Yömyöhään.

// Charon ja Korbinian tääne n_n//

Pieni idyllinen kahvila oli hiljainen yöaikaan. Punaiset nahkaiset penkit oltiin aseteltu siististi riveihin ja paikat olivat muutenkin puhtaimmillaan kun ilta ruuhkan jälkeen oltiin ehditty siivota pahimmat sotkut. Tiskin ääressä istui muutama vanhempi mies juomassa kahvia ja nurkkapöydässä väsyneet näyttelijät söivät herkullista mutta epäterveellistä ruokaa. Fleur asteli kahvilan takaoven kautta sisään ja tervehti kokkia hymyillen kevyesti. Hän pisti tavaransa lokeroonsa ja kietaisi lanteilleen mustan esiliinan. Hän pisti lyhyet hiuksensa pienelle ponnarille ja työnsi esiliinan taskuun muistion ja kynän. Hän asteli sitten salin puolelle vilkaisten ympärilleen nopeasti. "Sori oon vähän myöhässä", hän pahoitteli vanhemmalta naiselta joka vain hymyillen pudisteli päätään. nainen hävisikin takahuoneen puolelle jotta voisi lähteä pian kotiin. Fleur sipaisi ponnarista karanneet hiukset korvansa taakse ja nosti kahvipannun käteensä. Hän uteli tiskiltä istuvilta haluaisivatko he lisää kahvia ja nyökkäyksen saatuaan hän kaatoi kahvia kuppeihin.

Vampyyri oli pitkästä aikaa taas onnellinen. Hänen kaikki ruhjeensa olivat parantuneet. hän oli saanut pienen asunnon itselleen ja oli nyt töissä lähellä esiintymislavoja joihin unelmoi pääsevänsä. Tämä pieni kahvila oli myös yksi hänen onnensa syytä. paikassa oli oma nostalgisuutensa ja sen seinien sisällä aika oli tuntunut pysähtyneen ja kahvilasta löytyi aina erilaisia ihmisiä. Se oli myös harvoja kahviloita jotka olivat lähes koko vuorokauden auki joten Fleurin yö eläminen ei ollut työn tiellä. Hän kävi tarjoamassa kahvia muutamalle salissa istuvalle ennen kuin palasi tiskin taakse ja järjesteli tavaroita hivenen parempaan järjestykseen.


//Toivottavasti tuosta nyt jotain lähtee sitten :,D en keksinyt mitään kummoidempaa//

New York ei koskaan nukkunut. Edes yöaikaan kadut eivät olleet tyhjillään, eikä auringonvalon puuttuminen saanut pimeyttä laskeutumaan märälle asvaltille, joka nyt heijasti välkkyvien valojen hohdetta kuin urbaani sateenkaari. Myöskään rikollisuus ei nukkunut, päinvastoin, sillä vaikutti siltä, että kaikkein epätoivoisimmat ja alhaisimmatkin otukset ryömivät esiin koloistaan antaen ahneuden tai milloin minkäkin syyn toimia motiivina astua syrjään kaidalta polulta.

Korbinian haukotteli makeasti kävellessään katua pitkin, ja peitti suunsa kädellään hyvien tapojen mukaisesti, vaikka olikin yksin. Hänen työvuoronsa oli juuri päättynyt, mutta työt eivät suinkaan olleet vielä ohi, kun salkullinen paperityötä odotti tarkistustaan. Sen sitä sai, kun haali itselleen töitä enemmän kuin oli terveellistä, mutta muuta sisältöä tohtorismies ei osannut elämälleen kuvitella. Vaikkeivat väkisinmakaus- tai liikennejuopumustutkimuset aina olleetkaan sitä helpointa työtä, oli sekin ympärivuorokautisen päivystysvuoron tekevälle lääkärille arkea, ja jonkun sekin oli tehtävä.

Onneksi New Yorkissa oli muitakin, jotka eivät nukkuneet. Korbinian kohotti siniharmaiden silmiensä katseen, ja huomasi pienessä kyltissä lukevan sanan ”open”, mikä sai hänet hidastamaan askeleitaan. Pieni kahvila oli yhä auki ja sai miehen poikkeamaan suunnitelmastaan suunnata suoraan kotiin; ehkä kuppi kuumaa ja ajatusten tuulettaminen tekisi hyvää. Sen kummemmin väittelemättä mielitekonsa kanssa, herra Vinter astui ovesta sisään ja avasi mustan trenssinsä vyön ja napituksen ennen kuin istuutui tiskin ääreen väsyneesti huokaisten. Hän valitsi istumapaikkansa niin, että sai olla hieman syrjemmässä muista tiskin ääressä olevista asiakkaista ja työnsi silmälasejaan nenänvarttaan pitkin lukiessaan hinnastoa ajatuksissaan.


((Kyllä lähtee, hyvä aloitus oli.))

