Oh My Gosh

((Yui))



Korbinian katsoi ulos kerrostaloasuntonsa ikkunasta. Kaupunkimaisema alkoi muuttua auringon laskiessa punertavan ja oranssin sävyiseksi, ennen kuin tumma tähtitaivas tulisi esiin ja heittäisi taas värimaailman toisenlaiseksi. Herra Vinter ei kuitenkaan ollut niin taiteellinen sielu, että olisi ihastellut auringonlaskua sen visuaalisen puolen vuoksi, sillä auringonlasku merkitsi myös ajan kulumista. Ei menisi montaa tuntia, kun ulkona pimenisi niin, että ilta vaihtuisi yöksi ja taas yksi vuorokausi olisi takana. Vuorokausi, joka oli ollut tähän mennessä Korbinianille varsin hyödytön.

Voipuneesti huokaisten mies painoi otsansa viileää lasia vasten ja ikkunaan levisi sumea huurujälki lämpimän ilmavirran myötä. Hän puristi pienen mallista kännykkäänsä ja naputti sen muovista kuorta sormellaan levottomasti, mutristaen huuliaan varsin tyytymättömään sävyyn. Pari päivää sitten Korbinian oli poikennut päivystysvuoronsa jälkeen kahvilaan, ja täysin vastoin kaikkia maailman todennäköisyyksiä ja omaa tuuriaan hän jäi juttelemaan kyseisen paikan tarjoilijan kanssa, uskaltautuen saattamaan tämän vielä kotiinsa aamuyöstä. Kaiken lisäksi tämä kuvan kaunis tarjoilija oli vielä antanut vapaaehtoisesti puhelinnumeronsa ja toivottanut hyvää yötä suukon kera. Oikean suukon, vieläpä huulille. Korbinian kuitenkin pohti kuumeisesti, oliko se suukko ”aww-olet-söpö-kuin-koiranpentu-tai-homo-pikkuveli”-suukko, vai sellainen, jonka Fleur jakoi miehen kanssa, josta oli oikeasti kiinnostunut?

Korbinian katsoi kännykkänsä näyttöä, jossa tuo Fleurin antama numero oli jo näppäiltynä, mutta hän ei ollut vieläkään uskaltanut soittaa siihen. Mistäpä sitä tiesi, vaikka vaaleaverikkö olisi antanut hänelle jonkin pizzerian tai vaikka prostituoidun numeron tehdäkseen pukumiehestä pilkkaa? Ei Fleur kyllä ollut vaikuttanut sellaiselta henkilöltä, mutta mistäpä sitä tiesi, kun he olivat tavanneet vain kerran.

Mies huokaisi uudestaan ja hieroi otsaansa tuskastuneena. Hän oli niin aikaansaamaton ja huono tällaisissa asioissa. Jos hänen olisi pitänyt soittaa jollekin ihailemalleen henkilölle työasioihin liittyen, se olisi ollut helppoa, mutta tämä puhelu ei liittynyt sellaiseen, mistä tohtori Vinterillä olisi ollut paljoa kokemusta. Miestä alkoi kuitenkin jo vähitellen turhauttaa oma viivyttelynsä, jota hän oli harrastunut kohta kolme tuntia maleksiessaan ympäri asuntoa puhelin kourassa, keräten rohkeuttaa soittaa yksi simppeli puhelu.

”Hei Fleur, Korbinian tässä... meillä oli niin mukavaa viimeksi, joten ajattelin... tai siis minulla oli mukavaa, joten öh... Ajattelin, että haluaisit nähdä uudestaan, siis kun annoit numerosikin ja... Olisin iloinen, olisi suuri kunnia, jos... uh, lähtisit ehkä ulos kanssani?” hän puhui itsekseen ja pudisti lopulta päätään toivottomana. Ääneen sanottuna se kuulosti niin typerältä...

Lopulta Korbinian katsoi ikkunaa, johon oli päätään nojannut, ja teki päätöksensä. Päivä oli kohta mennyt hukkaan, joten se oli nyt tai ei koskaan. Hän painoi kännykkänsä vihreää luuria ja kohotti sydän pamppaillen luurin korvalleen. Tasainen hälytysääni alkoi kuulua ja Korbinian yritti kelailla mielessään, mitä hänen pitikään Fleurille sanoa.




(( Peli alkaa siis tavallaan muualta, mutta siirtynee tapahtumapaikkana Bloomingdale'siin edetessään. Ja otsikko on nyt ensimmäisen kappaleen nimi, joka tuli soittimesta vastaan (...kyllä, kuuntelin Basement Jaxxia). ))

//Aaaws. Korbian o nii ihana :,DD En kestä//


Fleur oli nukkunut pitkään eilisen työvuoron vuoksi mutta nyt vihdoin hänellä oli edessään muutama vapaapäivä joista hän aikoi ottaa kaiken irti. Hän suunnitteli jo että kävisi kiertelemässä kauppoja vaikka eihän hänellä oikeastaan ollut varaa ostaa mitään. Kuitenkin päivän hänen täytyi pysyä sisällä sillä aikaa kun aurinko paistoi ulkona. Hän olikin viettänyt aikaa läppärillään etsimällä nettikaupoista vaatteita sekä kenkiä. Hän kuitenkin lopulta kyllästyi ja asteli kaapilleen. Hän kaatoi lasiin punaviiniä ja avasi sen jälkeen purin jossa oli verta. Hän katseli hetken aikaa purkkia. Veri alkoi jo olla melko vähissä ja hänen täytyisi keksiä keino saada lisää verta.

Fleur oli kotona kuten yleensäkin päivisin. Hän hörppi punaviiniä johon oli sekoittanut veren ja tuijotti edessään olevia korkokenkiä. Hän oli käynyt ostamassa ne eilen illalla vaikkei vaaleaveriköllä oikeastaan ollut niihin varaan. Sen takia hän pohtikin palauttaisiko ne vai ei. Hän säpsähti kun puhelin alkoi soida pöydällä ja joi lasinsa tyhjäksi ennen kuin nosti puhelimen käteensä. Hän kurtisti kulmiaan kun ei tunnistanut numeroa. Hän napsautti kuitenkin vihreää luuria. "Fleur", hän vastasi mutta ei mitään muuta ehtinyt sanoa kun Rosy kultaisessa häkissään alkoi visertää kovaan ääneen. "Ääh. Hetki", mies totesi ja laski puhelimen kädestään. Hän kiiruhti huoneen nurkkaan ja kaatoi muutaman siemenen linnun ruokakuppiin ennen kuin heitti silkkisen kankaan häkin päälle jolloin lintu hiljeni. Fleur palasi sitten puhelimensa luokse ja nosti sen käteensä. "Anteeks tuosta", hän sanoi puhelimeen ja jäi odottelemaan vastausta.

((...koita kestää, se muuttuu vielä pahemmaksi))


Korbinian naputti sormellaan ikkunan karmia hermostuneena ja meinasi jo lopettaa puhelun ensimmäisen hälytysäänen jälkeen, ollessaan varma ettei linjan toisessa päässä kuitenkaan kukaan vastaisi. Se olisi ollut jo ihan liian epätodennäköistä. Mies puristi huuliaan yhteen jännittyneenä, kunnes yhtäkkiä puhelimen kaiuttimesta ei kuulunutkaan tasaista piippausta, vaan ääni, jonka hän oli kuullut pari päivää sitten. Ilmeisesti Fleur oli tosiaan antanut oman numeronsa, kun vastaaja ei ollutkaan huonoa englantia puhuva viiksimies valmiina ottamaan soittajan ruokatilauksen vastaan.

Häkeltyneenä Korbinian avasi suunsa tervehtiäkseen, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun kuuli yhtäkkiä kimeää linnunlaulua linjan toisesta päästä. Hieman hämillään mies jäi odottamaan puhelin kuumana korvaansa vasten, kunnes pienen rapinan jälkeen Fleur oli taas langoilla.

”Agapornis roseicollis”, hän sanoi ajatuksissaan, unohtuessaan miettimään kuulemansa linnun laulua.

”Minun serkullani on paljon kaijasia”, mies jatkoi hermostuneena. Palatessaan hetkessä takaisin maanpinnalle, Korbinian pudisti hieman päätään ja raaputti hiuksiaan huolimattomasti; mitä ihmettä hän oikein höpötti?

”Uh, siis, minä täällä, Korbinian... Sieltä kahvilasta, se kuolinsyyntutkija. Hyvää iltaa”, hän selitti epätoivoisesti ja punastui nolostuneena. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa paperille vuorosanat tätä puhelua varten...

