Oh My Gosh

Harmaat silmät katsoivat vaaleaverikköä tiiviisti, ja toisen rauhallinen olemus vähitellen onnistui myös tasaamaan Korbinianin sykkeen normaaliksi. Ei häntä sinänsä ollut pelottanut missään vaiheessa, sillä Fleur ei vaikuttanut mitenkään hostiililta tai muutenkaan verenhimoiselta; ja toisaalta, jos herra Vinterin henki olisi ollut vaarassa, olisi hän ehtinyt kuolla jo monta kertaa tämän illan aikana.

Fleurin puhetta kuunnellessaan mies nyökkäsi itsekseen, ja piti myös täysin loogisena sitä, etteivät vampyyrit halunneet nostaa haloota itsestään. Pelko ja tietämättömyys olisi varmasti ajanut yhteiskuntaa vihaamaan vampyyrejä, tai kenties nappaamaan kokeita varten; olihan se monella tieteenalalla mullistavaa, jos tällä mystisellä rodulla oli avaimet jonkinlaiseen kuolemattomuuteen. Joka tapauksessa konflikteja olisi varmasti syntynyt.

Korbinian silitti yhä hellästi Fleurin kättä ja hänenkin ilmeensä muuttui vakavammaksi tuntiessaan, kuinka kipeistä asioista oli kyse. Kieltämättä ajatus kuolemattomuudesta oli jokseenkin surullinen, etenkin jos siihen liittyi yksinäisyyttä ja ahdistusta. Myös nämä tunteet olivat varmasti Fleurille tuttuja, vaikkei Korbinian tiennytkään, mitä kaikkea toinen oli ehtinyt elinaikanaan kokea.

”En tiedä mitä sanoa... En osaa edes kuvitella, mitä olet käynyt läpi”, mies sanoi lopulta hieman murheellisesti, vähättelemättä lainkaan Fleurin kokemusta. Vaikka koko ajatus vampyyreistä tuntui yhä jotenkin omituiselta, kuin jonkun marginaaliryhmän oudolta verifetissiltä, oli se todellisuudessa jotain muuta.

Tuntiessaan Fleurin käden poskellaan, Korbinian sulki hetkeksi silmänsä huokaisten hiljaa.

”Sanoit, että vampyyrit koettavat olla varovaisia... Et siis ainakaan ole yksin. Onko vampyyrejä sitten kulisseissa paljonkin? Tai miksi sinut muutettiin yhdeksi heistä?” mies kysyi avaten silmänsä, yrittäen muotoilla sanansa niin, ettei olisi ainakaan loukannut Fleuria kysymyksillään, vaikka kipeistä asioista olikin kyse.

Fleur pohti hetken aikaa toisen kysymyksiä mielessään ennen kuin avasi suunsa. "Varmaankin vampyyrejä on melko paljon. Itse olen tavannut heitä vuosien aikana useita ja meillä on omat baarimme ja yökerhomme mihin tietysti silloin tällöin eksyy myös ihmisiä mutta lähinnä niissä paikoissa liikkuu vampyyrejä. Se strippibaari jossa olin töissä oli yksi niistä paikoista jossa tunnetusti käy lähinnä vampyyrejä", hän kertoili sen minkä tiesi. Eihän hänkään oikeasti tiennyt kuinka paljon heitä oli. Osa vampyyreistä piiloutui jopa omilta lajikumppaneiltaankin ja siksi heistä ei ollut mitään tietoa. "Ja miksikö minut muunnettiin?", hän kysyi ja jäi katsomaan hetkeksi aikaa Korbiniania silmiin. Hän huokaisi surullisena ja pudisti päätään hivenen. "Minun entinen poikaystäväni muutti minut vampyyriksi kesken kaiken ensimmäisen kertamme. Niin minä sain tietää vampyyreistä. En edes tiedä tarkalleen miksi hän teki sen mutta hän aina sanoi että halusi ikuistaa kauneuteni ja tehdä minusta kuolemattoman", hän jatkoi sitten vilkaisten pois päin.

Hän laski käden alas syliinsä ja huomaamattaan hetken aikaa siveli reittään kohtaa jossa oli kaksi pientä pureman jälkeä. Fleur oli aina ollut katkera omalla tavallaan siitä että hänet oli muutettu sillä hänellä ei ollut mitään sanan valtaa asiaan. Toisaalta taas suurin osa ihmisistä muutettiin vasten tahtoaan. Hän ei kuitenkaan ikinä suostuisi tekemään sitä. Fleur kohotti katseensa takaisin mieheen ja hymyili pienesti.

"Vihasin häntä usein sen vuoksi että hän muutti minut vampyyriksi. Aivan kuin hän olisi tiennyt mihin suhteemme oli menossa ja se oli ainoa tapa pitää minut hengissä kaikkia tulevia hetkiä varten", hän totesi sitten ja nojautui eteenpäin. hän painoi hellästi päänsä vasten Korbianin olkaa ja jäi hiljaiseksi tuijotellen vain miehen rintakehää siitä läheltä. Hän ei oikein tiennyt kuinka paljon haluaisi kertoa miehelle. "Se entinen poikaystäväni...Olimme yhdessä neljäkymmentä vuotta joista hän joka ikisen vuoden pahoinpiteli ja raiskasi minua. Tiedän että on ehkä typerää olla katkera tästä kaikesta koska itse tein valintani jäädä mutta se silti tappoi minut sisältä.", hän kuiskasi hiljaa painaen silmänsä kiinni.