Fleur kohotti katseensa kun ovi kävi. Hän silmäili hetken aikaa miestä joka asteli sisälle ja nosti käteensä uuden pannun kahvia. Hän nappasi kupin matkalla mukaansa ja laski sen miehen eteen kaataen siihen kahvia. Hän hymyili sitten kevyesti ja kallisti päätään hivenen sivulle. "Rankka päivä?", hän uteli ja kohotti kulmiaan. Hän laski kannun siihen pöydälle ja huokaisi hiljaa. "Kahvia kaipaat varmaankin mutta saisiko olla jotain muuta?", hän kysyi ja kohotti vihon käteensä. Hän jäi sitten katselemaan miestä kysyvästi. Hän heilautti kättään näyttelijäporukalle joka lähti naurun saattelemina pois kahvilasta. vampyyri sipaisi hiuksiaan ja jätti toisen miettimään kun rahasti tiskillä istuneen miehen kahvit ennen kuin tuo jatkoi matkaa. Fleur ei aivan sopinut kahvilaan sillä olihan melkein jokaisen silmään toinen aivan liian kaunis ja sulokas olemaan töissä tällaisessa paikassa. Siellä hän kuitenkin oli piristämässä muiden iltaa sekä yötä. Hän asteli takaisin uuden asiakkaan luokse ja hymyili toiselle ystävällisesti.

"Voin suositella että ainakin pannukakut ovat loistavan makuisia. Mutta myös se kanaleipä on hyvää", hän ehdotti ja kääntyi pistämään kahvipannun takaisin levylle jotta se pysyisi varmasti lämpimänä muitakin vieraita varten. Hän venytteli sitten käsiään ja haukotti makeasti. "Hmm. Mitäs sinä teet tähän aikaan yöstä?", hän uteli ja silmäili toista hetken aikaa. Mies näytti siistiltä toimistotyöntekijältä mutta harvoin kai heidän työpäivänsä näin myöhään valuivat.

Hinnaston tutkiminen jäi, kun Korbinian huomasi jonkun lähestyvän häntä. Kupillinen kahvia ilmestyi hänen eteensä, mutta miehen huomio kiinnittyi kuitenkin ensimmäisenä ihan johonkin muuhun, kuin juotavaan; nimittäin tähän vaaleaan tarjoilijaan, joka hymyili ystävällisesti. Korbinian katsoi toisen kauniita kasvoja ja siroa olemusta hieman hämillään, kuin yllättyneenä nähdessään niin viehättävän nuorukaisen tällaisessa kahvilassa tiskin takana, eikä Broadwayn toisella puolella teatterissa tai muulla esiintymislavalla ihailevien ihmisten ympäröimänä. Mies pudisti päätään pienesti, kuin palatakseen takaisin maanpinnalle, ja räpäytti silmiään etteivät ne ihan sentään pudonneet päästä. Hän laski katseensa tiskillä olevaan kahvikuppiin(olihan nyt epäkohteliasta tuijottaa, vaikka kuinka kaunis henkilö olikaan kyseessä), vetäen sen lähemmäs itseään varovasti. Korbinian tunsi punastuvansa, ja selvitti kurkkuaan kohauttaessaan olkiaan.

”Ihan tavallinen minun arjessani”, hän totesi hymyillen ujohkosti ja kiepautti ruutukuvioisen kaulaliinansa pois kaulansa ympäriltä. Oli erikoista tavata niin ystävällinen nuori tarjoilija, yleensä Korbinian oli nähnyt enemmän näitä jotka puhaltelivat purkkapalloja ja puhuivat puhelimeen jatkuvasti, ajatellen enemmän omaa vapaa-aikaansa kuin palveltavia asiakkaita. Onneksi näköjään poikkeuksiakin löytyi.

”Se kanaleipä kuulostaisi hyvältä, kiitos”, mies jatkoi nyökäten kohteliaasti ja kohotti katseensa taas tarkastellen tätä varsin viehättävää tarjoilijaa silmälasiensa takaa. Hänen oli tarkoitus syödä kotonaan edelliseltä päivältä jäänyttä currya, mutta ei hän voinut kieltäytyäkään toisen ehdotuksesta. Tarjoilijan jatkaessa ystävällistä jutusteluaan, Korbinian riisui myös mustat nahkasormikkaansa, työntäen ne takkinsa taskuun ja alkoi sekoittaa kahviaan lusikalla hajamielisesti.

”Työvuoroni päättyi juuri, päivystäessä päivät ovat melko pitkiä”, hän kertoi lyhyesti ja otti tiskillä olevasta kulhosta paperiin käärityn palasokerin, alkaen rapostella sen käärettä auki. Solmiosta, kauluspaidasta ja pikkutakista saattoi kyllä myös päätellä tämän miehen tekevän jotain toimistotyön kaltaista, ja tavallaan se oli myös sitäkin aina ajoittain. Oikeuslääkärin työhön kun kuului myös tietokoneella istumista ja kaavakkeiden täyttämistä ynnä muuta paperityötä.

"No jos arkesi on näin raskasta niin voi sinua parkaa", Fleur sanoi myötätuntoisesti ja katseli miestä hetken. Hän nyökkäsi sitten kun toinen ilmoitti haluavansa kanaleipää. Hän otti muutaman askeleen ja kumartui väliin josta näki keittiöön. "Raul. Yksi kanaleipä", hän pyysi ja tatuoitu isokokoinen mies ilmestyi kurkkimaan raosta vilkaisten tiskillä istuvan miehen suuntaan. "Kello on jo ties mitä", mies murahti ja ei selvästikään ollut niin innostunut asiakkaista kuin Fleur. "No mutta mies paralla on nälkä. Minun vuokseni", vaaleaverikkö pyysi räpytellen silmiään ja tämä Raul niminen köriläs pyöräytti silmiään. "Ei kukaan taida voida sanoa ei sinulle", mies totesi huvittuneena ja kääntyi pois päin. "Sitä paitsi tuokin asiakas tilaa ruokaa vain sen vuoksi että sinun tarjouksestasi on vaikea kieltäytyä", mies totesi vielä äänekkäästi ennen kuin keittiöstä alkoi kuulua kolinaa ja sihinää kun leipää alettiin valmistaa.