//Hih : )//

Fleur kurtisti kulmiaan kun kuuli omaan korvaansa vain outoja sanoja. Hän avasi suutaan mutta toisessa päässä mies ehti jatkaa ja pian hänelle selvisi kuka puhelimen toisessa päässä oikein oli. "Korbinian", hän sanoi ilahtuneena ja hymyili kevyesti istahtaen takaisin alas. Hän vilkaisi linnunhäkkiä kohti nopeasti ja huokaisi sitten hiljaa. "Juu anteeksi tuosta vielä. Rosy välillä innostuu laulamaan aivan vääriin aikoihin", hän totesi vielä pahoittelevasti ja laski vapaan kätensä syliinsä. Hän naurahti sitten hiljaa ja pudisteli päätään hivenen. "Tiedätkö ei välttämättä kannata esitellä itseään tällaisessa puhelussa kuolinsyytutkijaksi. Se kuulostaa melko viralliselta kuin siltä että olisit soittanut vain kertoaksesi että joku tuttuni on kuollut. Toivon tosin että puhelusi syy on jotain aivan muuta..", hän sanoi varovasti ja nyrpisti nenäänsä. Fleur tosiaan toivoi että tämä oli menossa sinne minne hän kuvitteli sillä hän mielellään lähtisi miehen kanssa viettämään iltaa.

Hän nousi ylös ja asteli pienen vaatehuoneen oven luokse. Hän avasi sen ja jäi katselemaan ympärilleen hetkeksi aikaa mietteliäänä. Hän tarvitsisi jotkut ihanat vaatteet jos tapaisi toisen vielä tämän illan aikana. "Hmm. Jos siis aiot pyytää minua ulos niin ilahdun suunnattomasti. Toisaalta jos vain soitat minulle kertoaksesi että joku tuttuni on kuollut niin tunnen oloni täysin typeräksi", hän jatkoi jutteluaan ja selasi vaatteitaan läpi mietteliäänä.

Hän nosti muutaman henkarin käteensä ja katseli niitä hetken aikaa mietteliäänä. Hän nappasi ne mukaansa ja laski vaatteet sängylleen. "Olen jo melkein luullut että unohdit minut", hän lisäsi ja mutristi huuliaan niin että se kuului kyllä viimeisistä sanoista. Tottahan se oli! Fleur oli ehtinyt jo miettimään miksei toinen ollut ottanut häneen yhteyttä aiemmin.

Kuullessaan Fleurin ilahtuneen äänen, helpottunut hymy levisi Korbinianin kasvoille. Hän hengähti huojentuneena hieroen poskeaan, ja oli iloinen, ettei Fleur heti lyönyt luuria korvaan, vaikka mies puhuikin mitä sattui.

”Ei se mitään, linnut ovat mukavia”, tuo höpötteli istuen tummalle divaanisohvalleen. Fleurin mainitessa tästä kuolinsyytutkija-esittäytymisestä, Korbinian tunsi nolostuvansa entisestään, ja oli oikeastaan kiitollinen, ettei vaaleaverikkö ollut näkemässä kasvotusten, kuinka punastunut hän tällä hetkellä oli.

”Ai, ei ollut tarkoitus säikyttää! Soitan kyllä vähemmän virallisissa merkeissä, kun minulla on nyt vapaailta, ja...” mies kertoi ja selvitti kurkkuaan suunsa tuntuessa yhtäkkiä niin kuivalta. Hän häkeltyi taas hetkeksi kuullessaan toisen sanat, joista sai sellaisen käsityksen, että vaaleaverikkö oli todellakin halukas viettämään aikaa Korbinianin kanssa. Hämmentyneenä mies nojautui sohvan selkänojaa vasten ja hymähti helpottuneena, tuntien perhosten lentelevän vatsassaan, noin kuvaannollisesti.

”En olisi voinut unohtaa”, Korbinian vakuutti, mutta sulki suunsa nopeasti, kun ei halunnut kuulostaa liian pyrkyriltä tai innokkaalta.

”Niin, eh... Miten olisi? Oletko vapaa vielä tänään, jos tosiaan... Haluaisit lähteä kanssani vaikkapa illalliselle? Tai, jos olet syönyt, niin ei se haittaa, vaikka lasilliselle sitten? Jos et ehdi tänään, niin ymmärrän kyllä, tuleehan tämä lyhyellä varoitusajalla”, mies sanoi hieman rauhallisemmin, kuin olisi yrittänyt valmistella itseään mahdollista pettymystä varten, jos Fleur olikin jo tehnyt muita suunnitelmia tälle illalle.

Fleur pyöritteli hiuksia sormensa ympärillä ja odotellessa kysyisikö toinen häntä illan viettoon vai ei. "Tiedätkö ei kannata peruuttaa tilanteesta ennen kuin on sitä edes kokeillut", hän totesi sillä miehen tapa tosiaan vaikutti siltä että tuo tasoitteli omaa tietään kohti torjuntaa. "Ja itse asiassa lähtisin mieluusti illallistahmaan kanssasi. Toisaalta kyllä suunnittelin että olisin tänään käynyt katselemassa vaatteita joihin minulla ei ole varaa", hän sanoi ja asteli kylpyhuoneen puolelle pistäen suoristusraudan kuumenemaan. Hän asteli sen jälkeen ikkunalle ja varovasti raotti verhoa katsellen taivaalle huomatakseen ilokseen että aurinko oli juuri laskenut alas ja ulkona alkoi hämärtyä.

"Mitä jos tulisit hakemaan minut sanotaanko nyt vaikka tunnin kuluttua", hän uteli sen jälkeen ja nosti pöydälle olleet kengät käteensä katsellen niitä haikeasti. Hän huokaisi ja pudisteli päätään hetken aikaa. Fleur vilkaisi sitten nopeasti ympärilleen. "Tosiaan tarvitset varmaankin osoitteeni että löydät tänne", hän tajusi ja kaiveli paperia sillä hän ei kuollakseenkaan muistanut omaa osoitettaan vielä ulkoa.

Hän kertoi osoitteen sitten Korbinialle ja lysähti sohvalle istumaan. Hän pöyhi hiuksiaan ja mutristi huuliaan mietteliäänä. "Joten? Näemmekö tunnin päästä?", hän uteli sitten hymyssä suin ja jäi katselemaan kynsiään hetkeksi aikaa. Hänen täytyisi varmaankin juoda vielä toinen lasillinen verta ennen lähtöään sillä eihän hän halunnut kesken treffien joutua poistumaan tappamaan joku. Varsinkin kun se yleensä oli niin kauhean sotkuista puuhaa. Hän toivoi että saisi veren tarpeensa selvitettyä jollakin tavalla koska hän ei laisinkaan nauttinut siitä että vaelteli pitkin katuja tappamassa muita vain veren vuoksi.

Korbinian kuunteli tarkkaan, mitä Fleur linjan toisessa päässä sanoi, ja leveä hymy levisi hänen kasvoilleen myöntävän vastauksen kuullessaan. Mies nyökytteli päätään, vaikka hoksasikin sitten, ettei toinen tietenkään puhelun välityksellä voinut nähdä hänen elekieltään, ja hymähti ääneen.

”Yritän muistaa sen jatkossa”, hän vastasi ja valui sohvan selkänojaa pitkin istumaan varsin huonoryhtiseen asentoon tajutessaan, että Fleur tosiaan halusi lähteä hänen kanssaan ulos. Vajaamielinen hymy kasvoillaan mies makasi sohvalla tuijottaen eteenpäin, kunnes hoksasi vastata kysymykseen.

”Kyllä, tunnin päästä sopii!” Korbinian sanoi ponkaisten ylös sohvalta ja raapusti osoitteen sanomalehden nurkkaan innostuksesta tärisevin käsin.

”Nähdään sitten”, hän hymähti yrittäen edes hieman hillitä itseään, ettei olisi kuulostanut aivan ylipirteältä. Mies laski päätti puhelun ja laski kännykkänsä pienelle lasipöydälle, tuijottaen hetken vastapäistä seinää yrittäen ymmärtää, mitä juuri tapahtui. Illallinen Fleurin kanssa, pelkkä ajatuskin tuntui niin absurdilta, että Korbinian meinasi nipistää itseään vain tajutakseen, ettei kuvitellut tätä tilannetta. Pian mies kuitenkin havahtui ajatuksistaan ja katsoi kelloaan, laskien nopeasti minuutteja, kuinka kauan kestäisi valita sopivat vaatteet ja soittaa taksi ja tehdä muutkin välttämättömät asiat.
Hän etsi nopeasti taksin numeron puhelimestaan, ja alkoi riisua paitaansa nopein liikkein, kunnes sattumalta vilkaisi ikkunaansa. Lasissa ei näkynyt tahroja, mutta mies muisti nojanneensa siihen, joten siihen oli varmasti jäänyt sormenjälkiä. Tilatessaan taksia omaan osoitteeseensa, Korbinian otti keittiönsä kaapista nopeasti puhdistusainetta ja pari erisorttista liinaa, joilla hinkkasi ikkunalasia hermostuksissaan. Oli kiire millainen hyvänsä, olisi ikkunaan jääneet olemattomat jäljet kuitenkin jääneet vaivaamaan häntä.