Mies silitteli rauhallisesti Fleurin kättä tämän kertoessa lisää näistä mystisistä olennoista. New Yorkin yöelämä ei nyt ollut muutenkaan Korbinianille tuttu, ettei häntä ihmetyttänyt, vaikka jostain löytyikin paikkoja, joissa kävi lähinnä vampyyreja. Vuorokausirytmi varmasti rajoitti vampyyrien elämää ja sopeutumista yhteiskuntaan, kuten myös Fleurin kohdalla.

Kun puhe tuli vampyyriksi muuttumisesta, Korbinian katsoi vaaleaverikön kasvoja yhä tiiviimmin. Hänellä itsellään ei ollut kokemusta sellaisesta rakkaudesta, joka olisi kestänyt vuosikymmeniä, jos nyt tämä Fleurin ja entisen kumppaninsa suhde oli ollut tosiaan muutakin kuin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Tohtori Vinter oli kyllä ollut ennenkin tekemisissä pahoinpitelyn ja raiskauksen uhrien kanssa, mutta nyt ei ollut kyse työasiasta, ja se vaikutti asiaan suhtautumiseen. Ei ollut helppoa olla neutraalin puolueeton ja ajatella todistein perusteltavia faktoja, kun uhrina oli sellainen henkilö, josta välitti.

”Sinulla on täysi oikeus vihan ja katkeruuden tunteisiin. Se, että jäit hänen luokseen, ei silti oikeuttanut häntä jatkamaan pahoinpitelyä”, Korbinian sanoi rauhallisesti, laskien kevyesti toisen kätensä Fleurin olalle. Hänen olisi tehnyt mielensä halata toista, sulkea vain syliinsä hetkeksi, kuin näyttääkseen, ettei maailma ollut kaikesta huolimatta pelkkää kipua täynnä. Mies kuitenkin tyytyi silittämään hellästi Fleurin olkapäätä ja selkää, sillä yleensä etenkin raiskauksen uhreilla saattoi olla vaikeaa ottaa vastaan fyysisiä kosketuksia. Muutenkin Korbinian ajatteli, että oli parempi edetä hitaasti ja antaa vaaleaverikön olla ohjaksissa; niin mies ei ainakaan loukkaisi toista liialla lähentelyllä.

”Se, että jatkoit suhdettanne noin pitkään, kertoo mielestäni siitä, että hän todella merkitsi sinulle paljon. Oliko se sitten rakkautta tai pelkoa, tai kenties molempia?” Korbinian mietti kysyvään sävyyn ja katsoi hieman huolestuneesti vaaleaa kiharapilveä, joka nojasi hänen olkaansa vasten.

”Mutta kuten sanotaan, särkynyt sydän on sokea...”

"Ihmettelen usein miksi edes jäin niin pitkäksi aikaa. Tuntuu siltä kuin olisin yli kymmenen vuotta sitten jo unohtanut rakastaa häntä. Kai jotenkin ali tajuisesti mietin että en ansaitse parempaankaan tai löydä parempaa", Fleur pohti ääneen ja kohottautui hivenen. Hän huokaisi ja sipaisi silmäkulmaansa. Hän ei ollut enää pitkään aikaan itkenyt asian vuoksi. Hän oli tyrehdyttänyt tunteensa ja painanut ne syvälle sisimpäänsä. "Olen niin pahoillani että joudut kuulemaan tällaista. Ei ole lainkaan oikeutettua työntää tätä kaikkea sinun niskaasi kun olemme vasta tunteneet näin lyhyen ajan", hän jatkoi sitten ja kohotti kätensä taas hetkeksi aikaa sivelemään Korbinianin poskea hellästi.

"Olen onnellinen että tapasimme. Tunnen voivani luottaa sinuun vaikka olemmekin tunteet vain hetken", hän kuiskasi ranskaksi ja painoi hellän suukon miehen korvan juureen. Hän huokaisi kevyesti ja antoi käsiensä valahtaa omaan syliinsä. Hän tarttui lasiinsa ja joi sen tyhjäksi huokaisten. Hän nyrpisti nenäänsä hivenen kun veren ikävä jälkimaku jäis suuhun. "Toivottavasti saisin jonkun uuden kontaktin sairaalaan. En haluaisi lähteä etsimään verta kaduilta mutta se on ehkä pakko sillä olen kohta juonut viimeiset tipat jota minulla oli jäljellä", hän pohti huokaisten ääneen.