Fleur palasi takaisin toisen luokse ja hymyili hivenen pahoittelevasti. "Hän on hivenen ärhäkkä öisin", hän sanoi ja kohautti olkiaan. Hän jäi katselemaan miestä hetkeksi aikaa ja kallisti päätään hivenen. "Hmm. Muiden ihmisten ammattien arvaaminen on aina mukavaa mutta en kyllä äkkiseltään keksi mitä sinä voisit tehdä työksesi. Mutta jos kysyn niin se taitaa olla liian uteliasta", hän pohti ääneen ja pyöritti yhtä vaaleaa suortuvaa sormensa ympärillä.

"Ah sinulla on muuten laseissasi jotain", hän totesi ja nosti sen kummemmin kyselemättä miehen lasit omiin käsiinsä puhdistaen niiden linssit esiliinansa kulmaan. Hän laski ne sen jälkeen takaisin paikoilleen. Fleur nojautui tiskiä vasten ja jäi katselemaan tyhjiä pöytiä hetkeksi aikaa. Nurkassa oleva jukeboksi soi hiljaa ja aika tuntui olevan lähes pysähtynyt. Kuitenkin kellon korkea kilahdus havahdutti hänet. hän kääntyi ympäri ja vilkaisi tiskille jonne kokki laski leivän lautasineen. Hän astelikin hakemaan sen ja asetti lautasen miehen eteen. "Hyvää ruokahalua. Olisitko tahtonut jotain muuta juotavaa kuin kahvia?", hän kyseli hymyn pysytellessä yhä huulilla.

Korbinian hymyili hämillään tarjoilijan sympaattisuudelle ja katsoi, kun tuo meni tekemään tilausta. Vaaleaverikön puhutellessa kokkia, Korbinian oli keskittyvinään palasokerinsa avaamiseen ja oli hieman nolostunut, kun tämä kokki – ilmeisesti nimeltään Raul – oli vähemmän asiakaspalvelusta kiinnostunut tähän aikaan vuorokaudesta. Mies kyllä kuuli kokin puheet keittiönkin puolelta, ja hän hymyili tarjoilijalle hieman vaivautuneesti nyökäten.

”Ei se mitään”, hän vastasi ja sai viimein sokerin ulos kääreestä pudottaen sen kahvin sekaan pienen loiskauksen kera. Toisen arvuutellessa asiakkaansa ammattia, Korbinian naurahti pienesti ja pudisti päätään. Hän ei ehtinyt avata suutaan vastatakseen, kun tämä viehättävä tarjoilija kumartuikin yhtäkkiä lähemmäs, vieden hetkeksi silmälasit pois niiden omistajan ulottuvilta. Vaaleiden hiusten mukana herra Vinter oli tuntevinaan vienon tuoksun mahdollisesta hajuvedestä tai balsamista, jota nuorukainen käytti, ja sekös sai kevyen punan kohoamaan taas miehen kasvoille. Korbinian jähmettyi paikoilleen yhä yllättyneempänä moisesta eleestä ja raotti huuliaan hämillään, muttei saanut sanaa suustaan ennen kuin lasit olivatkin taas hänen silmiensä edessä, tällä kertaa puhdistettuina. Mies kohotti kulmiaan ja katseli vaaleaverikköä taas, kunnes alkoi ujosti sekoittamaan kahviaan lusikka kilahdellen kupin reunoihin.

Saadessaan kanaleipänsä, Korbinian nyökkäsi kiitokseksi ja otti kohottautui tuoliltaan hakemaan ruokailuvälineet ja lautasliinan ruokailuaan varten. Istuessaan takaisin paikalleen, mies kohotti katseensa vaaleaverikköön, eikä hän voinut olla ihmettelemättä tuon kauneutta. Ääneen hän ei sitä tietenkään uskaltanut sanoa.

”Kiitos, näin on hyvä”, Korbinian vastasi rauhallisella äänellään, antaen juuri keittiöltä tulleen leipänsä jäähtyä hieman ennen kuin alkaisi syömään.

”Ja voin antaa sinulle vihjeen ammattiini liittyen”, hän sanoi lopulta kohottaen toista kulmaansa arvoituksellisesti ja sekoitteli kahviaan hörpäten sitä varovasti.

”Asiakkaani eivät aina ole elävien kirjoissa ja teen paljon yhteistyötä poliisin kanssa”, mies jatkoi katsahtaen tarjoilijaa tutkivasti, miettien miten toinen mahtoi reagoida moiseen vinkkiin. Jotkut ihmiset kun olivat yhä kuoleman suhteen sen verran herkkiä, ettei sellaisista aiheista puhuminen ollut soveliasta ainakaan tavallisen iltakahvittelun yhteydessä.