Viisikymmentäkuusi minuuttia myöhemmin herra Vinter seisahtui asunnon oven eteen, joka näytti numeron perusteella olevan juurikin Florencen asumuksen ovi. Korbinian oli onnekseen ehtinyt käydä suihkussa ja silittää pukunsa ennen lähtöään, ja oli vieläpä ajoissa paikan päällä. Hänellä oli yllään tummanharmaa puku, joka oli laadukasta kangasta(myös hintansa perusteella) sekä viininpunainen kauluspaita tumman solmion kera. Arkisesta keskijakauksesta poiketen mies oli kammannut puhtaat hiuksensa taakse, ja – poikkeuksellisesti – silmälasien sijaan laittanut huomaamattomammat piilolinssit, vaikka hänen toinen silmänsä punoittikin yhä merkkinä niiden kanssa taistelusta. Onneksi tohtori oli kuitenkin sen verran varma otteiltaan, ettei hermostelusta huolimatta puhkaissut silmäänsä, vaikka piilolinssien käyttö olikin hänelle vielä varsin uutta ja vaati totuttelua.

Korbinian veti henkeä rauhoitellakseen itseään, ja suoristi vielä solmiotaan ollakseen mahdollisimman edustava ennen kuin painoi ovikelloa.



((Hyppäsin tosiaan vähän eteenpäin, sano, jos haluat että editoin))

Fleur laski puhelimen pöydälle ja veti syvään henkeä ennen kuin nousi ylös ja alkoi vaihtaa vaatteitaan. Hän lauleskeli samalla ja kävi nostamassa Rosyn häkin yltä kankaan pois jotta lintu saisi viserrellä hänen laulunsa mukana. Hän asteli sitten kylpyhuoneeseen ja alkoi kihartaa hartioita hipovia hiuksiaan. Hän suti vielä kevyen meikin kasvoilleen ennen kuin oli tyytyväinen ulkonäköönsä. Hän suihkaisi pienen määrän hajuvettä iholleen ja asteli eteisen peilin eteen. Hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään astellen takaisin vaatekomerolleen. Hän valitsi uuden asun ja koetti sitä ylleen mutta peilin edessä sekään ei näyttänyt hyvälle.

Hän oli juuri saanut tarpeeksi hyvät vaatteet ylleen kun kuuli ovikellon soivan. Hän nappasi kokeilemansa vaatteet ja heitti ne vaatekomeroon jotta asunto näyttäisi siistimmältä. Vielä kerran hän kuitenkin pysähtyi peilin eteen. Hän oli valinnut ylleen siistit mustat tiukat shortsit jotka näyttivät hyvältä kapean lantion sekä hoikkien reisien kanssa. Paidaksi hän oli valinnut viininpunaisen sifonkipaidan jonka alta löytyi hihaton musta paita. Paidassa oli hivenen pussimaiset hihat ja sen ohuen kankaan läpi kuulsi hänen vaalea ihonsa. Hiukset olivat päätyneet löysälle nutturalle ja muutama kihara oli jätetty reunustamaan kasvoja.

Hän hymyili tyytyväisenä ja asteli avaamaan oven. "Hei komeus", hän totesi flirttailevasti ja astui askeleen taaksepäin. "Käyn hakemassa kengät sekä tavarani niin mennään sitten", hän sanoi ja käännähti ympäri. Hän asteli Rosyn häkille ja kumartui katsomaan lintua. "Ole kiltisti kultaseni", hän kuiskasi linnulle levittäen sitten kankaan linnun häkin päälle. Fleur nappasi sitten lompakkonsa johon oli sujauttanut sisälle kaiken mitä tarvitsisi. Hän suuntasi sitten takaisin eteiseen ja kumartui etsimään puoleen sääreen asti yltävät mustat sirot saapikkaat. Vedettyään ne jalkaansa hän suoristautui. Vaaleaverikkö veti vielä ylleen mustaa satiinia olevan jakku takin ennen kuin käännähti takaisin Korbinianin puoleen.

"Mennäänkö?", hän uteli ja sipaisi yhtä kiehkuraa kasvoiltaan nutturaa kohti paljastaen timantti korvakorut jotka löytyivät hänen korvistaan. Jos oli tarkkaavainen ihminen oli helppo laskea yksi plus yksi ja todeta että hän oli ennen tienannut paljon enemmän mitä nykyisin kahvilassa.


//Ei haittaa yhtään : ) //

Kauaa Korbinianin ei tarvinnut seisoskella oven takana odottamassa, kun se avautui saaden miehen havahtumaan. Hän katsoi oviaukossa seisovaa vaaleaverikköä päästä varpaisiin ja nielaisi kuuluvasti toisen ollessa vielä kauniimpi kuin kahvilassa, mikäli se vain oli mahdollista. Erityisesti nämä seksikkäät sääret veivät Korbinianin huomion shortsien korostaessa niitä, puhumattakaan Fleurin sievistä kasvoista ja suurista silmistä, joita tuuheat ripset kehystivät. Mies tuntui menettäneen puhekykynsä hetkeksi, mutta nyökkäsi kuitenkin hymyillen, kun toinen poikkesi vielä hakemaan tavaroitaan ja hyvästelemään lintuaan, jonka tervehdyksen Korbinian olikin jo puhelimitse kuullutkin.

Fleurin tullessa takaisin, Korbinian hymyili tälle lämpimästi vielä katsellessaan kuinka toinen olikaan osannut laittautua niin sieväksi, kuitenkaan ampumatta yli. Mies tunsi myös vienon hajuveden tuoksun, joka vain lisäsi Fleurin kokonaisvaltaista viehättävyyttä.

”Ah, mennään vain... Taksi odottaakin alhaalla”, Korbinian sanoi viimein, yrittäen olla tuijottamatta liikaa seuralaistaan.

”Onko sinulla toiveita, mihin menemme syömään? Ajattelin erästä ranskalaista ravintolaa, jonka viinivalikoima on loistava”, hän ehdotti lähtiessään ulko-ovea kohti ja katsahti Fleuria kysyvästi. Ei hän ollut varma, pitikö edes toinen viineistä, mutta ranskalainen keittiö oli ainakin onneksi sen verran tunnettu ja moneen makuun sopiva, ettei sitä kovin moni ainakaan inhonnut. Monet muut keittiökulttuurit, kuten japanilainen tai intialainen keittiö taas olivat niin selväpiirteisiä ja usein jakoivat ihmisten makumieltymyksiä, eikä Korbinian uskaltanut ottaa moista riskiä, ettei vain olisi tehnyt seuralaisensa oloa vaikeaksi.

Fleur astui ovesta ulos ja veti sen perässään kiinni varmistaen vielä että se meni lukkoon. Hän sipaisi hiuksiaan ja jäi katselemaan Korbiniania hetkeksi aikaa kun mies ehdotti heille ravintolaa. "Kunhan saan hyvää punaviiniä niin mikä tahansa paikka käy minulle. Joten se ranskalainen ravintola kuulostaa oikein hyvältä", hän totesi hymyillen ja sipaisi sormillaan miehen olkaa nopeasti. Hän lähti astelemaan sitten portaita alas rauhalliseen tahtiin ja päästyään alas asti hän vilkaisi nopeasti miestä. "Viisas valinta sillä olen alun perin kotoisin Ranskasta", hän lisäsi vielä ja astui ulos viilenevään iltaan. Hän asteli edeltä taksin luokse ja istahti sisään takapenkille sutien hiuksiaan hetken aikaa. Hän antoi kuitenkin Korbinianin kertoa ravintolan osoitteen kuskille sillä hänellä ei ollut havaintoakaan minne päin he olivat matkalla.

Kuullessaan kuitenkin matkan suunnan hän yllättyi positiivisesti. "Hmm. Ehkä jopa pääsen saman illan aikana kiertelemään kauppoja tai ainakin katselemaan ikkunoita miettien mitä ostaisin jos minulla olisi rahaa", hän pohti hymyillen. Olisihan se melkein tuhlausta tulla Bloomingdalesiin ilman että kävisi katselemassa merkkiliikkeiden toinen toistaan kauniimpia näyteikkunoita jos ei sisälle asti uskaltautunut.

"Minulla on vielä niin paljon opittavaa rahan suhteen nyt kun tienaa reippaasti vähemmän", hän totesi ääneen mietteliäänä. Mielessään hän vielä lisäsi sen faktan ettei hänellä ollut enää rikasta poikaystävää joka osteli hänelle lähes kaiken mihin hän vain katsoi. Tosin suurin osa lahjoista oli vain sovittelu lahjoja hakkauksen jälkeen. "Tiedätkö eilen ostin aivan ihanat kengät mutta huomenna minun on pakko käydä palauttamassa ne jotta minulla on tarpeeksi rahaa vuokraan", hän totesi kevyesti naurahtaen.

