Nicholas Devries

Nicholas on luonteeltaan varsin monipiippuinen persoona. Ensinnäkin hänellä on työminänsä, romanttinen minänsä ja väkivaltainen minänsä.


Työssään Nicholas käyttäytyy asiallisesti ja pitää päänsä kylmänä. Hänellä ei ole varaa riskeerata uraansa käyttäytymisellään, siinä missä myös klubinsa kaipaa hänen panostaan, sillä klubilla arvatenkin liikkuu kiellettyjä aineita ja miehen täytyy suojella myös asiakkaitaan vampyyrinmetsästäjiltä – ja ihmisasiakkaitaan vampyyreiltä, mikäli ihmiset eivät tulleet juuri vampyyrien evääksi paikalle.
Nicholaksella on klubillaan monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja tekemistä hänelle kyllä riittää, joten pitkäjänteisyys on tarpeen. Hänen täytyy myös miellyttää esiintyjiään tarjoamalla näille backstagelle sen mitä nämä sinne tahtovatkin ja vaikka mies ei yleensä tahtoisikaan alistua palvelemaan muita, on hänen työnsä puolesta pakko niin tehdä, jotta saa pidettyä välit esiintyjiin hyvinä ja näin ollen myös klubi pysyy pystyssä ja suosiossa, esiintyjillä kun on aika tavalla vaikutusta asian kanssa.

Virkavallan kanssa asioiden selvitteleminen vaatii pientä viekkautta, joka ei varsinaisesti kuulu Nicholaksen ominaisluonteenpiirteisiin ja vaatii myös itsehillintää ja alistuvuutta voida esittää jotain, mitä ei ole pitääkseen virkavallan tyytyväisenä – ja näin ollen aika tavalla laittoman klubinsa pystyssä.


Nicholas omaa romanttisen puolensa, kuten arvata saattaa, eihän miesystävänsä muutoin hänen luonaan pysyttelisi, ellei mies osaisi aina väkivaltaisuuksiensa jälkeen pyytää anteeksi ja kantaa seuralaiselleen aamiaisen ja lahjoja vuoteeseen.

Nicholas vie miesystävänsä usein katselemaan auringonlaskun, tuon polttelevan pallon viime säteitä, tarjoaa rakkaalleen romanttisen illallisen tai jäätelötötterön vuodenajasta ja hetkestä riippuen, viettää kesäiltaisin aikaa tämän kanssa rannalla ja herkuttelee iltaisin sivistyneesti viinilasin äärellä.
Hän osaa olla ajattelevainen ja ystävällinen, jos vain tahtoo ja käyttäytyä sopivalla tavalla salamyhkäisesti herättääkseen toisen kiinnostuksen ja pitääkseen sitä yllä. Hän on juuri niin romanttinen kuin mitä teinitytöt salaa toivovat vampyyrileffoja katsellessaan, vaikka työnsä välistä pitääkin hänet kiireisenä.


Nicholas ei kuitenkaan ole täydellinen ja usein, eritoten alkoholin vaikutuksen alaisena, hänen pinnansa on hyvin lyhyt ja seuraamukset tuon pinnanpalamisesta rajut ja väkivaltaiset. Hän saattaa hakata niin miesystäväänsä kuin ketä tahansa toistakin ja hankkiutua tahtomattaankin ongelmiin tulistuessaan.
Hän ei osaisi tuolloin vähääkään välittää toisen tunteista ja nauttii nähdessään ihon punertavan ja veren virtaavan, kyyneleet toisen poskilla.

Alkoholia hänen täytyy kuitenkin nauttia aikamoinen määrä ennen väkivaltaista käyttäytymistä. Tuolloin hän käyttäytyy kuin noiduttu, kuin olisi unessa eikä jälkeenpäin edes välttämättä muista mitä on mennyt tekemään.
Mies pyrkii kuitenkin usein korjaamaan tilanteen juurikin romanttisen minänsä avulla ja useimmiten siinä onnistuukin.