Fleur kallisti päätään hivenen kun toinen antoikin vain vihjeitä työstään. Hän ei ollut missään mielessä yksinkertainen joten melko helposti toisen ammatti yhdistyi johonkin kuolemansyyn tutkimiseen mutta mitäs hauskaa siinä olisi jos ei ensin hivenen kiusoittelisi toista. "Hmm. Poliisit ja kuolleet. Ootko sä joku sarjamurhaaja joka jää helposti kiinni vai?", hän uteli ja näytti kieltään. Hän tarkasteli toista mietteliäänä ja mutristi huuliaan. "Päätellen ulkonäöstä ja noista niin veikkaan että oot jonkun tyypin kuolemansyyn tutkija?", hän lopulta uteli. Hän ei hätkähtänyt moista ammattia. Olihan hän itse vampyyri joten kuolema oli omalla tavallaan aina läsnä. Hän huokaisi kevyesti ja sipaisi hiuksiaan. Hän kaipasi välillä kuolemaa elämäänsä. olisi ihana saada ikuinen rauha ja nukkua pois. Hänenlaisellaan olennolla se ei ollut vain niin yksinkertaista. Hän oli kokenut jo nähneensä aivan liikaa mutta sentään hänen kaunis ulkomuotonsa ei ollut vanhentunut päivääkään. Hän nosti puhtaan kupin ja kaatoi itselleen kahvia kohottaen kupin huulilleen.

"Se on varmaankin rankkaa. Olla kuolleiden kanssa tekemisissä kaikki päivät", hän pohti ääneen ja laski katseensa takaisin mieheen. Fleur katseli toista ja kohotti sitten kasvoilleen saman ystävällisen hymyn. "Hhm. Mutta eikös tämä nyt ole aika ihmeellistä että juttelemme näin mutta en edes tiedä nimeäsi. Olen Fleur. Florence oikealta nimeltäni mutta ei kukaan jaksa kutsua minua niin pitkällä nimellä joten Fleur käy mainiosti", hän esittäytyi iloisesti ja kumarsi hivenen. Hän joi sitten taas pienen hörppäyksen juomastaan ja hymyili tyytyväisenä.

"Sinun on kai parasta syödä ruokasi jotta pääset lepäämään. Näytät uupuneelta", hän totesi ja kumartui lähemmäs miestä katsellen toisen kasvoja mietteliäänä. Miehellä tosiaan oli mustat silmänaluset ja toinen näytti raatavan töissä. Hän laski kyynärpäänsä vasten tiskiä ja jäikin tuijottamaan miestä siitä lähietäisyydeltä. Hän tiesi kyllä että monet ihmiset vaivaantuisivat niin intensiivisestä katseesta mutta hänestä ihmisten kasvonpiirteet kertoivat paljon joten oli hauska tutkia eri ihmisten kasvoja läheltä. "Oikeastaan olet ihan komea jos kulkisit enemmän pää pystyssä", hän kehui ääneen ennen kuin vetäytyi kauemmas.

Annetut vihjeet olivat kyllä melkoisen helppoja, mutta ilmeisesti tämä tarjoilija ei ollut ulkomuodostaan huolimatta herkkä kyseiselle aiheelle, vaan saattoi jopa vitsailla siitä. Moinen suhtautuminen sai herra Vinterin naurahtamaan hyväksyvästi ja hän pudisti päätään, mitä sarjamurhaamiseen tuli. Niin rankkaa hänen työnsä ei sentään ollut.

”Kuolemansyyntutkinta on osa työtäni, joten kyllä”, mies myönsi oikeammalta kuulostavan vastauksen kuullessaan ja otti haarukan ja veitsen käsiinsä, leikaten leivästään pienen palan. Hän katsahti tarjoilijaa tuon kaataessa kahvia myös itselleen, ja hetken näytti siltä, kuin jokin murhe tai suru olisi varjostanut noita sieviä kasvoja. Pian vaaleaverikkö kuitenkin hymyili taas kauniisti, ja päätti esittäytyä jutustelun myötä.

”Kaunis nimi, Florence”, Korbinian sanoi hymyillen ja nyökkäsi myös päätään kohteliaasti uudelle tuttavalleen.
”Tohtori Korbinian Vinter, ilo tutustua sinuun, Fleur”, hän jatkoi viralliseen tapaan, jättäen omat lempinimensä kertomatta, sillä yksikään niistä ei ollut tähän mennessä kuulostanut kovin hyvältä. Mies jatkoi leipänsä leikkaamista ja sai viimein palan suuhunsakin. Ruoka oli tosiaan hyvää, ihan kuten Fleur oli luvannutkin, ja vasta nyt Korbinian huomasikin olevansa nälkäisempi kuin oli luullutkaan.

Fleurin katsellessa häntä lähietäisyydeltä, Korbinian hidasti pureskeluaan ja kohotti hieman kulmiaan kysyvästi, selvästi ihmetellen, miksi kuvan kaunis vaaleaverikkö häntä niin tiiviisti tuijotti. Mies jännittyi ja mietti, oliko hänen naamassaan kenties jotain huvittavaa tai jopa likaa, ja hieman nolostuneena hän kohotti kahvikupin huulilleen peitelläkseen kasvojaan sinisten silmien katseelta. Pian Fleur kuitenkin sanoi jotain, mikä sai Korbinianin miltei purskauttamaan kahvin suustaan takaisin kuppiin. Vai komea? Mies sai vaivoin nielaistua suunsa tyhjäksi ja hämillään tuo laski kupin kädestään, pyyhkien suupieltään servetillä. Hän tuijotti tarjoilijaa suorastaan typertyneenä, eikä oikein tiennyt, miten vastata moiseen kohteliaisuuteen, kun niitä niin harvoin kuuli. Ainakaan ulkonäköönsä liittyen.

”...N-niin kai”, Korbinian vastasi epävarmaan sävyyn ja hymähti ottaen haarukan taas käteensä ja tökki leivän murusia lautasellaan hajamielisesti. Kyllä hän oli tarkka vaatteidensa siisteydestä ja yhteensopivuudesta ja peseytyi säännöllisesti, sen puolen tohtori Vinter osasi kyllä huolehtia, mutta komeaksi hän ei olisi osannut itseään luokitella. No, ainakaan hän ei ollut perinyt äidin puolen suvulta yhteenkasvaneita kulmakarvoja tai isän puolelta vinoja hampaita, joten huonomminkin asiat olisivat tietysti voineet olla.