"Mutta se minusta. Onko sinulla ollut hyvä päivä tähän mennessä?", hän uteli hymy koristamassa kauniita kasvojaan.

Kuullessaan Fleurin pitävän punaviinistä, Korbinian hymyili ilahtuneena ja tiesi nyt heidän jakavan samanlaisen mieltymyksen.

”Hienoa, sitten se paikka sopii juuri hyvin”, hän vastasi ja hymähti tyytyväisesti, kun olassaan tuntunut kevyt kosketus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin miehen ihoa. He pääsivät lopulta ulos ja taksille asti ja Korbinian istui taakse seuralaisensa viereen kertoen kohteliaasti kuskille määränpään. Fleurin selkeästikin ilahtuessa kohteesta, mies katseli tuota hymyillen myötätuntoisesti mitä ikkunashoppailuun tuli. Bloomingdale’sissa oli kieltämättä niitäkin merkkiliikkeitä, joissa ei ollut vaikeaa tuhlata kuukauden tienestejä yhdellä ostosreissulla, sen herra Vinter tiesi, vaikka hän itse sattui olemaankin melko vaatimaton ja harkitseva materiaa haaliessaan.

”No... Uskon, että voit hankkia vaikka viisi paria niitä kenkiä sitten, kun pääset kiinni unelmaasi ja valloittamaan ihmisten sydämiä esiintymislavojen kautta”, Korbinian totesi varmaan sävyyn, yrittäen kannustaa toista.

”Ja varmasti niitä kenkiäkin tulee arvostettua sitten paljon enemmän, kun niiden eteen on tehnyt töitä kovasti. Haluat varmaan pärjätä nyt omillasi, mutta... Jos sinulla on oikeasti hätä tai tarvitset rahaa kipeästi, niin älä epäröi kysyä minulta. Autan sinua mielelläni pääsemään jaloillesi, jos vain haluat”, hän ehdotti varovasti, katsoen Fleuria ystävällisesti. Mies muisti toisen kertoneen eronneensa juuri, joten varmasti yksin pärjääminen ja asuminen oli vaaleaverikölle totuttelua vaativa asia, mutta ei Korbinian kokenut tekevänsä silti oikein, jos olisi tarjoutunut maksamaan ne kengät ja koko tulevan illan. Toki hän olisi siihen kyennyt, ollessaan niin säästäväinen luonne ja tehdessään niin paljon töitä, mutta se ei olisi auttanut Fleurin tilannetta tuon aloittaessa erilaista ja itsenäistä elämäänsä. Tai niin Korbinian asian näki, sillä omilla jaloillaan seisominen ja itsenäisesti pärjääminen olivat sellaisia asioita, jotka yleensä myös korjasivat persoonan eheyttä eron jälkeen. Vaikka, no... Ei herra Vinter ollut itse koskaan ollut oikeassa suhteessa, joten ei hänellä ollut henkilökohtaista kokemusta eroistakaan.

Fleurin kysymyksen kuullessaan mies naurahti pehmeästi ja oli automaattisesti suoristamassa silmälasejaan, mutta hieraisikin sitten poskeaan, kun muisti pitävänsä tällä hetkellä piilolinssejä.

”Itseasiassa olin tänään suhteellisen aikaansaamaton, mikä ei ole minun tapaistani... Mutta onneksi vietänkin pakollista vapaapäivää ja sain sentään soitettua sinulle”, hän kertoi hymyillen, jättäen kuitenkin mainitsematta sen pikku seikan, että oli oikeasti jännittänyt Fleurille soittamista niin, että oli tuskin saanut öisin nukuttua.

Taksi kaarsi jalkakäytävän viereen heidän saapuessa perille ja Korbinian ojensi kuskille maksun, ennen kuin astui ulos. Hän avasi Fleurille oven kuin herrasmies konsanaan, miettien yhä, miten hän olikaan onnistunut pääsemään treffeille näin upean seuralaisen kanssa.

”Perillä ollaan”, mies sanoi hiljaa, eikä hymy tuntunut pyyhkiytyvän hänen kasvoiltaan hetkeksikään.

Fleur vilkaisi Korbiniania toisen puhuessa ja nyökkäsi. "Hmm. No itse satuin vain olevan pinnallinen höperö jolle yksi pari kenkiä pelastaa koko päivän", hän totesi hymyillen leikittelevästi vaikka sanojen taakse kätkeytyi osittainen totuus. Olisihan vähemmän materialistinen ihminen lähtenyt jo aikoja sitten pois väkivaltaisesta suhteesta mutta hän oli jäänyt ja suuri osa siitä johtui niistä ihanasti vaatteista, kengistä ja koruista joita hän oli saanut. Hän seurasi katseellaan hetken aikaa ikkunan takana olevia maisemia ennen kuin siirsi katseensa takaisin vierellään istuvaan mieheen. Hän kallisti päätään sitten kevyesti. "Et taida tosiaan olla vapaalla kovinkaan usein", hän pohti ääneen ja kurotti kätensä sipaisemaan miehen hiuksia nopeasti. Hän nousi sirosti autosta ja vilkaisi ympärilleen nopeasti.

Hän astelikin kadun poikki ravintolan ovelle ja vilkaisi ylöspäin kylttiä. Hän kääntyi sitten katsomaan Korbianin suuntaan ja hymyili miehelle kevyesti. Fleur astui sisään ravintolaan ja seisahtui paikoilleen odottamaan tarjoilijaa. Tarjoilija astelikin ja naistarjoilijan silmiin syttyi innostunut pilke. "Fleur. Ooh oletan että Nicholas liittyy seuraasi", nainen sanoi innostuneesti ja vilkuili ympärilleen eikä luonut edes vilkaisua Korbinianin suuntaan kuin olettaen ettei sen näköinen mies voinut olla Fleurin seuralainen.

Fleur sen sijaan melkein säpsähti sanoja ja yhtäkkiä tajusi että he olivat tosiaan tainneet Nicholasin kanssa silloin tällöin käydä täällä ostosten ohella syömässä ja olivat näköjään myös jääneet tarjoilijan mieleen. Paikka näytti vain niin erilaiselta kun sinne tuli suoraan ulkoa eikä kauppakeskuksen sisältä. "Itse asiassa.. olen täällä aivan muussa seurassa", hän totesi yrittäen pitää ystävällisen hymyn kasvoillaan joka kuitenkin rakoili hivenen. Hän sujautti kätensä Korbinianin käsivarren ympäri ja veti miehen lähemmäs itseään.

Naistarjoilija hämmentyi ja katseli kaksikkoa hetken aikaa mutta nyökkäsi kuitenkin. "Tänne päin", hän sanoi kohteliaasti ja johdatti kaksikon vapaaseen pöytään.

Fleur huokaisi ja sipaisi hiuksiaan. "Olen pahoillani. Olin ihan unohtanut että kävimme täällä silloin tällöin ex-poikaystäväni kanssa. Paikka näyttää niin erilaiselta ulkoapäin", hän pahoitteli ja laski kätensä hetkeksi aikaa Korbianin käden päälle.

(( Haha, awkward :'D ))



Korbinian nyökkäsi vielä taksikuskille kohteliaasti tuon karauttaessa uusien asiakkaiden luo illan hämärään. Mies liittyi Fleurin seuraan tuon odottaessa tarjoilijaa saattamaan heitä vapaaseen pöytään, mutta ilmeisesti tämä naistarjoilija tunnistikin vaaleaverikön kanta-asiakkaaksi. Hieman kulmiaan kohottaen Korbinian katsahti tarjoilijaa ja seuralaistaan vuorotellen, ja tunsi yhtäkkiä olonsa hyvin ulkopuoliseksi. Rauhallinen hymy pysyi miehen kasvoilla tarjoilijankin katsellessa häntä hämmentyneenä, mutta Fleur onnistui kuitenkin rikkomaan vaivautunutta tunnelmaa tullessaan herra Vinterin käsipuoleen häpeilemättä. Viimein tarjoilija lähti opastamaan heitä pöytään, ja Korbinian hymyili tälle kohteliaasti pienestä väärinkäsityksestä huolimatta.

”Ei se mitään”, hän vastasi Fleurille nyökäten. Olihan tämä melkoinen sattuma, varsin nolo sellainen, mutta se oli heidän päätettävissään, antaisivatko he paikan vaikuttaa illan tunnelmaan. Ja Korbinian päätti, ettei hän aikoisi tuntea oloaan vaikeaksi, vaikka ravintolan henkilökunta olikin odottanut Fleurin seuraan toista miestä.

