Jiken
//Samirix Danielin kanssa tänne//
Se taisi olla alkuiltaa, tai ainakin siltä se tuoksui, sokean nuoren miehen mielestä, eikä se tuntunut liian valoisalta enään. Jikeniksi kutsuttu sokea vampyyripoika kuljeskeli pitkästä aikaa yksin jossain Brooklynin rannalla riittävän kaukana vedestä, mutta mukavasti hiekalla. Hän oli kuullut murhasta majailu alueensa lähellä, joten hän oli liikkeellä, koska ei tiennyt yhtään, oliko hänen vaistonsa ottanut vallan, vai oliko murhaan jokin muu syy.
Nuori vampyyri ei ainakaan tietääkseen ole metsästänyt vähään aikaan ilman veljeään, jonka oli jättänyt jonnekin päin Brooklyniä, ei Jiken ollut aivan varma missä veli oli, mutta heidän sisarus suhde oli vahva, joten kyllä hän tuon löytäisi.
Jiken pysähtyi lähelle ranta viivaa ja istui maahan antaen illan viileän viiman leikkiä hiuksilla ja kasvojen terävillä piirteillä. Tuuli toi useita tuoksuja hänen nenäänsä ja hänen herkkä kuulonsa toi monenmoisia ääniä hänen korviinsa. Poliisit olivat jossain liikkeellä ja jossai taisi mennä jokin kissaa suurempi olento, mutta Jiken ei välittänyt. Hän nautti illasta täysin siemauksin.
Jostain syystä Jikenistä tuntui, että illasta tulisi vielä mielenkiintoinen, hänen mielensä pieni paholainen vaati jotain toimintaa, mutta osa hänestä halusi kerrankin olla rauhallinen. Et sinä ole tuollainen, tee jotain huuda, anna vaistojen viedä. Jokin Jikenin ajatuksissa riehui ja vaati huomiota, mutta nuorukainen tunki ajatukset sivuun ja nosti vyöllään lepäävän sirpin syliinsä. Sirpin ketju kilahti vaimeasti, kun Jiken rupesi tunnustelemaan sirpin terää, kuin etsien säröjä. Hän otti vaalean silkki liinan taskustaan ja kosketti sillä sirpin hopeisena välkehtivää terää lempeästi, kuin se olisi elävä olento.
"Tästä illasta tulee vielä jotain." Jiken totesi, hän tunsi oudotja katseita niskassaan, mutta hän olikin avoimella paikalla yksin, hän olisi samantien voinut maalata selkäänsä maalitaulun vampyyrin metsästäjille ja muille, jotka vihaavat vampyyreja.