Hän sipaisi vaaleita kiharoitaan pois kasvoiltaan ja painautui sohva vasten jääden sitten katselemaan Korbinia. "Tuntuupa tämä hölmöltä. olemme puhuneet minusta lähes koko illan. Toivottavasti pääsen kuulemaan myös sinun menneisyydestäsi joskus", hän sanoi varovasti hymyillen ja kallisti päätään sivulle.

Surumielinen hymy kohosi Korbinianin huulille hänen katsellessaan vaaleaverikköä.

”Miksi ihmeessä et muka ansaitsisi parempaa”, mies sanoi hellästi ihmettelevään sävyyn sipaisi kevyesti Fleurin hiuksia. Toisella oli tosiaan ulkoisesti vahvan oloinen itsetunto ja hymyileviltä kasvoilta ei voinut lukea niitä surullisia ajatuksia, joita Fleur kantoi sisällään; oli kantanut jo vuosikymmeniä. Sellainen taakka oli raskas kantaa, etenkin yksin.

”Eikä sinun tarvitse olla pahoillasi. Etköhän sinä ole ollut tämän asian kanssa jo tarpeeksi kauan, että on jo korkea aika jakaa se jonkun kanssa”, Korbinian totesi rauhallisesti, hiljentyen hetkeksi tuohon hetkeen, tuntiessaan toisen huulet jälleen ihollaan. Lämmin tunne valtasi miehen olemuksen tuon kosketuksen ja Fleurin sanojen myötä, mikä viimeistään sai hänet varmistumaan siitä, että hän halusi olla juuri tässä eikä missään muualla. Tietysi herra Vinter oli järkyttynyt kaikesta kuulemastaan, ja hänen sydäntään viilsi ajatus kaikesta siitä synkästä, mitä Fleur oli joutunut kokemaan epäkuolleen elämänsä aikana. Mutta ei tilannetta olisi yhtään auttanut, jos mies olisi alkanut kauhistelemaan asiaa tai säälimään Fleuria, vaikka hän surullinen ja hieman vihainenkin oli tämän puolesta, kuten aina kaikesta vääryydestä.

Myös Korbinian siemaisi viinilasinsa tyhjäksi, ja hetken juoman tumma pigmentti sai hänet miettimään, miltä olisikaan tuntunut juoda verta viinin sijaan. Kai siihenkin makuun tottui ajan myötä, kun oli pakko, vai mahtoiko veri maistua vampyyreiden suussa erilaiselta? Mies loi lämpimän katseen Fleurille tämän toivoessa kuulevansa herra Vinterin menneisyydestä, vaikkei ajatus häntä kauheasti innostanutkaan. Hän oli aina ollut enemmänkin kuuntelija, eikä mielellään puhunut itsestään, mutta toisaalta Fleurin äskeisen uskoutumisen jälkeen hän oli sen kyllä velkaa.

”Ei minusta ole paljoa kerrottavaa, mutta tietysti sitten, jos välttämättä haluat”, Korbinian hymähti vaatimattomasti ja vaihtoi puheenaihetta johdatellakseen ajatukset muualle.

”Mutta olen iloinen, että jaoit näin suuria asioita kanssani. Koskaan ei voi tietää täysin varmasti, miten ihmiset reagoivat, joten olit vahva kun kerroit tämän kaiken”, hän jatkoi rohkaisevaan sävyyn ja sipaisi vuorostaan Fleurin poskea hellästi.

”Ja mitä vereen tulee, luulen, että voin auttaa sinua. Millaista sen tarvitsemasi veren pitää olla?” mies kysyi lopulta, pohtien mahtoiko pelkät eristetyt trombosyytit riittää, vai pitikö veren olla kenties jotain tiettyä ryhmää ynnä muuta.

"Miksi en ansaitsisi parempaa? Ei kai siihen oikeastaan ole mitään vastausta. Luulen että kun vain kuulee loukkauksia ja tulee huonosti kohdelluksi tarpeeksi kauan alkaa siihen itsekin uskoa", Fleur pohti ääneen. Hän katseli Korbinia ja tunsi hymyn sulavan huulilleen sillä toinen oli niin huomaavainen sekä herttainen. Hän huokaisi onnellisena ja katseli miestä hetken aikaa silmiin ennen kuin käänsi katseensa pois. "Jos joskus haluat puhua minulle menneisyydestäsi tai jostakin muusta niin saat ihan vapaasti. Kuuntelen mielelläni", hän lupasi vielä sillä halusi tosiaan auttaa toista jos siihen vain kykenisi. Hän kallisti sitten päätään mietteliäänä sivulle. "Parempi on jakaa tällaiset asiat nyt kuin kertoa ne muutaman kuukauden päästä kun olen jo täysin rakastunut sinuun. Jos siis et olisikaan kestänyt tätä kaikkea tietoa", hän kertoi pohdintansa ääneen. Hän painautui sitten sohvalla kevyesti vasten Korbinianin kylkeä ja painoi päänsä miehen olalle.