”Sano vain, jos et halua viettää iltaa täällä, niin ainahan voimme sitten lähteä jonnekin muualle. Ihan jos sinusta tuntuu siltä”, mies jatkoi katsahtaen seuralaistaan tutkivasti, sillä olihan se nyt ymmärrettävää, jos toinen ei halunnut verestää vanhoja muistoja. Vapaan pöydän löytyessä Korbinian kiitti tarjoilijaa ja meni tarjoamaan tuolia Fleurille istuttavaksi, halutessaan tehdä kuitenkin tuon olon mahdollisimman mukavaksi olemalla herrasmies. Hänen oma jännittämisensä ei ollut sinänsä kadonnut mihinkään, mutta tämä oli yksi sellaisia tilanteita, jolloin sellaiset tuntemukset oli syytä laittaa sivuun.

Fleur asteli pöydän luokse ja istahti Korbinianin tarjoamaan tuoliin. Hän laski lompakkonsa viereensä ja sipaisi yhden hiuskiehkuran pois kasvoiltaan. "ihan hyvin me voimme tänne jäädä", hän sitten sanoi hymyillen ja otti ruokalistan vastaan. Hän jäi hetkeksi aikaa selailemaan sitä odotellessaan että tarjoilija lähtisi siitä kuuntelemasta. Pian nainen kuitenkin poistui jättäen heidät rauhaan. "Tämä on kuitenkin vain yksi ravintola ja yksi tarjoilija. Ei sellaisella ole niin väliä", hän lisäsi kohauttaen olkiaan ja jäi hetkeksi aikaa katselemaan ympärilleen. Hän muisti kyllä useamminkin kerran kun he olivat olleet täällä Nicholasin kanssa mutta vain harvassa niistä kerroista oli jotakin positiivista.

"Ja aivan ihanaa että pääsen tekemään jotain hyviäkin muistoja tästä paikasta", hän lisäsi sitten hymyssä suin ja kallisti päätään sivulle katsellen hetken aikaa Korbiniania suoraan silmiin. Fleur laski sitten katseensa takaisin ruokalistaan ja jäi selailemaan sitä hiljaisena. Ei kestänyt kauaa ennen kuin hän löysi haluamansa annoksen ja sen jälkeen hän laski ruokalistan pöydälle jääden odottelemaan että toinenkin saisi päätettyä. "Näytät hyvältä ilman laseja. Ja noin että hiuksesi ovat vedetty taaksepäin. Et näytä ihan niin papereihin hautautuneelta kuin silloin viimeksi kun tapasimme", hän sanoi hymyillen leikkisästi ja katseli miestä tutkivasti. Fleurille ulkonäön kommentointi oli täysin luonnollista sillä hän oli aina ollut varsin visuaalinen ihminen ja tämän vuoksi helposti ilmaisi mielipiteensä.

Hän vilkaisi tarjoilijan suuntaan kun nainen asteli kyselemään mitä he tahtoisivat juoda. Hän vilkaisi listaa ja sitten Korbiniania ikään kuin odottaen että toisella olisi joku mielessä. "Itse haluaisin punaviiniä mutta en oikein tiedä noista merkeistä ja vuosiluvuista mitään..", hän totesi vielä ääneen ja hetkeksi aikaa jäi katselemaan listassa olevia viinejä.

//: D Siihen tähtäsinkin//

Korbinian istuutui seuralaistaan vastapäätä, alkaen myös selailla menuta kunnes tarjoilijatar poistui. Fleurin sanat ilahduttivat häntä, oli todellakin kunnioitettavaa, että toinen päätti olla välittämättä pienestä takaiskusta menneisyyden palatessa kummittelemaan. Eihän asioiden pakeneminen pidemmän päälle johtanut mihinkään.

”Sinulla on todella ihailtava asenne”, mies sanoi ja arvosti todella myös sitä, miten Fleur oli ylipäätään hoitanut tilanteen arvokkaasti, eikä ollut järjestänyt kohtausta. Kaikki eivät osanneet ajatella asioita yhtä kypsästi, valitettavasti. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, ja Korbinian tunsi sydämensä lyövän kerran tyhjää katsellessaan siinä suoraan toisen sinisiin sielunpeileihin, jotka miltei vangitsivat hänet paikalleen. Mies tunsi kaikkien ajatusten tyhjentyvän päästään hetkeksi, kunnes hän räpäytti silmiään hieman hämillään ja yritti lukea uudestaan ruokalistaa löytääkseen sopivan annoksen.

Fleurin kehuessa jälleen omintakeisella tyylillään herra Vinterin ulkonäköä, mies hymähti hiljaa ja kohautti olkiaan vaatimattomasti. Tällä kertaa hän kuitenkin yritti ottaa seuralaisensa edellisestä neuvosta oppia, eikä vältellyt kohteliaisuutta kuten viimeksi.

”...Kiitos. En tosiaan... ole paljoa vapaalla, ja papereihin hautautuneena sitä ei kiinnitä samalla tavoin huomiota omaan ulkonäköön”, Korbinian totesi hieman ujostellen. Se tosiaan tuntuikin hänestä erilaiselta, olla näin ’esillä’, kun silmälasit tai hiukset eivät olleet peittämässä kasvoja. Hetken mies katseli Fleuria kuin olisi aikonut sanoa jotain, mutta ei sitten uskaltanutkaan. Hän olisi tahtonut myös sanoa, kuinka kauniilta vaaleaverikkö oli näyttänyt heidän ensitapaamisestaan lähtien, mutta niin rohkeat sanat kuolivat herra Vinterin huulille ennen kuin ne ehtivät niitä muodostaa.

Tarjoilijattaren tullessa takaisin kysymään juomatilausta, mies vilkaisi listaa kiinnostuneena, eikä hänen tarvinnut kauaa miettiä sopivaa punaviiniä.

”Ranskasta tulee monia hyviä asioita, joten voisin suositella Château La Croix Martellea. Se on laadukas punaviini Languedoc-Roussillonin hallintoalueelta, vuosikerta 2000 voisi olla sopiva”, Korbinian ehdotti ja katsahti Fleuria pieni hymy kasvoillaan. Monet hyvät asiat olivat tosiaan kotoisin Ranskan maalta...

”Minä ottaisin ainakin näin aluksi sitä 15 cl, kiitos”, hän jatkoi nyökäten tarjoilijalle kohteliaasti.

Fleur kuunteli kun Korbinian asiantuntevasti valitsi viinin ja nyökäytti päätään. "Juu se kuulostaa hyvältä. Itse ottaisin mieluusti samanlaisen", hän sanoi hymyillen ja laski kätensä syliinsä. Hän kohotti sitten vesilasin hetkeksi aikaa huulilleen ja otti siitä pienen siemauksen. "Mitä minun asenteeseeni tulee niin olen viime vuosien aikana oppinut hivenen liikaakin tekemään kompromisseja ja siksi tällaiset asiat eivät hätkäytä minua. Lisäksi kuten jo sanoin niin en edes muista kuin muutaman kerran kun olen ollut täällä ennen mutta ilmeisesti olemme jääneet tarjoilijan mieleen", hän lisäsi. Hän vilkaisi vielä nopeasti ruokalistaa ja kohotti sitten katseensa tarjoilijaan joka palasi juomien kanssa ja uteli mitä he ottaisivat ruuaksi.

Vaaleaverikö tilasi itselleen annoksen joka sisälsi jänistä herkullisen kuuloisine lisukkeineen ja ojensi listan sitten pois käsistään. Hän odotti että toinenkin sai tilattua ennen kuin nosti viinilasin käteensä. Hän kohotti sitä hymyssä suin. "Lupaavalle illalle", hän sitten sanoi ennen kuin vei lasin huulilleen. Hän otti pienen siemauksen ja maisteli viiniä suussaan tovin. "Mmh. Oikein hyvää", hän lisäsi totesi hyväksyttävästi.

"Tiedätkös jotkut asiat tosiaan ovat hyviä mitkä tulevat ranskasta mutta itselläni on sinne enemmän huonoja kuin hyviä muistoja. Siksi asunkin täällä enkä siellä. Tosin täällä myös olen lähempänä unelmiani", hän kertoili ja riisui jakkutakin yltään pois. Hän huokaisi hiljaa ja sipaisi hiuksiaan. "Toisaalta sitten kun taas alkaisin tienata hivenen enemmän niin mielelläni lähtisin Pariisiin lomailemaan. Oletko sinä koskaan käynyt Ranskassa?", hän jatkoi jutteluaan. Puhuminen kaikesta maan ja taivaan välillä oli hänelle aina ollut helppoa. Totta kai hänelläkin oli omat asiansa mistä hän ei mielellään puhunut mutta niitä lukuun ottamatta hän oli aika avoin lähes kaikesta.

Pieni hymy leikitteli Korbinianin kasvoilla hänen katsellessaan seuralaistaan, joka otti mieluusti samaa viiniä juotavakseen. Tarjoilijattaren tullessa myöhemmin kysymään myös ruokavalintoja, Korbinian valitsi itselleen hyvin perinteisen ranskalaisen annoksen; viinikukkoa sienten ja riisin kera. Fleurin kohottaessa maljaa, mies nyökkäsi tälle hyväksyvästi ollessaan samaa mieltä lupaavasta illasta, kaikesta huolimatta.

