintakehälleen ja mikäli sen niin tahtoo ilmaista, kutakuinkin hänen nänniensä kohdille.
Nykyään hänen hiuksensa ovat edestä mustat, keskeltä vihreät ja jälleen takaa mustat (katso esittelyn ylimmäinen kuva) ja Val värjää niitä tiheään tahtiin pitääkseen vihreän kirkkaana vihreänä ja mustan mustana.
Hänen silmämeikkinsä saattavat yhtälailla esittelyn ensimmäisessä kuvassa nähtävällä tavalla olla alhaalta, oitis kajaalien ulkopuolelta kirkkaanvihreät.

Mitä puolestaan pukeutumiseen tulee, Valèrella on sekä laiskat että pirteät päivänsä. Laiskoina päivinään hän saattaa vetää ylleen löysät, mustat kangashousut ja kuviollisen t-paidan, kun taas pirteämpinä päivinään hänellä saattaa olla housut, joissa roikkuu ketjuja sun muita koristeita vaikka millä mitalla tai vaihtoehtoisesti jopa vastaavanlainen tai ainoastaan musta, yksinkertainen hame, yllään jokin monimutkaiselta vaikuttava, goottimainen paita ja sen päällä takki, jaloissaan paksupohjaiset kengät, hiuksensa pörrötettyinä tai lakilla verhottuina ja meikkinsä koreat.
Valilla tapaa kuitenkin useimmiten olla laiska päivä ja toisaalta kovinkin monimutkaiset vaatteet vaikeuttaisivat hänen työtään ja tekisivät arkisistakin askareista vaikeat. Arkipäivisin hän siis eritoten pukeutuu aiemmin kuvatulla, laiskojen päivien tavallaan, vaikkei häntä juuri sillä hetkellä laiskottaisikaan.
Harvemmin Valère kuitenkaan lähtee minnekään ilman meikkiä.

Val on antanut kynsiensä kasvaa suhteellisen pitkiksi vaikka se osaltaan vaikeuttaa hänen elämäänsä ja hänellä on tapana värjätä kyntensä joko mustiksi tai kirkkaanvihreiksi.


Valère syntyi perheensä ensimmäiseksi lapseksi. Neljä kokonaista vuotta hän sai nauttia ranskalaisen isänsä ja yhdysvaltalaisen äitinsä jakamattomasta huomiosta ja rakkaudesta. Nuo neljä vuotta olivatkin niin rauhalliset, että Val oletti elämän aina olleen sellaista ja sen aina sellaisena pysyvänkin. Kuitenkin, hänen ensimmäinen pikkuveljensä syntyi vaarallisiin aikoihin.
Heidän isänsä oli poissa usein eikä Val millään ymmärtänyt miksi, ei ennen kuin hänelle selvisi kymmenvuotiaana, toisen pikkuveljensä syntymän aikoihin, ettei häntä päästettäisi opiskelemaan ihan mihin tahansa kouluun.
Vampyyrintappajien kilta sen sijaan pitäisi huolen hänen opiskeluistaan niin kauan, kuin hän olisi Ranskan maaperällä.

Val ei pistänyt vastaankaan, vaikkei ymmärtänytkään mitään siitä, mitä tuo mahtoi tarkoittaa ja mitä ne vampyyrit sitten muka olivat. Oliko hänen isänsä kenties hieman hupsu, kun uskoi sellaisiin olentoihin? Kaikesta huolimatta Valère sai pian ymmärtää, ettei hänen elämänsä tulisi vastaamaan niitä sen ensimmäistä neljää vuotta eikä naapurin lasten 'normaalia' elämäntyyliä.
Hän tulisi saamaan erilaisen kasvatuksen ja niin perheen vanhin poika kuljetettiinkin maatilalle Ranskan laitamille hänen ollessaan vasta 12-vuotias.

Se vain, että tuo teko oli myös kohtalokas. Nimittäin heidän, Valèren ja isänsä Agilen poissaollessa vampyyrit hyökkäsivät kaupunkiin ja useat vampyyrintappajat saivat surmansa. Jotenkin tämän nujakan aiheuttaneet vampyyrit tiesivät Agilen perheestä ja sekä kaksi Valin nuorempaa veljeä, että hänen äitinsä saivat surmansa tuona iltana.
Agile matkasi takaisin kaupunkiin niin pian kuin suinkin perhettään pelastamaan, jättäen suvun, sittemmin viimeisen perijän, muiden vampyyrintappajien huomaan - niiden muutamien, jotka tuolloin saattoivat jäädä kiltataloa vahtimaan muiden lähtiessä taisteluun vampyyrejä vastaan.

Ei kaiketi sitten ollut ihmekään, että Valère myöhemmin oppi vihaamaan ja - jotenkin kummasti vampyyrintappajien opissa - myös tappaamaan vampyyrejä, jotka olivat riistäneet valtaosan hänen perheestään ja joiden vuoksi hän ei ollut voinut saada normaalia lapsuutta.

Val oli aina ollut oikea epäonnen lapsi, mutta hänessä kuitenkin nähtiin pieni, suorastaan heiveröinen toivonpilkahdus ja poika lähetettiin useiden muiden vampyyrintappajien mukana Yhdysvaltoihin ja siellä New Yorkiin.
Siitä lähtien Valère on tehnyt parhaansa vampyyrejä tappaakseen ja elää vampyyrintappajien kiltojen rahoilla, joskin tekee myös silloin tällöin töitä elintarvikeliikkeessä.

Sen jälkeen ei tietenkään ole oikein sujunut. Hän on tunaroinut tunaroimistaan. Tullut pariin otteeseen vampyyrien raiskaamaksi ja joutunut jopa pitämään näitä asunnossaan, kun ei nykyaikaisista tappoaseistaan huolimatta ole onnistunut tunaroinniltaan tappamaan yhtäkään vampyyriä. Muutamaan hän toki on haavoittanut, mutta siihen se pääosin on jäänytkin.
Valère ei kuitenkaan ole vielä luopunut toivosta ja uskookin vielä joku päivä tekevänsä isänsä ylpeäksi kostamalla äitinsä ja pikkuveljiensä kuoleman.