Yleisesti Nicholas on luonteeltaan energinen, suorastaan väsymätön ja jaksaa työskennellä useita päiviä putkeen. Hän on impulsiivinen, syöksyy eteenpäin ja tekee mielipiteensä selviksi. Hänen mielensä kuohuu jatkuvasti ja on levottomuuden valtaama, vailla ajatustakaan huomisesta tai tulevaisuudesta muutoinkaan.
Nicholas on myös kiihkeä ja tämä paljastuu eritoten makuuhuoneen puolella, sillä seksi vampyyrin kanssa on romanttisen lisäksi myös kiivasta ja nautinnollista – ellei mies sitten ole juonut hieman liikaa alkoholia.
Luonteenpiirteenä kiivaus hänen kohdallaan tarkoittaa myös kimpaantumista muissa kuin työoloissa – ja joskus niissäkin mikäli työntekijänsä eivät osaa asiaansa – eikä mies kestä kiukuttelua ellei sitten satu romanttiselle tuulelle, jolloin hän pyrkii parantamaan toisten mieltä ja oloa parhaansa mukaan.

Nicholas on luottamusta herättävä olento, koska hän ei harrasta viekkautta ja toisten tunteilla leikittelyä. Hän kuitenkin kertoo mielipiteensä voimakkaasti eikä ota vastaväitteitä kuuleviin korviinsakaan siinä missä hän tekee päätöksensä hyökkäävästi mutta arvovaltaisesti. Nicholaksen käyttäytyminen vaihtelee kiivaasti suunnasta toiseen ja hänen käyttäytymisensä on vaikeasti ennustettavissa.

Nicholas tapaa sekoittaa toisten mieltä niin hyvässä kuin pahassakin. Hän säntää paikalle pyörremyrskyn tavoin, herättäen keskustelua ja ihmettelyä kanssaihmisissään, jättäen aikamoisen hälinän jälkeensä.
Nicholas on vaihtelunhaluinen ihminen ja häntä saattaa pitää flirttailevana, mutta toisin kuin olettaa voisi hän ei vaihda helposti kumppaniaan, koska on mieltynyt nykyiseensä, mutta vaihtelunhalussaan kehittelee heille tekemistä ja vaihtelua.

Nicholas ei pidä odottamisesta ja mikäli joutuu odottamaan, hän saattaa tuolloinkin kimpaantua helposti ilman alkoholin vaikutustakin.
Kumppanina hän on uskollinen, muttei se suinkaan tarkoita, että elämä hänen kanssaan olisi missään määrin helppoa – pikemminkin päinvastoin.


Pituus : 186 cm

Silmät : taivaansiniset
Hiukset : luonnostaan tummanruskeat, värjätty mustiksi

Nicholas ei ole käsittämättömän vahva, vaan itse asiassa häntä pidetään ennemmin joko jäntevänä tai jopa laihana kuin lihaksikkaana, mutta voimia häneltä kaikesta huolimatta löytyy juurikin sopivasti, jotta mies saattaa oikeasti olla vaaraksi itselleen ja muille sattuessaan väkivaltaiselle tuulelle.

Huulensa ovat paksut, vaaleat ja hyvin pehmeät. Nenäänsä saattaisi kuvailla ennemmin siroksi kuin suureksi, mutta hän itse katsoo nenänsä olevan kutakuinkin keskikokoinen ja suora.
Silmänsä ovat suhteellisen suuret ja väriltään taivaansiniset, omaten kuitenkin lukuisia eri sävyjä. Hänen silmiinsä saattaisi jo pelkästään niiden sävyn puolesta upota tuntikausiksi eikä niihin uppoutuneen tilannetta lainkaan helpota miehen tapa kietoa itseään sirommat nuorukaiset pikkusormensa ympärille, saada nämä vannomaan mitä tahansa voidakseen katsella hänen silmiään vielä hetken pidempään.
Kasvonsa ovat ohuet, mutta leukaluunsa jäntevyys poistaa turhan viattomuuden ja sirouden hänen kasvoistaan.