Hän kuitenkin käänsi kasvonsa toista kohti kuullessaan miehen sanat. Fleur hämmentyi kun mies niin avoimesti tarjoutui auttamaan mutta tajusi sitten että toinen tosiaan varmaankin liikkui sairaalalla. "Veren? No sen tarvitsee olla vain tuoretta ihmisen verta. Muita kriteerejä ei oikeastaan olo", hän kertoi sitten. Hän ei ainakaan uskonut että muita kriteerejä oli. Vaaleaverikkö laski kätensä sivelemään miehen leukaa. "Ei sinun ole pakko auttaa ajos se asettaa ammattisi varaan mutta olisi ikuisesti kiitollinen jos voisit jollain tavalla helpottaa veren saamista", hän totesi hymyillen ja asettui puoli makaavaan asentoon sohvalle miehen kainaloon.

Hän vilkaisi sivusilmällä nopeasti kellon suuntaan ja henkäisi hiljaa. "Kellohan on jo kamalasti", hän sanoi ääneen. Hänellä itsellään ei ollut niin väliä mutta toisella varmaan oli normaalimpi rytmi. "Haluat varmaankin pian lähteä kotiin? Ellei tietysti..", hän uteli ja vilkaisi ympärilleen. "Jos haluaisit voisit jäädä tänne. Enkä nyt tarkoita mitään sen kummempaa mutta jonkun vieressä on aina mukavampi nukkua kuin yksin isossa sängyssä". hän ehdotti hymyillen varovasti.

Mitä enemmän Korbinian ajatteli ja sisäisti kaikkea kuulemaansa, sitä enemmän hänen mieleensä heräsi lisää kysymyksiä ja yhä enemmän hän halusi oppia tuntemaan Fleuria. Siinä missä herra Vinter oli kiinnostunut koko vampyyri-asiasta lääketieteellisestä ja etenkin hematologisesta näkökulmasta, oli hän kuitenkin vielä enemmän kiinnostunut Fleurista persoonana. Se, miten toinen oli selvinnyt kaikki nämä vuodet, oli miltei mysteeri, puhumattakaan kuinka selväjärkisenä ja ystävällisenä ihmisenä vaaleaverikkö oli pysynyt kaikesta kokemastaan huolimatta.

Fleurin painautuessa miehen kainaloon ja mainitessa kuin ohimennen rakastumisen, tunsi Korbinian taas punastuvansa moisista puheista. Fleur oli tosiaan... omaa laatuaan, ollessaan niin suora puheissaan, niin vilpitön. Korbinian naurahti hiljaa ja räpytti silmiään hämillään.

”Olet sinä aika moinen pakkaus”, hän sanoi lempeään sävyyn ja silitti Fleurin kättä hellästi.

”Mutta uskon, että saan hankittua sinulle verta. Käsittelen sitä päivittäin ja pääsen kulkemaan paikkoihin herättämättä epäilyksiä, joten siitä ei ole suurta vaivaa. Ei se tietenkään sallittua ole, mutta parempi pieni sääntöjen rikkominen kuin se, että joutuisit etsimään ravintoa kaduilta”, mies täsmensi varmaan sävyyn, vaikkei pitänytkään laittomuuksista. Mutta jo pelkästään verenluovutuksesta tuli päivittäin verta, joka ei kelvannut verenkeräykseen ja jouduttiin hävittämään. Kukaan ei kaipaisi sitä verta, joten Korbinianin aatemaailman mukaan oli vain hyvä, että hän salakuljettaisi sitä Fleurille hyötykäyttöön.

Vasta vaaleaverikön huomauttaessa ajankulusta, tajusi myös Korbinian vilkaista kelloa, joka tosiaan näytti jo paljon. Sinänsä miestä ei vielä väsyttänyt juurikaan, sekin taisi olla Fleurin ansiota. Hän hymähti ajatuksissaan ja katsoi rannekellonsa pieniä, hopeisia viisareita, kunnes käänsi katseensa Fleuriin tuon ehdottaessa yökyläilyä. Harmaat silmät levisivät moisesta ajatuksesta, ja Korbinianin suu tuntui yhtäkkiä hyvin kuivalta.

”Uh, niin, no”, mies alkoi änkyttää ja kohotti kättään taas oikoakseen silmälasejaan, kun unohti, että olikin laittanut niiden sijaan piilolinssit. Hän ei voinut kommentoida oikein mitään Fleurin tuumatessa yhdessä nukkumisen olevan mukavampaa kuin yksin, sillä ei herra Vinterillä ollut asiasta kokemusta. Ei hän ollut nukkunut kuin siskonsa vieressä joskus vuosia sitten, muutoin mies ei ollut jakanut petiä kenenkään kanssa. Ei nukkumistarkoituksessa, tai... missään muussakaan tarkoituksessa.

”Kai minä tieten voisikin”, Korbinian totesi hieman ujoon sävyyn ja löysäsi hieman solmiotaan, kun se yhtäkkiä tuntui olevan liian tiukalla.

”Jos tosiaan... haluat”, mies sopersi epämääräisesti ja piirsi sormellaan ympyröitä Fleurin kämmenselkään. Vaikka toinen olikin juuri täsmentänyt, että halusi kuulla Korbinianin menneisyydestä, ei mies kuitenkaan kehdannut ensimmäisenä aloittaa siitä nolosta faktasta, ettei hänellä ollut ihmissuhteista paljoakaan kokemusta.