”Oletko ollut täällä kauankin töissä?” Korbinian kysyi sitten, yrittäen ohjata keskustelua toisaalle ulkonäöstään ja leikkasi taas palan leivästään.

Fleur hymyili hivenen huvittuneena kun toinen hämmentyi hänen kohteliaisuudestaan. Hän kohotti kahvikupin taas huulilleen ja otti pienen hörpyn. "Sinun täytyisi oppia ottamaan kohteliaisuus hivenen paremmin", hän sanoi ja sipaisi hiuksiaan päätään pudistellen. Hän keskittyi kuitenkin sen jälkeen kysymykseen ja venytteli käsiään hetken aikaa. "Hmm mitäköhän siitä olisi hivenen yli kuukausi kun aloitin täällä", hän mietti ääneen. Hän ei mielellään puhunut yöelämäsään sillä monet utelivat mitä hän oli tehnyt aiemmin eikä hän mielellään puhunut siitä. Hän kohotti kupin taas huulilleen mutta laski sen alas kun ovi kävi. Nuori nainen asteli tiskille pyytäen kahvia mukaan. Fleur kaatoi kahvia pahvimukiin ja ojensi sen naiselle ottaen sitten rahat vastaan. Hän avasi kassakoneen ja pisti kolikot sinne ennen kuin palasi takaisin uuden tuttavuutensa luokse.

"Toivottavasti kuitenkin pääsisin noille läheisille esiintymislavoille mahdollisimman pian ja pois täältä. Mutta kuka tietää", hän totesi kohauttaen olkiaan ja huokaisi kaipaavasti. Hän kaipasi esiintymistä niin paljon kuin pitikin kahvilassa työskentelystä. Fleur seurasi hetken aikaa katseellaan ulkona kulkevia ihmisiä. Hän sipaisi uudelleen hiuksiaan ja nojautui tiskiä vasten.

"Hmm. Teetkö sinä sitten haaveilemaasi työtä?" hän uteli. Olihan se hivenen kumma ammatti mutta jokainen haaveili erilaisista asioista ja ammateista.

Korbinian paloitteli leipäänsä pää hieman kumarassa ja pyyteli anteeksi, kun Fleur huomasi, ettei tämä pukumies osannut oikein ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Vaaleaverikön palvellessa toista asiakasta, Korbinian söi ruokaansa katsellen tarjoilijaa ajatuksissaan, kunnes tuo palasikin takaisin hänen seuraansa.

Mies kohotti kulmiaan nyökytellen hyväksyvästi, kun Fleur kertoi haaveilevansa New Yorkin esiintymislavoista. Se ei ollut mitenkään yllättävää, sillä moni matkasi Amerikkaan ja New Yorkiin toteuttamaan unelmiaan ja tavoittelemaan mainetta ja julkisuutta, pyrkien maailmankartalle tämän hampurilaismaan kautta. Oli sitten kyse laulajan, mallin tai näyttelijän urasta, noin esimerkiksi. Vaikkei herra Vinterillä ollutkaan minkäänlaisia lahjoja moisilla alueilla, oli hän kuitenkin ehtinyt asua New Yorkissa sen verran, että oli joutunut näkemään monien unelmien kariutuvan kovan kilpailun ja ihmisten ahneuden vuoksi. Oli aina yhtä surullista nähdä ruumiinavauksissa nuoria ihmisiä, jotka olivat joko riistäneet itseltään hengen, tai joiden elämä oli ajautunut ennenaikaiseen päätökseensä siksi, että he olivat luottaneet vääriin ihmisiin.
Korbinian sekoitteli kahviaan hitaasti ja hieman surumielinen hymy kohosi hänen kasvoilleen harmaiden silmien katsellessa Fleuria lasien takaa.

”Vai esiintymislavoille... Vaikutitikin liian kauniilta tähän kahvilaan”, mies totesi ajatuksissaan, kunnes tajusi mitä olikaan ääneen möläyttänyt. Hieman vaivautuneena Korbinian selvitti kurkkuaan ja työnsi haarukalla leipää suuhunsa, ettei olisi puhunut pehmoisia enempää. Onneksi Fleur kuitenkin kysyi kysymyksensä oikeuslääkärin työhön liittyen, ja mies tarttui siihen kiitollisena.

”No, oikeastaan olen kiinnostunut niin monesta asiasta, että siinä on jo valinnanvaikeus... Olen kuitenkin orientoitunut lääketieteeseen, erityisesti hematologia kiinnostaa minua tällä hetkellä. Vaikka olenkin lääkäri, en pelasta ihmishenkiä samalla tavalla kuin kirurgit tai edes sairaanhoitajat, mutta työni ja tutkimukseni auttavat silti ihmisiä pidemmällä aikavälillä. Tällä tavoin voin auttaa ihmisiä ilman sitä riskiä, että potilaani kuolisivat käsiini”, Korbinian selitti hörpäten kahviaan.

”Koska, no, he ovat useimmiten jo kuolleita”, hän jatkoi kohauttaen olkiaan hymähtäen. Toisaalta hänen työnsä oli helpompaa moniin muihin lääkäreihin verrattuna; kuolleisiin ihmisiin kun ei tuntunut syntyvän samanlaista tunnesidettä, kuin eläviin asiakkaisiin, joten epäonnistumiset eivät koetelleet samalla tavalla ruumiiden kanssa.