Nicholaksella on kaksi korvakorua kummassakin korvassaan. Niissä hän pitää yleensä pieniä, mutta koristeellisia korvakoruja, joihin kuuluu pieni nappi ja siro, napista roikkuva ketju.
Hänellä on myös huulikoru, labret, keskellä, alahuulessaan. Siinä hän useimmiten pitää hopeista, keskikokoista palloa.

Nicholaksen hiukset ovat edestä hieman lyhyemmät kuin takaa ja yltävät parhaimmillaan hänen kyynärpäihinsä. Lyhimmät hiuksensa edessä puolestaan tavoittavat melkein hänen leukansa.
Vampyyri tahtoo pitää hiuksensa mustina, mutta usein sopivassa valossa ne värjäyksestä huolimatta vastaavat ennemmin hänen luonnollista sävyään, tummanruskeaa kuin varsinaisesti mustaa.
Kulmakarvansa ovat väriltään tummanruskeat, mutta sen verta harvat ja ohuet, että ne näyttävät ennemmin keskiruskeilta.

Pukeutumistyylinsä on vaihdellut pitkän elinikänsä kuluessa useita kertoja vastaamaan milloin minkäkin aikakauden yleistä pukeutumisetikettiä, mutta 70- luvulla mies alkoi jo pukeutua rennomin ja pukeutui hetken ajan jopa rajusti mustaan ja rajasi silmänsä tummalla.
Sittemmin Nicholas on jälleen hylännyt meikinkäytön ja pukeutuu jälleen rennommin ja rauhallisempiin sävyihin, herättäen kuitenkin huomiota olemuksellaan enemmän kuin pukeutumisellaan.
Ei Nicholas varmaankaan kykenisi elämään, ellei saisi osakseen tarpeeksi huomiota.


Nicholas syntyi keskiajan puolella, kyseisen aikakauden kuitenkin jo lähennellessä loppuaan, vuonna 1350. Hän oli perheensä viides lapsi ja ainoa poika. Keskiaika oli varsin armotonta aikaa ja Nicholas sattui syntymään mitä huonoimpaan aikaan, sillä vain vuosi hänen syntymänsä jälkeen isänsä ja kaksi sisartaan kuolivat ruttoon ja äitinsä joutui jo pian näiden sairastumisen jälkeen ottamaan kolme jäljelle jäänyttä lastaan mukaansa ja paeta, jotta rutto ei tarttuisi heihinkin.
Musta surma levisi pitkin Eurooppaa vielä vuoden ajan ja lopulta päättyi, Vaughanin perheen osalta siihen, että vielä pari vuotta sitten seitsemänhenkisestä perheestä oli jäljellä enää kolme, äiti, tytär ja kolmevuotias poika, joka oli saanut syntymässään nimekseen Aedan.

Perhe oli elänyt Iso-Britanniassa, Englannissa ja pakenemisensa seuraamuksena perheen jäljelle jääneet jäsenet löysivät itsensä Skotlannista Mustan surman jälkeen. Elettiin pari vuotta enemmän tai vähemmän onnellisina ja koetettiin päästä yli perhettä kohdanneesta karmeasta kohtalosta.
Äitinsä työskenteli hurjasti siinä missä Aedan oli isosiskonsa hoivattavana ja ennen pojan 10-vuotissyntymäpäivää perheellä oli kasassa tarpeeksi rahaa Eurooppaan matkaamiseen ja elämän aloittamiseen uudessa maassa, uudessa kodissa, Ranskassa – joka oli heidän äitinsä synnyinmaa, maa, jossa tämä oli viettänyt osan lapsuudestaan.