”À votre santé”, hän toivotti pehmeällä aksentillaan ja nuuhki juomaansa pyöritellen sitä hieman lasissaan ennen kuin lopulta siemaisi sitä. Viini oli yhtä hyvää, kuin hän oli muistellutkin, mausteista ja hienostunutta, muttei kuitenkaan hyökännyt makunystyröiden kimppuun vaikka jäikin suuhun maistumaan pitkäksi aikaa varsin miellyttävällä tavalla.

Fleur valaisi hieman omia ajatuksiaan Ranskan suhteen, mikä sai Korbinianin katsahtamaan toista kysyvästi. Oli tosiaan ihan loogista, että vaaleaverikkö oli lähtenyt kotimaastaan, jos siihen liittyi niin paljon huonoja kokemuksia, se oli täysin ymmärrettävää. Olihan tohtori itsekin aloittanut oman elämänsä uudelleen rapakon toisella puolen.

”Ymmärrän, en tarkoittanut hehkuttaa liikaa”, mies sanoi pahoitellen.

”En ole koskaan asunut Ranskassa, joten tietysti minun näkökulmani voi olla romanttisempi kuin sinulla. Mutta olen käynyt Pariisissa ja Strasbourgissa vieraillessani siellä yliopistolla. Haluaisin kyllä käydä uudestaankin, ja tutustua myös maan eteläisempiin osiin”, hän jatkoi katsellen Fleurin sieviä kasvoja ajatuksissaan. Ei ollut yllättävää, että herra Vinter oli käynyt maan suurimalla yliopistolla ja kiertämässä muitakin kulttuurikohteita, vaikka kyllä hän oli nauttinut myös paikallisesta ruoasta ja viinistä.

”Mistä päin Ranskaa olet kotoisin, jos saan kysyä? Tai missä ne hyvät muistot ovat syntyneet?” Korbinian kysyi sitten, katsellen seuralaistaan kiinnostuneena. Toki häntä olisi kiinnostanut myös, mitä nämä Fleurin mainitsemat huonotkin muistot olivat, mutta ei hän kehdannut kysyä sellaista.

"Olen kotoisin Apremontin kunnasta. Se on Pariisista hivenen pohjoiseen. Erittäin erittäin pieni paikka", Fleur kertoi ja siveli hetken mietteliäänä lasinsa kylkeä ennen kuin kohotti katseensa takaisin Korbinianiin. Hän sipaisi hiuksiaan ja kohotti lasin sitten huulilleen. "Hmm. Hyviä muistoja. No toki nuoruudessani oli niitä valoisiakin hetkiä vaikka perheeni ei ollutkaan mitenkään ihanteellinen. Mutta täytyy sanoa että parhaimmat muistoni ovat ajalta kun olin 17-vuotias ja asuin Pariisissa. Työskentelin aivan ihanassa pienessä ravintolassa laitakaupungilla", hän kertoi ja laski katseensa taas lasiinsa. Siitä tuntui olevan ikuisuus kun hän oli tarjoillut pöytiä kyseisessä ravintolassa. Toisaalta olihan siitä kulunut jo 43 vuotta.

Hän huokaisi kevyesti ja pudisteli päätään hetken aikaa naurahtaen hiljaa. "Siitä on melko kauan aikaa joka tapauksessa. Toisinaan kyllä iskee aivan kauhea ikävä koska no. Ranska on kuitenkin kotimaani ja kotikieleni. Englannin puhuminen kaiken aikaa väsyttää välillä", hän lisäsi. Fleur miettikin mielessään jo että heti kun saisi rahaa tarpeeksi lähtisi hän lomailemaan ranskaan. Eihän sinne halunnut jäädä asumaan mutta muutamaksi viikoksi keräämään voimia.

"Kuka tietää ehkäpä pääsen joskus näyttämään sinulle sen pienen ravintolan jos se on enää edes olemassa", hän sanoi leikittelevästi ja iski silmäänsä. Vaaleaverikkö kohotti sitten taas lasin huulilleen ja otti siitä kevyen huikan. Hän vilkaisi tarjoilijan suuntana joka asteli pöytään jo ruokien kanssa. Olihan paikka tunnettu nopeasta tarjoilustaan.

Viinilasi tyhjentyi pikkuhiljaa Korbinianin kuunnellessa seuralaisensa kertoessa hyvistä muistoistaan. Mies makusteli viiniä hitaasti kuljettaen kieltään kitalakeaan pitkin ja maiskautti pienesti huuliaan ennen kuin nielaisi. Hän keskittyi eläytymään Fleurin sanoihin, ja matkasi jo mielessään Ranskan pehmeään välimerenilmastoon, jonka viinin aromikas maku teki erittäin helpoksi. Rauhallinen hymy kohosi Korbinianin kasvoille hänen katsellessaan vaaleaverikköä, jonka hän osasi hyvinkin kuvitella hymyilemään asiakkaille pienen ravintolan kodikkaassa tunnelmassa. Siellä ravintolat olivat niin erilaisia kuin Amerikassa, Ranskassa kun ruokailun yksi tärkeimpiä asioita oli läheisten ja ystävien kanssa ajan viettäminen ja syömisen ohessa jutustelu, jota ei voinut edes verrata amerikkalaisten hotkimiseen ja kiireisyyteen.

”Pidä kiinni niistä muistoistasi. Ne ovat hyvä voimavara heikommalla hetkellä”, mies sanoi hymyillen hieman surumielisesti harmaiden silmiensä katseen siirtyessä hetkeksi jonnekin kaukaisuuteen. Hän kuitenkin palasi maan pinnalle ajatuksistaan, kun Fleur vinkkasi vievänsä kenties miehen jopa katsomaan tätä kaipaamaansa ravintolaa. Moinen kunnianosoitus sai Korbinianin kohottamaan kulmiaan yllättyneenä, ja hän hymähti ilahtuneena.

”Se olisi kunnia”, hän vastasi hymyillen, ja nyökkäsi kiittäen myös tarjoilijalle, joka toi ruoan pöytään nopeasti. Saattoihan olla, että Fleur oli heittänyt vain vitsillä nuo puheet yhteisestä reissusta Ranskan maalle, mutta se silti lämmitti mieltä saaden Korbinianin pitämään vaaleaveriköstä yhä enemmän.

”Matka Ranskaan kieltämättä houkuttelisi, pääsisin työstämään aksenttiani. Ja mitä puhumiseen tulee... Nous pouvons parler le français, si vous voulez", Korbinian ehdotti kohteliaasti, halutessaan tarjota seuralaiselleen mahdollisuuden availla sanaista arkkuaan vaihteeksi äidinkielellään.

"Bon appétit", hän sanoi vielä kohottaen pienesti viinilasiaan Fleurille, ennen kuin tarttui ruokailuvälineisiinsä alkaen leikata itselleen ensimmäistä suupalaa.




((Käännös: "voimme puhua ranskaa, jos haluat" ja "hyvää ruokahalua". Minun omat ranskankielen taitoni ovat tosin hyvin suppeat, että jos he vaihtavat puheensa ranskaksi, niin itse joudun kyllä dubbaamaan sen suomeksi :'3 Korbinian siis osaa kyllä, mutta minä en.))

//No itse en osaa Ranskaa muutamaa sanaa enempää enkä niitäkään varmasti osaa kirjoittaa joten jospa sovimme et kursivoitu puhe on Ranskaa vaikka suomeksi kirjoittelemmekin : )//

"Bon appétit", Fleur toivotti iloisesti ja otti haarukallisen omaa annostaan maistaen ruokaa. Hän hymyili kevyesti hyvälle kotoisalla maulle ja huokaisi nautinnollisesti. "Oletko varma että sinua ei haittaa jos puhumme ranskaa?", hän varmisti ja katseli Korbinia hivenen kysyvästi. Hänen ilmeestään kuitenkin näki kuinka paljon hän nautti siitä että pääsi puhumaan omaa kieltään pitkästä aikaa. Hän sipaisi hiuksiaan ja otti taas muutaman siemauksen lasistaan nauttien miten viini sopi ruokaan erittäin hyvin. "No kuka tietää ehkäpä jos tutustumme paremmin voimme ottaa yhdessä loman Ranskaan. Olisihan se suorastaan kurjaa mennä sinne yksin. Ja kuka olisikaan parempi opas varsinkin Pariisissa kuin joku joka on siellä asunut", hän pohti ääneen ja hymyili lempeästi. Hänen suuhunsa Ranskan kieli tosiaan sopi paremmin kuin hyvin ja oikeastaan se vain korosti viehkeää olemusta.