”Entäs sinä? Millaista esiintymistä tarkalleen haluat tehdä työksesi, vai oletko kenties monilahjakkuus?” Korbinian kysyi sitten, katsoen Fleuria tutkivasti. Hän olisi kyllä voinut kuvitella tämän kaunokaisen välkkyvien valojen eteen ulkonäkönsä ansiosta, mutta päällepäin ei osannut sanoa, oliko vaaleaveriköllä mahdollisia näyttelijän tai laulajan lahjoja, tai vaikkapa tanssijan.

Fleur kuunteli oikeastaan melko kiinnostuneena Korbianin kertomista ammatistaan. Olihan se aina mielenkiintoista kuulla syitä miksi joku oli valinnut tietyn ammatin. Miehen kommentin hänen kauneudestaan hän jätti omaan arvoonsa sillä toinen vaikutti itsekin hämmentyneen kehusta. Hän huokaisi sitten kevyesti ja jäi hetkeksi aikaa katselemaan haaveilevasti eteensä. Nyt puhuttiin hänelle mieluisesta asiasta eli esiintymisestä. "No oikeastaan eniten haluaisin musikaaleihin. Mutta kun edes pääsisi laulamaan silloin tällöin jonnekin yleisön eteen niin sekin riittäisi aluksi", hän kertoi ja laski katseensa toiseen. Hän hymyili itsekseen ja nojautui tiskiä vasten. Hän kohautti kuitenkin olkiaan lopulta ja kallisti päätään sivulle. "Mutta saa nähdä pääsenkö koskaan kunnolla esiintymään. Olen jo jonkin verran aiemmin esiintynyt mutta se oli hivenen vääränlainen paikka minulle", hän kertoi huokaisten. Tosiaan strippiklubi ei ollut paras paikka koettaa saada uraa ylöspäin varsinkin kun suurin osa paikan yleisöstä vähät välitti millaisella äänellä hän lauloi kunhan hänellä oli tarpeeksi vähän vaatteita yllään.

Yö kului yllättävän nopeaan tahtiin puhumisen puitteissa. Muutama asiakas poikkesi silloin tällöin hakemaan kahvia tai jotakin syötävää mutta suurin osa yön asiakkaista otti ruokansa sekä juomansa mukaan jatkaen matkaansa kohti kotia. Korbinian sen sijaan pysyi paikoillaan mikä ilahduttikin Fleuria. He tulivat hyvin juttuun ja hän tunsi voivansa puhua miehelle melkein mistä vain. He puhuivatkin esiintymisestä sekä muuten työstä, kaupungista ja sen parhaista kolkista, tuttavistaan sekä menneisyydestään. Tosin Fleur itse piti tietyt asiat tarkoituksella pois puheesta kuten esimerkiksi sen että oli vampyyri tai sen että hän oli ollut väkivaltaisessa suhteessa edelliset vuosikymmenet. Hän ainoastaan mainitsi nopeasti eronneensa hetki sitten.

Fleur vilkaisi kelloa nopeasti juuri kun oli kuvaillut omaa asuntoaan ja yllättyi. Viisarit lähentelivät jo hyvää vauhtia viittä aamu yöllä. "Miten aika onkin vierähtänyt näin nopeasti", hän pohti ja kohotti katseensa Korbianiin. "Anteeksi että olen pitänyt sinua hereillä. Itse asiassa vuoroni loppuu juuri nyt", hän totesi ja laski kätensä esiliinalleen vetäen sen pois lantioltaan. Hän kuuli jo kuinka takahuoneesta kuului puhetta joka tarkoitti että seuraava tarjoilija oli ilmestynyt töihin.

Herra Vinterin lautaselle jäi vain pari leivänmurusta ja kahvikuppikin tyhjentyi pariin otteeseen keskustelun ohessa. Yön vaihtuessa vaivihkaa aamuksi, Korbinianin ajantaju katosi, eikä häntä enää edes väsyttänyt pitkän työvuoron jälkeen. Innostava keskustelu ja kofeiini piristivät, ja hetki hetkeltä mies tunsi olonsa rentoutuneemmaksi ja huomaamattaan hän hymyili ja välillä jopa nauroikin Fleurin kanssa jutellessaan. Yleensä Korbinian oli niin etäisen asiallinen puheissaan, että tällainen vapaa keskustelu oli hänelle uutta, suorastaan harvinaista herkkua.

Fleurin katsoessa kelloaan, myös Korbinian havahtui suoristaen ryhtiään. Hän oli löysännyt solmiotaan ja nojaillut tiskille niin rentoutuneena, että se hämmensi häntä jälkeenpäin ajateltuna. Ei tällainen tarjoilijaan tutustuminen ja läpi yön jutustelu ollut miehelle mitenkään yleistä käytöstä. Ehkä tämä tarjoilija olikin jonkin sortin erikoistapaus.

”Kohta viisi”, mies sanoi hämillään katsoessaan rannekelloaan ja kohotti katseensa Fleuriin.