Ranskassa perheenjämät ehtivät elää rauhallisesti aina siihen saakka, kunnes Aedan sairastui vakavaan kuumeeseen 20-vuotiaana ja äitinsä kutsui hätääntyneenä parantajan paikalle. Mies tutkiskeli nuorukaista hetken ja pyysi sen jälkeen työskentelyrauhaa. Tämä tiedosti sopivan hetken koittaneen ja muutti Aedanin kaltaisekseen siinä paikassa, kehitellen samalla mielessään juonen, jonka avulla nuoren miehen perhe saataisiin uskomaan pojan kuolema ja mies voisi ehdottaa vievänsä tämän ruumiin puhdistettavaksi. Perhe saisi kuvitella hautaavansa poikansa, vaikka todellisuudessa tämä olisi jo kaukana uuden isäntänsä kanssa.
Noihin suunnitelmiin mies lopetti ja upotti hampaansa pojan kaulaan.
Aedanista tuli vampyyri 5.7.1370. Hän lähti verettäjänsä kanssa Espanjaan ja otti väliaikaisesti itselleen nimen Issac Moreau.

Keskiajasta selvittiin ja sitä seurasi renessanssi, uusi aika. Tuolloin Issac vietti aikaansa pääosin hänet verettäneen vampyyrin kanssa ja oppi tältä paljon. Mitä olisi elämä kuitenkaan ollut myöskään ilman päätöntä rakastumista?
Issac rakastui kauniiseen vampyyrineitoon, Opheliaan, jota hän piti hyvänä ja jonka vuoksi hän oli valmis tekemään mitä tahansa. Tuolloin elettiin jo rikkaita aikoja, olihan rahaa ehditty keräilemään pidemmän aikaa, ja hänet verettänyt vampyyri Julian lausui muutaman painavan sanan rakastumisesta ja sen vaarallisuudesta tuollaisina aikoina. Tietystikään Issac ei reagoinut tähän ja kun noitavainojen aikoihin, vuonna 1490, Ophelia tuomittiin noitana roviolle poltettavaksi, miehen sydän särkyi ja – kun ei onnistunut auttamaan rakastaan – hän pakeni Iso-Britanniaan, omaan synnyinmaahansa, jättäen samalla myös Julianin taakseen. Seuraavista vuosikymmenistä hän ei itsekään muista enää mitään, mutta seuraava hänen muistoistaan sijoittuu noin vuoteen 1540, jolloin Julian viimein löysi murtuneen, verettämänsä vampyyrin Pohjois-Irlannista ja vei tämän mukanaan Uudelle Mantereelle, Yhdysvaltoihin.
Uusi maa ja uudet kujeet auttoivat Issacin viimein ongelmiensa ylitse ja hän vietti elämänsä railakkaat, seuraavat 200 vuotta – noin vuoteen 1740 – Yhdysvalloissa yhdessä Julianin kanssa. Julian veretti itselleen uuden vampyyrin saadakseen lisää mielenkiintoa elämäänsä ja se antoi samalla Issacille tilaisuuden lähteä kiertelemään maita, joista ensimmäisenä hän otti kohteekseen Pohjoismaat, ja eritoten Ruotsin. Sieltä mies suuntasi Kiinaan, sieltä puolestaan Italiaan.
Kaikesta huolimatta hän asettui aloilleen parhaillaan jopa viideksikymmeneksi vuodeksi yhteen maahan, oppi paljon uutta, rakastui ja menetti rakkaansa jälleen joko kuolemalle tai toiselle miehelle. Pari kertaa mies onnistui jopa rakastumaan ihmisnaiseen ja pitkän tarkkailun jälkeen vahingollisesti säikyttämään nämä tiehensä – tai tappamaan nämä vahingossa.