Hän jatkoi syömistään hetken aikaa mietteliäänä ja maisteli välillä viiniä ruuan kanssa. "Mutta ehkä emme ihan heti ala suunnittelemaan reissua ulkomaille yhdessä. Vaikka seurassasi onkin erittäin helppo olla", hän jatkoi sitten. Fleur katseli toista hetken aikaa taas suoraan silmiin ja alkoi jo pohtia pitäisikö hänen kertoa toiselle totuus itsestään kuinka pian. Hän päätti kuitenkin säästellä salaisuuttaan ainakin toistaiseksi.

Vaaleaverikkö vilkaisi nopeasti ympärilleen seuraten hetken aikaa katseellaan muita ihmisi- Hänen katseensa palasi sitten takaisin Korbinianiin. "Teetkö usein niin myöhään töitä kuin silloin kun tapasimme? Jotenkin kuvittelin että työsi olisi enemmän päivätyötä. Vai liikutko sinä rikosryhmän kanssa murhapaikoilla?", hän uteli sitten miehen ammattia ja kallisti päätään sivulle. Hän tuntui kuitenkin samaisella hetkellä muistan jotain ja ei pystynyt pitämään tietoa sisällään. "Ah niin. Pääsen ehkä laulamaan erääseen baariin ensi viikonloppuna. yksi mies kuuli eilen illalla kun lauleskelin töissä ja vaikutti kiinnostuneelta. Hän omistaa jonkun pienen kapakan ja sanoi että ottaisi mielellään minun kaltaiseni laulajan esiintymään sinne", hän kertoi innoissaan.

((Tehdään niin!))




Fleurista paljastui suorastaan aivan uusi puoli tuon saadessa puhua kieltä, joka maailmallakin tunnettiin yhtenä romanttisimmista. Korbinian ei voinut olla hymyilemättä kuunnellessaan toisen kaunista ääntä, puhumattakaan Fleurin tavasta lausua ne arkisimmatkin asiat niin heleästi, että miehestä tuntui, kuin hän olisi kuunnellut jotain satumaista runoa ruokapöytäkeskustelun sijaan.

”Englanti ei todellakaan ole yhtä autenttinen kieli kauniiseen ranskaasi verrattuna”, Korbinian sanoi hieman haaveilevaan sävyyn. Mies puhui muutenkin hieman hitaammin ja harkitsevimmin kuin Fleur, jonka puhe oli seuralaiseensa verrattuna suorastaan soljuvaa ja iloisen kuplivaa kuin samppanja, etenkin kun tuo innostui jostain.

”Eikö toisilla treffeillä olekaan soveliasta odottaa jo yhteistä ulkomaanmatkaa?” mies vitsaili naurahtaen ja pyyhki suupieltään lautasliinan kärjellä. Viinilasillinen sai hänet kyllä vähitellen rentoutumaan, eikä se Fleurin helpossa seurassa muutenkaan ollut kovin vaikeaa. Mukavassa seurassa jopa herra Vinterkin pystyi olemaan vähemmän jännittynyt ja syrjäänvetäytyvä, vaikka hänellä olikin usein taipumusta vetäytyä kuoreensa. Huumorinpoikasen takana piili kuitenkin myös totuuden hiukkanen, sillä nämä tosiaan olivat Korbinianin harvoja ”oikeita treffejä”, joissa hän oli todellakin kaksin jonkun kanssa, muutenkin kuin kaverimielessä. Tai no, ellei sitten Fleurilla ollut tapana flirttailla ja suukotella kaikkia kavereitaankin, mikä olisi sekin tietysti ollut mahdollista.

Puheenaiheen siirtyessä työhön, Korbinian laski ruokailuvälineensä hetkeksi käsistään ja siemaili välillä viiniään pitämättä turhaa kiirettä.

”Olin silloin päivystysvuorossa, jolloin oikeuslääkärinä olen muun muassa poliisin käytettävissä kellon ympäri. Obduktioiden lisäksi käyn rikospaikoilla, joskin aika harvoin. Mutta työhöni kuuluu myös kuolleiden tutkimisen lisäksi esimerkiksi rattijuopumus- tai väkisinmakaustapausten tutkimista ja isyystutkimuksia, ja välillä saatan joutua todistamaan oikeudessa lääketieteen asiantuntijana... Olen aika monessa asiassa mukana, en oikein osaa kieltäytyä mistään hommasta”, mies kertoi, eikä hänen puheensa ontunut edes hieman vaikeamman sanastonkaan kohdalla. Hän katseli Fleuria hymyillen ollessaan iloinen tuon puolesta, mitä laulukeikkaan tuli.

”Onneksi olkoon. Harmi, etten tee sellaista työtä, jossa voisin tarjota sinulle keikkaa”, Korbinian hymähti jatkaen annoksensa syömistä.

”Olisi mukavaa joskus kuulla lauluasi. Aiotko esittää omia kappaleitasi vai millaisesta musiikista olet kiinnostunut?” hän jatkoi kysyvän katseen kera.

Fleur kuunteli kun toinen kertoi työstään ja vaikka olikin kotikieleltään ranskalainen niin jotkut toisen työhön liittyvät sanat olivat hänelle hivenen epäselviä mutta asian yhteydestä hänen oli helppo ne päätellä. Hän nyökkäili kuitenkin kohteliaasti ja katseli toista pieni säälin tunne silmissään. "On varmaankin rankkaa nähdä kaikkea sellaista kurjaa ihmisistä kaiken aikaa työssä", hän totesi pahoittelevasti vaikka toki toinen oli oman työnsä valinnut. Hän ei vain itse kestäisi niin rankkaa työtä. Hän hymyili pienesti ja söi rauhallisesti maistellen herkullista ruokaa nautinnollisesti. Vampyyrinä hänen ei tarvinnut oikeastaan syödä ihmistenruokaa mutta hänelle siitä oli tullut mukava tapa ja aina silloin kun hän söi niin hän nautti ruuasta täysin siemauksin. "No sinä olet tietenkin ensimmäisiä ihmisiä jota kutsun paikalle katsomaan jos pääsen sinne laulamaan", hän totesi iloisesti ja kurotti kätensä sipaisemaan miehen kättä hellästi.

Hän hymyili toiselle ja kurotti kätensä sipaisemaan miehen nenänpäätä hellästi ennen kuin veti kätensä takaisin ja nosti viinilasin käteensä. "Joten toivottavasti sinulla ei ole mitään suunnitelmia viikonlopuksi ja pääset katsomaan minua jos siihen vain mahdollisuus tulee", vaaleaverikkö jatkoi sitten. Hän jäi hetkeksi aikaa maistelemaan viiniä ja pohti miten vastaisi toisen kysymykseen musiikista. "No toki haluaisin säveltää itse mutta siihen minulla ei ole oikeastaan ollut mahdollisuutta koska osaan soittaa vain pianoa ja sellaista ei itselläni ole. Mutta mitä musiikki tyyliin tulee niin en oikeastaan tiedä onko minulla varsinaista musiikkityyliä. Laulan mielelläni niin hitaita balladeja kuin nopeita tanssittaviakin kappaleita. Ja tässä vaiheessa uraa niin laulan mitä tahansa baarin omistaja vain tahtoo", hän lisäsi ja naurahti hiljaa.

Hän venytteli sitten käsiään ja palasi lautasensa puoleen hetkeksi aikaa. "Minkälaisesta musiikista sinä pidät? Itse kuvittelin aina että loppujen lopuksi päätyisin esiintymään savuisissa kapakoissa kuten monet ranskankieliset laulajat. Tosin laulan kyllä mielelläni myös englanniksi", hän pohti ääneen. Fleur oli tosiaan aina kuvitellut että hänen äänensä sopisi hyvin johonkin utuiseen ranskalaiseen kuppilaan. Hänen haaveensa vain olivat isompia kuin se. Hän tahtoi päästä oikeille isoilla lavoille tuhansien ihmisten eteen.

Korbinian jatkoi ateriointiaan eikä lähtenyt väittämään vastaan, mitä työnsä pimeään puoleen tuli. Eihän se jokapäiväisenä työnä ollut aina sieltä helpoimmasta päästä henkisellä tasolla, mutta niin intohimoisesti kuin tohtori työtään tekikin, osasi hän suhtautua siihen tieteellisestä näkökulmasta. Hänelle ruumiit olivat vain tutkittavaa kudosta ja soluja, eivät murhattuja perheenisiä tai raiskattuja opiskelijatyttöjä. Työtä oli helpompaa tehdä, kun piti asiat etäällä tunnetasosta.

Mies havahtui Fleurin koskettaessa kevyesti hänen kättään, ja soi vaaleaverikölle ujohkon hymyn. Normaalisti Korbinian olisi saattanut vetää kätensä pois tai muuten alkaa änkyttää epämääräisiä, mutta hän oli päättänyt olevansa tänä iltana rohkeampi kuin ennen. Osittain siksi, että halusi tehdä Fleuriin vaikutuksen, mutta myös oman ujoutensa voittamiseksi. ”Ole mies, äläkä ruikuta!” olisivat hänen kollegansa varmastikin sanoneet tohtori Vinterille, joka tunnetusti oli työporukasta se, joka istui baari-iltoinakin pitämässä istumapaikkoja varattuna muiden iskiessä naisia kilpaa.