”Ei se mitään, seurasi piristi mukavasti”, hän jatkoi hymyillen lämpimästi ja sipaisi tummia hiuksia korvansa taakse. Fleurin riisuessa esiliinansa, myös korbinian tajusi, että hänen pitäisi tässä vaiheessa alkaa pukemaan ja siirtymään pikkuhiljaa ulos ja lähteä kotiaan kohti. Nukkuminen ei kuitenkaan tuntunut ihan niin houkuttelevalta enää tässä vaiheessa, joten oli suorastaan harmi, etteivät he voineet jatkaa keskustelua. Hitaasti Korbinian alkoi pukea takkiaan ja katsahti Fleuria hymyillen kohteliaasti.

”Tuota... Jos et pane pahaksesi, voisin saattaa sinut kotiin. Jos vain haluat”, hän ehdotti kuin ohimennen, vaikka tunsikin sydämensä hakkaavan rintalastaansa vasten jännityksestä.

Fleur kohotti katseensa hivenen yllättyneenä Korbianiin mutta nyökkäsi toisen ehdotukselle. "No jos siitä ei ole liikaa vaivaa niin aina kävely on mukavampaa kahdestaan", hän totesi. Hän olisi kyllä hyvin selvinnyt kotiin ilman saattoakin mutta kuinka nyt toisen herttaisesta pyynnöstä olisi voinut kieltäytyä. "Käyn vain hakemassa tavarani ja sitten voidaan mennä", hän lisäsi ja hävisi takahuoneeseen. Hän asteli keittiön läpi pukukaapeille ja veti mustien farkkujen ja valkoisen paidan ylle harmaan villakangas takkinsa. Hän napitti sen kiinni ja nappasi vielä isokokoisen mustan laukkunsa mukaan ennen kuin hyvästeli kokin sekä vuoroon tuleen tarjoilijan.

Hän asteli takaisin kahvilan puolelle ja kaatoi itselleen mukillisen kahvia vielä mukaan ennen kuin siirtyi pois tiskin takaa. Fleur seisahtuikin toisen vieren ja laski kupin hetkeksi käsistään ja kiristi hellästi Korbianin solmion paikoilleen. "Mennäänkö sitten", hän uteli ja nosti mukin käteensä ottaen siitä pienen hörpyn.

Hän johdatti heidät ulos ovista viileään aamuyön ilmaan. Hivenen huolestuneena Fleur vilkaisi taivaalle mutta onneksi aurinko oli vielä näkymättömissä joten hän tiesi pääsevänsä turvassa kotiin asti ilman että palaisi pahasti.

Fleurin vastatessa myöntävästi pyyntöön, ilahtunut hymy levisi Korbinianin kasvoille. Hän hillitsi itseään, ettei olisi vikissyt ääneen ilosta, ja nyökkäsi vaaleaverikön kadotessa takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Jäädessään itsekseen kahvilan puolelle, mies suoristi nopeasti paitansa kaulusta ja pyyhkäisi hiuksiaan vilkaisten vielä asuaan, että oli varmasti mahdollisimman edustavan näköinen ja uuden tuttavansa seuran arvoinen. Pari aamuista asiakasta läheisessä pöydässä pyörittelivät silmiään kahvikuppiensa ääressä, eivätkä selvästikään uskoneet pukumiehen mahdollisuuksiin niin nätin tarjoilijan suhteen.

Korbinian ei kuitenkaan välittänyt, sillä tämä oli ainutkertainen tilanne hänen elämässään; harvoin mikään töihin liittymätön asia oli kiinnostanut häntä niin, että sen takia piti valvoa koko yö tai muuten innostua tällä tavoin. Fleurin tullessa takahuoneesta, Korbinian hymyili tälle kohteliaasti ja otti salkkunsa valmiina lähtemään, kunnes vaaleaverikkö tulikin yhtäkkiä hänen lähelleen. Mies kohotti leukaansa hämillään, ja pidätti hengitystään tuntiessaan toisen sormet yhtäkkiä niin lähellä kaulaansa, mutta hymähti kevyesti tajutessaan Fleurin vain kiristävän solmiota. Se olikin tosiaan unohtunut häneltä.

Astuessaan ulos aamuyön viileyteen, Korbinian kietaisi huivin kaulansa ympärille ja katsahti Fleuria. Toisen katselleessa taivaalle, myös herra Vinter vilkaisi automaattisesti ylöspäin, mutta onneksi pilvet eivät näyttäneet kuitenkaan niin synkiltä, että olisi tarvinnut pelätä sadetta(tai sitä hän ainakin oletti Fleurin pelkäävän).

”Täytyy sanoa, että tämä on ollut... epätavallinen yö”, mies hymähti kulkiessaan Fleurin vierellä.

”Yleensä tiskillä roikkuu varmaan lukuisia ehdokkaita valmiina saattamaan sinua kotiin työvuorosi päätteeksi?” hän kysyi kohottaen kulmiaan ja katsahti vaaleaverikköä sivusilmällä.

"No harvemmin itsellänikään on näin rattoisa työvuoro", Fleur totesi hymyillen ja kohautti olkiaan. hän lähti sitten astelemaan rauhallisesti asuntonsa suuntaan. kadut olivat vielä tähän aikaan aivan tyhjiä ja se oli omalla tavalla mukavaa kun sai kävellä yleensä vilkkailla kaduilla rauhassa. Hän naurahti sitten toisen päätelmälle ja kohautti olkiaan. "Olenhan minä jonkun verran tarjouksia saanut mutta harvoin niihin tarttuu sillä monilla on tähän aikaa alkoholia veressä ja ehdotukset ovat melko röyhkeitä", hän sanoi miettivästi ja vilkaisi Korbinia. Hänestä oli outoa olla tämänkaltaisen miehen kanssa tekemisissä. Hyvän osan elämästään strippiklubilla hän oli tottunut pelkkiin kusipäihin ja ääliöihin. Mies joka hänen vierellään nyt käveli vaikutti kuitenkin olevan toista maata. Kohtelias sekä huomaavainen. Fleur hymyili itsekseen. Hän ei etsinyt varsinaisesti suhdetta mutta ehkä heistä kahdesta voisi tulla jotain. Hänestä olisi ihanaa löytää rinnalleen joku turvallinen mies joka hemmottelisi hänet piloille.