Vuonna 1890 Issac kuitenkin etsiytyi takaisin Amerikkaan vain saadakseen tietää Julianin kuolleen jo useita vuosia sitten, vuonna 1849. Uudet ajat koittivat kuitenkin seuraavina vuosina, kun maailma alkoi muuttua ja teknologia kehittyä.
1920- luvun jälkeen mies otti käyttöönsä uuden etunimen, Ambrose ja käytti sitä tyytyväisenä aina 1950- luvulle saakka, onnistuen hurmaamaan tuona aikana enemmän naisia – ja miksei miehiäkin – itselleen kuin useina vuosina sitä ennen. Toki jo useita satoja vuosia elänyt vampyyri oli tuohon mennessä ehtinyt tutustumaan myös saman sukupuolen edustajiin ja harrastanut yhden jos toisenkinlaisia siveettöminä pidettyjä leikkejä näiden kanssa.
Kuitenkin noin vuonna 1960 yhä ihmisten silmiin liki 20-vuotiaalta – tai hieman sitä vanhemmalta – näyttänyt Ambrose jäi kiinni seksuaalisesta toiminnasta toisen miehen kanssa ja, koska hänen vanhempiaan ei jostain kumman syystä löydetty, tultiin siihen tulokseen, että hän tarvitsee apua suuntautumisensa kanssa. Näin ollen Ambrose löysi itsensä suljetulta laitokselta, joka käytti rankaisemista apukeinonaan nuorten miesten ja naisten suuntautumisen korjaamiseksi.
Ambrose vietti tuossa laitoksessa kolme vuotta ennen kuin onnistui pakenemaan ja osa hänen väkivaltaisuudestaan ja nykyisestä käytöksestään on kaiketi saanut alkunsa juurikin noilta muutamilta vuosilta. 1980- luvulla Ambrose tuli useaan otteeseen pidätetyksi huumausaineiden hallussapidosta ja 2000- luvulle tultaessa hän vaihtoi nimekseen Nicholas Constantine Devries.

Vuonna 1969 hän löysi itsensä New Yorkista, jonne mies perusti vain muutamien kuukausien kuluttua striptease-klubin, joka on sittemmin saanut mainetta ja kunniaa. Tuo klubi on tarkoitettu pääosin vampyyreille ja ihmisille – joskin myös rauhallisesti käyttäytyvät ihmissudet saattavat sinne päästä, mikäli todella tahtovat vampyyrien keskelle ja näiden mulkoiltaviksi. Klubilla vallitsee rento tunnelma ja lukuisten strippaus- ja musiikkinäytösten lisäksi tarjolla on totta kai alkoholia, siinä missä huumeitakin. Diilerit viihtyvät myös täällä, joten asiakkaat saavat usein maksaa muutaman dollarin päästäkseen sisään ostamaan tarvitsemaansa tavaraa.



Nicholas tapasi vuonna 1971 myös viattoman ihmispojan, joka herätti oitis vampyyrin kiinnostuksen syystä, jota hän ei saanut millään päähänsä. Kaikesta huolimatta, hän saapui useina peräkkäisinä öinä samaiseen paikkaan odottamaan, että tuo ihmispoika ohittaisi hänet ja niin tuo useasti tekikin, kunnes kerran pysähtyi hänen eteensä ja Nicholaksen suureksi yllätykseksi suostui lähtemään hänen mukaansa.
Pojan nimi oli Florence Atkins, tuttavallisemmin Fleur, ja tämä tuntui olevan kaikkea sitä, mitä Nicholas oli yli kuudensadan vuoden mittaisen elämänsä aikana etsinyt. Todellinen rakkaus. Hän ei empinyt tehdessään pojasta vampyyrin tuona yönä, mutta on sittemmin katunut sitä useampaankin otteeseen, etenkin jokaisena aamuna, jona herää ja tiedostaa jälleen hakanneensa nuorukaisen verille kännipäissään.
Nicholas otti pojan töihin klubiinsa ja antoi tälle kaiken mitä tämä tahtoi, sittemmin, heidän muutettuaan yhteen, hän tekee niin yhä, huolimatta siitä, että toinen onnistuu aina, sitä edes tarkoittamatta, suututtamaan hänet jollain tapaa ja mies saa seuraavana aamuna hyvitellä tekojaan pitääkseen pojan luonaan.
Sittemmin klubinsa on muuttunut täysin vuosien saatossa ja on nykyaikaisempi – siinä missä suositumpikin - kuin useat muutamia vuosia sitten perustetut klubit – ja uskotaan, että Nicholas on perinyt klubin isältään, vaikka poika onkin itse koko ajan pitänyt klubia pystyssä ja vampyyrit sen tietävätkin.