”Kiitos, tulen mielelläni... Järjestän aikatauluni niin, että pääsen katsomaan esiintymistäsi”, Korbinian vastasi hymyillen ja räpäytti silmiään Fleurin sipaistessa miehen nenää. Moinen ele sai hänet hieman häkeltymään, vaikka se tuntuikin olevan omiaan Fleurille viekottelevine ja leikkisine eleineen.

”N-niin, täytyyhän sitä aluksi tehdä sitä, mitä pyydetään”, mies totesi hieman hapuillen sanoissaan, ja hörppäsi puolivahingossa lasinsa tyhjäksi. Hän katseli vaaleaverikköä itsekseen ja alkoi olla yhä kiinnostuneempi kuulemaan, oliko Fleurin ääni kuin enkelillä, mikäli Korbinianin omiin mielikuvitelmiin oli uskomista. Olihan muun muassa Édith Piaf kotoisin Ranskasta ja nousi aikoinaan yhdeksi musiikkitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi esiinnyttyään yökerhossa.

”No, vapaa-ajalla kuuntelen lähinnä klassista musiikkia laidasta laitaan. Etenkin jousisoittimet viehättävät minua. Mutta toki myös pop ja rock menettelevät, aina kappaleesta riippuen”, Korbinian vastasi kohauttaen hieman olkaansa. Musiikki ei ollut hänelle mikään henki ja elämä, eikä hänen mieltymyksensäkään olleet kovin värikkäät, mutta hän kyllä ymmärsi, kuinka se toisille oli yhtä tärkeä elinehto siinä missä vesi tai happi.

”Ja olen varma, että ihastun painoosi kun pääset esiintymään. Siis—tarkoitan ääneesi, ei painoosi! Äänesi on varmasti kaunis, ja... Anteeksi”, mies korjasi nopeasti ja laski nolona katseensa tuntiessaan punastuvansa taas, tosin tällä kertaa häpeästä. Hänen ranskan taitonsa olivat tosiaan treenin tarpeessa...

Ohikulkeva tarjoilija oli huomannut Korbinianin tyhjän juomalasin, ja viipotti pian paikalle viinipullon kera, tarjoten täydennystä. Pientä mokaansa nolosteleva Korbinian nyökkäsi jäykästi tarjoilijalle ja katsahti myös Fleuria varovasti.

”Uh... Saako olla lisää viiniä?” hän kysyi puhuen tällä kertaa hyvin selkeästi, ettei olisi saanut taas aikaan jotain härskiä tai loukkaavaa lausetta.




(( Ja tuo Korbinianin pieni kömmähdys ei ole oikein hauska suomeksi, mutta (laulu- tai puhe)ääni = ranskaksi "voix" (lausutaan "vua") ja paino = ranskaksi "poids" (lausutaan "pua"), ja Korpulla meni siis nuo kaksi samalta kuulostavaa sanaa sekaisin kohtalokkain seurauksin!! ))

Fleur ei voinut itselleen mitään mutta hänestä Korbinian oli vain omalla tavallaan niin suloinen. Hän oli tapaillut Nicholasia jolta ei puuttunut itseluottamusta ja muutamat miehet ennen tuotakin olivat kaikki olleet varmoja itsestään ja käytöksestään. Nyt hänen edessään kuitenkin istui mies joka tuntui olevan täysin erimaata. Se kuitenkin oli vain mukava raikas uusi tunne olla jonkun seurassa joka hermoili. Hänestä se vain kertoi että mies piti treffejä oikeasti tärkeinä. Hänen huuliltaan karkasi kevyt naurahdus kun mies sekoitti sanat ja hän nosti kätensä suunsa eteen kun heleä nauru pääsi ilmoille. "Olen takuu varma että tulet pitämään painostani kunhan pääsemme niin lähekkäin", hän sanoi leikkisästi ja nyrpisti nenäänsä hivenen. Häntä ei laisinkaan haitannut toisen sanojen sekoittaminen.

Hän vilkaisi sitten tarjoilijan suuntaan ja kohotti lasin huulilleen juoden sen muutamalla kulauksella tyhjäksi. Hän kohotti lasia hivenen ja kiitti kun sai lasin uudelleen täyteen viiniä. "Sinun ei tarvitse olla niin kauhean hermostunut seurassani. En minä ole mihinkään lähdössä tai aio purra sinua", vaaleaverikkö sitten toppuutteli miestä ja nosti aterimet taas käsiinsä. Hän jatkoi syömistään hyvällä ruokahalulla ja viimeistelikin pian lautasellisen ruokaa.

"Ja kiitos kohteliaisuudesta ", Fleur lisäsi sitten. Hän venytteli käsiään hetken ja huokaisi autuaasti. "Mmmh. Tämä on kyllä parasta ruokaa mitä olen hetkeen syönyt. Oliko sinun annoksesi hyvä?", hän uteli ja nojautui kevyesti pöytää vasten nostaen lasin huulilleen. Hän siemaili viiniä ja sipaisi hiuksiaan nopeasti. Hän loi nopean kaihoisan katseen jo kauppakeskuksen oviaukolle tietäen että se johti kauppojen paratiisiin mutta ei kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä. Olihan ilta vielä kohtuullisen nuori.

"Nautin seurastasi enemmän kuin osaat aavistaakaan", Fleur totesi sitten pehmeästi kuiskaten ja katseli miestä taas suoraan silmiin. Hän halusi koettaa rentouttaa Korbinia hivenen jotta toisen ei tarvitsisi stressata hänen seurassaan.

Tarjoilijan hipsiessä tiehensä Korbinian otti nopeasti lasin käteensä, kuin yrittäen piiloutua sen taakse tai juoda nolostuksensa pois. Kumpikaan ei kuitenkaan oikein onnistunut, eikä asiaa helpottanut Fleurin leikkisä kommentti, joka päinvastoin sai tohtorin miltei nielaisemaan viinin väärään kurkkuun. Ei sillä, etteikö hän olisi varmastikin pitänyt ajatuksesta olla vaaleaverikön kanssa lähekkäin(tai vaikka hyvin lähekkäin), mutta eihän sitä sopinut sanoa ääneen...
Korbinian siemaisi vielä viiniään ja huokaisi hiljaa, yrittäen kasata itseään. Eihän se nyt ollut varmasti hänen seuralaisensakaan kannalta mukavaa katsella niin hermoilevaa miestä koko ajan.

”Olet ihan oikeassa. Siis... ettei minun tarvitse olla hermostunut. Tämä on vain minulle hyvin ainutlaatuinen tilanne, ja kai alitajuisesti pelkään pilaavani sen”, Korbinian vastasi pienesti hymyillen, ja suoristi sitten ryhtiään näyttääkseen päättäväisemmältä. Hän otti taas ruokailuvälineet käsiinsä jatkaen ruokailunsa loppuun, kunnes lautasella oli enää muutama riisijyvä jäljellä. Pyyhkiessään suupieliään kevyesti lautasliinan nurkkaan, Korbinian katsahti seuralaistaan tyytyväisesti hymähtäen.

”Se on ilo kuulla. Viinikukko oli myös oikein maukasta ja liha juuri sopivan mureaa, eikä kuivaa, kuten kana joskus saattaa olla”, hän arvioi itsekseen ja hymyili nyt hieman rauhallisemmin kuin hetki aikaisemmin.

”Outoa... Yleensä kukaan ei pidä minua kovin mielenkiintoisena henkilönä, mutta toisaalta en varmaan itsekään ole yhtä... sosiaalinen muiden seurassa”, mies sanoi mietteliäästi, katsellen Fleurin syvänsinisiin silmiin ajatuksissaan.

”Tarkoitan... Olet niin viehättävä ja ystävällinen, mikä saa myös minusta parempia puolia esiin. Tavallisesti en ole kovin kiinnostunut ihmisistä siinä mielessä, että haluaisin viedä ketään treffeille, mutta sinussa on jotain, mikä vetää puoleensa erikoisella tavalla, enkä halua jäädä vain seinäruusuksi”, Korbinian kertoi mietteitään ääneen, joskin meinasi jo purra kieleensä, ettei olisi höpötellyt enempää. Olihan se normaalia, että ihminen halusi tehdä vaikutuksen kiinnostuksen kohteensa edessä, mutta ääneen sanottuna se kuulosti jotenkin kierolta.

”Ah, viini taitaa jo tehdä tehtäväänsä”, hän naurahti kohottaen lasin taas huulilleen.

”Joko mielesi tekee jälkiruokaa? Vai halusitko jälkiruoaksi jotain muuta ostoskeskuksen tarjonnasta?” mies kysyi hymyillen ystävällisesti, arvaten Fleurin haluavan myös käydä ostoskeskuksen putiikeissa illallisen jälkeen.