Fleur nauroi hellästi Korbinianin kommentille ja pudisti päätään hivenen. Vai että uskomaton pakkaus? Hän hymyillen painoi kevyen suukon toisen suupieleen ja sipaisi miehen hiuksia kevyesti. Hän jäi sitten kuuntelemaan kun toinen pohti veren tuomista ja kallisti päätään sivulle. "Auttaisit minua ihan uskomattomasti jos tosiaan pystyisit järjestämään verta", hän sanoi tuntien pienen painon lähtevän harteiltaan sillä hän oli tosiaan miettinyt tätä asiaa jo kauemmankin aikaa. Hän jäi kuitenkin seuraamaan hämmentyneenä toisen reaktiota hänen ehdotukseensa. Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja kallisti päätään ensin toiselle ja sitten toiselle puolelle. Hän ymmärsi kyllä että se ehkä tuntui oudolta näin äkkiä mutta suurin osa miehistä mitä hän oli viime vuosien aikana tavannut olisi hypännyt hänen sänkyynsä vaikka heti ilman esittelyjä.

Hän kohottautui parempaan asentoon ja laski kätensä Korbinianin olalle. "Hmm. Toivottavasti et koe tätä loukkaavana mutta oletko sinä koskaan ollut kenenkään kanssa? Tai siis tarkoitan fyysisesti?", hän uteli ja katseli toista silmiin. Fleur ei vain keksinyt mitään muuta syytä miehen ujoudelle asian suhteen tai arkuudelle kuin sen että toinen tosiaan oli erittäin kokematon. Hän sipaisi hiuksiaan ja painautui hiven lähemmäs miestä.

"Ei sillä niin ole väliä mutta haluan vain tietää", hän lisäsi hymyillen kevyesti. Fleuria kyllä ihmetytti, ettei kukaan ollut napannut miestä aiemmin. Toinen oli omalla tavallaan karismaattisen komea ja kuitenkin lääkäri. Mies oli siis hyvätuloinen sekä herttainen ja mukava. Hän hymyili itsekseen ja painoi hellän suukon toisen poskelle jääden sivelemään sormillaan miehen leukaa hetkeksi aikaa. "saat aivan itse päättää. Vain se että kutsun sinut jäämään yöksi ei tarkoita sitä että sinun on pakko suostua. Voit aivan hyvin lähteä kotiinkin ja ymmärrän sen kyllä. Kaikki ihmiset suhtautuvat fyysiseen läheisyyteen eritavalla. Itselleni se on ollut aina tärkeää ja sen vuoksi olen tällainen. Pidän olla lähellä ihmisiä joista välitän tai joihin olen ihastunut", hän pohti ääneen mietteliäänä.

((Haha, ei hemmetti : D Fleur on kyllä ihan loistava))



Korbinianin katse vaelteli ympäri asunnon seiniä ja kattoa hänen miettiessään, miltä mahtoikaan tuntua olla vaaleaverikön kanssa samassa sängyssä, saman peiton alla, lähekkäin... Miehen piti kuitenkin työntää nuo ajatukset pois mielestään, ennen kuin veri alkaisi pakkautua hänen punastuneilta kasvoiltaan jonnekin muualle, mikä olisi jo suunnattoman noloa. Se olikin yksi asia, mikä sai Korbinianin suhtautumaan hieman varautuneesti Fleurin lähellä nukkumiseen; olisihan se nyt kaikin puolin noloa ja Fleurin puolesta kenties ahdistavaakin, jos tuo herätessään huomaisi petitoverinsa olevan vähän liiankin iloinen yhteisestä yöstä. Aamukankeus oli asia erikseen, mutta Fleur vain oli niin viehättävä, että vähemmästäkin kenellä tahansa miehellä nousi teltta pystyyn tuon lähellä.

Kuin Korbinianin ajatuksia lukien, Fleur ottikin juuri sen asian puheeksi, mitä mies olisi halunnut vältellä viimeiseen asti. Hieman yllättyneenä tuo katsahti vaaleaverikköä, kunnes puhkesi epätoivoiseen nauruun.

”Vai fyysisesti”, hän toisti hieman kimittäen, ja nielaisi tyhjää saadakseen äänensä normaaliksi.

”No, eh... En ole ollut miehen kanssa”, Korbinian sanoi lopulta rauhallisemmin, vaikka se olikin vain osa totuudesta. Tokihan lukion ja yliopiston aikana olisi ollut mahdollisuuksia kokea vaikka mitä, mutta itsestään epävarma Korbinian oli aina ollut niin uppoutunut kirjoihin, että kaikenlainen kokeilu ja itsensä etsiminen oli jäänyt hänen kohdallaan hyvin suppeaksi. Ja nyt yli kolmikymppisen miehen korviin sellainen kokemattomuus kuulosti kieltämättä vähän surulliselta ja säälittävältä.