Hän vilkaisi lähestyvää taloa jonka eteen he pian tulivat ja seisahtui paikoilleen. "Tässä olisi minun osoitteeni", hän totesi ja nyökäytti ovea kohti. Hän sipaisi hiuksiaan ja kallisti päätään sivulle. "Minun varmaankin täytyisi päästää sinut nukkumaan. Kiitos kuitenkin kaikesta", hän sanoi herttaisesti ja piteli omaa laukkuaan molemmin käsin. Hän kuitenkin lopulta kaivoi esille kynän. Vaaleaverikkö tarttui hellästi Korbianin käteen ja työnsi siroilla sormillaan miehen hihoja pois tieltä. Fleur kirjoitti sitten oman numeronsa selvällä käsialalla toisen ihoon ja lisäsi oman nimensä numeroiden alle. "Ehkä haluaisit nähdä minua joskus uudestaankin", hän lisäsi.

Hän kietoi sitten kätensä kevyesti toisen kaulan ympärille laskettuaan ensin laukun jalkoihinsa. "Hyvää yötä", hän kuiskasi ja painoi kevyen lähes sipaisun omaisen suukon miehen huulille ennen kuin vetäytyi kauemmas. Hän nosti laukun käsiinsä ja heilautti kättään ennen kuin katosi sisälle kerrostalon ovesta.

//Tämä peli on ainankin minun puolestani tässä : ) Voit toki kirjoitella jonkun lopettelu viestin vielä Korbianilla : P Ja seuraavassa pelissä sitten kaksikon puuhastelu jatkuu//

Korbinian käveli Fleurin vierellä tuon asuntoa kohti, eikä voinut pidätellä hymyään, joka leikitteli miehen kasvoilla silkasta hyväntuulisuudesta. Harvoinpa kukaan Fleurin kaltainen kaunokainen ylipäätään katsoi tai hymyili Korbinianille tällä tavoin, ilman että katseessa olisi ollut mukana sääliä tai huvittuneisuutta tai jopa pilkallisuutta. Jälkimmäiseen herra Vinter oli useimmiten törmännyt etenkin naisten kanssa, kai hänellä oli sitten jonkinlainen nörtin leima otsassaan, joka ei kadonnut edes yliopiston jälkeen?

Mies naurahti myötätuntoisesti Fleurin kertoessa näistä vähemmän miellyttävistä saattajaehdokkaista, eikä se oikeastaan yllättänyt häntä. Ympäri vuorokauden avoinna oleva kahvila varmasti veti puoleensa näitä henkilöitä, jotka tulivat juhlimisen jälkeen syömään jotain pientä suolaista ennen kotiin lähtöä, eikä ollut mikään ihme, että Fleurin kaltainen, kohtelias ja kaunis tarjoilija veti humaltuneiden huomion itseensä tahtomattaankin. Hyvästä ulkonäöstä ei tainnut sellaisissa tilanteissa olla niinkään hyötyä, vaan jopa haittaa.

Aikansa kuljettuaan, he saapuivat Fleurin talon kohdalle ja myös Korbinian pysähtyi heidän ollessaan perillä.

”Kiitos itsellesi”, mies vastasi kumartaen päätään ja pyyhkäisi hiuksiaan hieman ujostellen, mutta kiinnitti huomionsa taas vaaleaverikkön tuon lähestyessä häntä. Korbinian kohotti kulmiaan kysyvästi toisen kääriessä miehen kättä esiin vaatteiden alta, muttei pahemmin vastustellut ollessaan tilanteesta niin hämillään. Numerot ja nimi piirtyivät vaalealle iholle, ja Korbinian katsoi kirjoitusta silmät suurina, uskomatta näkemäänsä. Hän kohotti hämmentyneen katseensa Fleurin kasvoihin ja raotti huuliaan sanoakseen jotain, muttei onnistunut muodostamaan puhetta. Pian vaaleaverikkö tulikin vielä lähemmäs hyvän yön toivotuksen kera, ja huulet koskettivat toisiaan pienen hetken verran. Korbinian oli jännittynyt paikoilleen kuin mikäkin kauris ajovaloissa, jääden vain tuijottamaan punastuneena Fleurin perään tuon siirtyessä lopulta ovelleen. Hetken kuluttua Korbinian muisti taas hengittää ja kohotti myös vaisusti kättään vilkuttaen uudelle tuttavuudelleen.

”Ö-öitä”, tuo sopersi hämmentyneenä, jääden kadulle yksin seisomaan hetkeksi, ennen kuin lähti kävelemään. Jokusen metrin käveltyään mies kuitenkin kääntyi ympäri tajuttuaan kävelevänsä väärään suuntaan, jatkaen matkaansa tällä kertaa omaa kotiaan kohti puhelinnumeron kutitellessa ihollaan.



((jees, kiitos pelistä))

EDIT; ((korjasin pari kirjoitusvirhettä))

//Aaaws Korbian on niin söpö :,D//

((pfft aika säälittävä reppana : D))