”Ja muutenkaan en ole ollut juurikaan... lähekkäin, edes niiden ihmisten kanssa, joista olen välittänyt”, hän jatkoi ja katsoi Fleuria varovasti. Hänen oli vaikea vieläkään tajuta sitä, kuinka joku Fleurin kaltainen edes halusi olla hänen kanssaan, saatikka pyytää viereensä yöksi tai puhua ihastumisesta ja rakastumisesta... Niin erikoinen ajatus tuntui liian ihmeelliseltä ollakseen totta.

”Mutta tämä tuntuu hyvältä, olla kanssasi näin. Ja haluan myös jäädä yöksi, minun täytyy vain... totutella uusiin asioihin”, Korbinian totesi pienesti hymyillen. Fleurin hellyydenosoitukset olivat hänell uutta, mutta mies otti ne vastaan enemmän kuin mielellään. Hän ei itse ehkä osannut kosketella ja suukotella yhtä luontevasti, mikä osaltaan sai ehkä herra Vinterin vaikuttamaan etäiseltä tai piittaamattomalta, vaikkei se ollutkaan niin.

// :P Jeps//

Fleur katseli toisen hermostunutta käytöstä ja hymyili lohduttavasti. Hän kuunteli miehen sanoja koettaen saada niistä selkoa, tosin se oli hivenen vaikeaa kun mies selvästikin hermostuneena koetti selitellä tilannetta. Hän kohottautui sitten istumaan ja kipusi notkeasti Korbinianin syliin hajareisin kietoen kätensä miehen kaulaan. Hän painoi muutaman hitaan suudelman miehen huulille ja nautiskeli toisen läheisyydestä. "Siinä, että on kokomaton, ei ole mitään hävettävää. Itse ihailen sitä että joku jaksaa odottaa oikeaa ihmistä jonka kanssa jakaa läheiset hetket. Omalla listallani on aivan liikaa ihmisiä joiden kanssa olen ollut intiimisti yhdessä. Kaikki me kuitenkin kehitymme eri tahtia ja olemme erilaisia. minusta sinä olet suloinen herrasmies enkä voi käsittää kuinka joku ei ole jo aikoja sitten napannut sinua itselleen", hän sanoi ja siveli miehen leukaa sormillaan. Hän paineli sitten taas suudelmia toisen huulille nautinnollisesti ja hymisi tyytyväisenä. Hetken aikaa hän vielä vietti siinä miehen lämpimässä sylissä painellen hajamielisiä suukkoja pitkin toisen kasvoja. Pian hän kuitenkin vetäytyi pois ja nousi seisomaan. "Ei se lähellä oleminen nyt niin suuriasia ole. Eihän?", hän sanoi ja pöyhi hetken aikaa hiuksiaan. Hän asteli sitten verhon luokse vetäen se pois edestä. Verhon takana oli alkovi josta löytyi muhkea pedattu sänky joka riitti paremmin kuin hyvin kahdelle ihmiselle. Hän nosteli koristetyynyt pois sekä veti päiväpeiton sivuun.

"Käyn vaihtamassa yöpuvun ylleni mutta jos haluat voit jo asettua sänkyyn. Itse olen ainakin ihan poikki joten voisin mennä pian nukkumaan", hän puheli. Hän asteli sitten ikkunan luokse vetäen verhot peittämään ikkunan jotta aamulla hän ei palaisi kun aurinko alkaisi paistaa. Hän seuraavaksi levitti viltin Rosyn häkin ylle, jottei lintu laulaisi pitkin yötä. Viimeiseksi hän siirtyi vaatehuoneen ovelle ja veti sen perässään kiinni. Hän riisuutui kaikessa rauhassa itsekseen ja loi sitten katseen ympärilleen.

Fleur veti ylleen mustat silkkiset shortsit sekä mustan hihattoman paidan jonka kaulusta koristi pitsireunus. Hän kokosi hiuksensa löysälle nutturalle ja riisui korut korvistaan. Hetken aikaa hän peilaili omaa kuvaansa ennen kuin astui takaisin huoneen puolelle vetäen oven perässään kiinni. "Oletko valmis nukkumaan?", hän uteli ja etsi Korbiniania katseellaan.

Viimeisetkin selityksentapaiset ja soperrukset hiljenivät herra Vinterin huulilta, kun vaaleaverikkö liukui hänen syliinsä sulavasti. Mies nojautui sohvan selkänojaa vasten sydämensä hakatessa rintalastaa vasten silkasta jännityksestä, ja oli samalla iloinen, että istui tukevasti siinä sohvalla, sillä muuten hänen jalkansa olisivat varmasti pettäneet. Maistaessaan Fleurin pehmeät huulet, Korbinian tunsi ihonsa kuumottavan hellien kosketusten alla ja hetkeksi hän unohti kuinka hengitetään.

Oli selvää, että he kumpikaan eivät sopineet tavallisen ammattinsa edustajan kaavaan. Harvoin entisen stripparin suusta vältämättä kuuli noin sympaattisia ja ymmärtäväisiä sanoja, tai harva olisi tuhlannut yhtään enempää aikaansa Korbinianin kaltaiseen kokemattomaan hermoilijaan. Etenkin kun Fleur olisi varmasti saanut kenet tahansa halusikaan.

Mutta ei tohtori Vinterkään ollut kuten kollegansa, jotka tekivät työtään lähinnä rahan vuoksi. Yksi syy, miksi Korbinian teki työtään mielellään yksin, oli muun muassa se, ettei hänestä ollut hauskaa arvostella vainajien ulkoisia piirteitä ja sukuelimiä tai kauhistella joidenkin sisälmyksiä, joista näkyi ihmisten epäterveelliset elämäntavat. Strippareita ja lääkäreitä oli tosiaan moneen kastiin.

Fleurin sinisiä silmiä katsellessaan Korbinian tunsi kuitenkin vähitellen rentoutuvansa, vaikka omista ajatusmalleista olikin vaikea pyristellä eroon. Ennakko-odotus siitä, että joku nauraisi hänelle tai pilkkaisi jotenkin muuten oli kuitenkin syvälle juurtunut, mutta jokainen hyvä kokemus auttoi oikeaan suuntaan. Mies antoi silmiensä sulkeutua ja huultensa vastata kokeilevasti Fleurin helliin suudelmiin, nauttien yhtä lailla tästä ainutlaatuisesta läheisyyden tunteesta, joka oli hänelle vielä niin uusi ja ihmeellinen.

Fleurin vetäytyessä pois sylistään, Korbinian avasi silmänsä kuin olisi herännyt unesta ja katseli hetken voipuneena toisen iltatoimia.

”Juu, nukkuminen kuulostaa hyvältä”, hän sai lopulta sanotuksi, ollessaan vieläkin hieman sekaisin Fleurin suudelmista. Toisen hipsiessä vaatehuoneen puolelle, pääsi Korbinian viimein ylös sohvalta. Hän riisui puvun takkinsa ja solmion, ja siirtyi vessan puolelle peseytymään pikaisesti. Viileä vesi tuntui virkistävältä hänen kuumottavilla kasvoillaan, ja palautti miehen takaisin maanpinnalle. Korbinian riisui loputkin vaatteensa jättäen vain tiukanmalliset, mustat bokserit jalkaansa. Kuullessaan Fleurin kutsuvan, hän asteli takaisin sohvan luo, laskostaen vaatteensa siististi sen selkänojalle. Harmaiden silmien katse viipyili hetken vaaleaverikön paljaalla iholla ja pieni, ujo hymy kohosi miehen kasvoille.

”Sinä olet niin kaunis”, Korbinian sanoi sen kummemmin ajattelematta, katsellen toista nyt ilman koruja ja merkkivaatteita, eikä hän edes hoksannut häpeillä omaa vähäpukeisuuttaan kun siirtyi sängyn lähelle.

”Pystytkö muuten olemaan ulkona ollenkaan päiväsaikaan? Mietin vain, miten se vaikuttaa unirytmiisi”, mies kysyi istuutuen sängyn reunalle.

Fleur käänsi katseensa Korbinianiin ja katseli miestä uteliaana kun toinen oli riisunut vaatteensa. Hän naurahti pehmeästi toisen kohteliaisuudelle. "Kiitos", hän sanoi ja sipaisi hiuksiaan. Hän piti kyllä kehuista mutta omalla tavallaan ne alkoivat olla jo turruttaneet hänet. Vuosia muille ihmisille esiintyessä oli kuullut varmaankin joka ikisen kommentin sekä kehun ulkonäöstä mitä vain pystyi kuvittelemaan. Olihan se toki ihanaa kun joku kehui häntä silloin kun kaikki koristeet oli riisuttu. Hän asteli sipaisemaan hellästi miehen leukaa ja asteli myös sängylle. "Pystyn olemaan ulkona jos aurinkoa ei näy. Pilvisinä päivinä tai silloin kun sataa. Mutta heti, jos aurinko pilkahteleekin, niin en uskalla astua ulos. Joten tosiaan rytmini on ehkä hivenen erilainen mutta en minä kuitenkaan aina pelkästään päiviä nuku. Yleensä nukun puoleen päivään ja lopun aurinkoisen ajan puuhastelen sitten kaikkea mahdollista. Makselen laskuja, siivoilen ja sen sellaista", hän kertoi rytmistään. Olihan se aika ajoin varsin turhauttavaa kun täytyi istua sisälle eikä auringon vuoksi voinut lähteä ulos.

Hän huokaisi kevyesti ja kömpi sänkyyn lysähtäen sitten kyljelleen makaamaan. Hän värähti kylmästä ja veti sen jälkeen peiton päälleen. Vaaleaverikkö sipaisi kiehkuran pois kasvoiltaan ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa Korbinian hiljaisena. "Onko sinulla työpäivä huomenna? Mihin aikaan sinun tarvitsisi olla siellä?", hän uteli ja kallisti päätään sivulle. Jos toisen herätys, olisi tarpeeksi aikainen ja huomenna olisi pilvistä, voisi hän saattaa miehen töihin. Se oli kuitenkin aivan tuurista ja säästä kiinni.

Fleur venytteli jalkojaan hetken aikaa ja painoi lopulta silmänsä kiinni. Hän tunsi olonsa melko väsyneeksi sillä olihan päivä ollut pitkä ja hän oli kertonut raskaista asioista toiselle. Juuri sillä hetkellä uni vaikuttikin oikein hyvältä ajatukselta. Hän kohotti peittoa hivenen ja avasi silmänsä jääden katselemaan Korbinia. "Tuletko tänne minun viereeni?", hän uteli mieheltä hymyillen hellästi.

Lämmin hymy jäi leikittelemään Korbinianin huulille hänen katsellessaan Fleuria tämän möyriessä peiton alle lämpimään. Toisen niin viattomalta kuulostava kutsu sai miehen hymähtämään ja asettumaan pitkäkseen. Korbinian hivuttautui peiton alle ja löysi nopeasti hyvän asennon Fleurin viereltä, painaen päänsä tyynylle huokaisten.

”Hmm. Menen vasta iltapäiväksi. Kunhan olen sairaalalla ennen kahta, niin en joudu pulaan”, mies vastasi hymähtäen nyt rennommin, ja katsahti vaaleaverikköä kulmiaan kohottaen.

”Joten ei ole kiirettä aamulla. Onneksi ei innostuttu tyhjentämään koko viinipulloa”, tuo totesi vielä hieman jopa leikkisään sävyyn. Olisihan se ollut aika riski juoda kunnolla naamat, jos seuraavana päivänä piti mennä vielä työmaallekin...

Mies sipaisi kevyesti Fleurin vaaleita hiuksia ja hymyili tälle väsyneesti, antaen silmäluomiensa painua kiinni. Olisihan pian tämäkin koettu; ei herra Vinter ollut nimittäin aiemmin jäänyt treffeiltä seuralaisen luo yöksi asti. Mutta mielessään mies oli kyllä iloinen, että oli jäänyt ensimmäistä kertaa juuri Fleurin luo. Hän ei kuitenkaan ollut oikein varma, kuinka lähekkäin toinen halusi nukkua, joten Korbinian antoi Fleurin itse päättää, tullakko ihan kainaloon asti vai riittikö peiton lämpö näinkin.

Fleur liikahti kevyesti lähemmäs toista ja laski kätensä Korbinianin rintakehälle. Hän jäi sivelemään sormillaan toisen paljasta ihoa ja nyökkäsi. He voisivat siis nukkua rauhassa sillä hän menisi vasta illan pimennettyä töihin. Hän katseli hetken aikaa miehen kasvoja kun toinen sulki silmänsä ja hymyili hellästi. "Öitä", hän kuiskasi ja painoi kevyen suukon toisen suupielelle. Hän painoi sitten omat silmänsä kiinni ja ei kestänyt kauaakaan kun vaaleaverikön hengitys tasaantui. Hänen päänsä painautui kevyesti vasten miehen rintakehää ja käsi toisen päällä pysähtyi. Hän jäikin siihen miehen kainaloon nukkumaan rauhallisen näköisenä.

Hän nukkui rauhallisesti koska sai viereensä lämpimän vartalon. Fleur ei kuitenkaan vampyyrinä varsinaisesti tarvinnut läheskään niin paljoa unta kuin ihmiset joten hänen unensa oli vain kevyttä eikä kestänyt kovinkaan pitkään. Aurinko oli kuitenkin kivunnut jo taivaalle kun hän raotteli silmiään. Hän haukotteli makeasti ja nousi varovasti istumaan hieroen silmiään unisena hetken aikaa.

Hän kiinnitti huomiota ensimmäisenä ikkunaan josta verhojen läpi näkyi että ulkona oli aurinkoinen päivä. Fleur sipaisi sotkuisia hiuksiaan ja avasi ne jääden sutimaan kiharoita hetkeksi aikaa paremmin. Hän oli niitä ihmeellisiä henkilöitä jotka näyttivät hyvältä heti aamusta vaikka hiukset olivatkin sekaisin. Vaaleaverikkö loi katseen keittiöön mutta ei jaksanut liikkua vielä mihinkään. Hän vilkaisi myös kellon suuntaan ja se kertoi että oli vasta aamupäivä.

Myös Korbinian kuiskasi hiljaiset hyvän yön toivotukset ennen kuin hänen tajuntansa hämärtyi, hiipuen lopulta unimaailmaan. Fleurin läheisyys ei ollutkaan niin suuri asia, kuin mies oli luullut, kun ei hänen ollut ollenkaan vaikea saada unenpäästä kiinni. Ehkä kertyneillä univeloilla oli osuutensa asiaan, sillä kaiken työmäärän vuoksi tohtori Vinter saattoi nukkua yleensä neljän ja viiden tunnin yöunia useita vuorokausia peräkkäin. Iltavuoron ansiosta hänellä oli kuitenkin nyt aikaa nukkua kuin normaali ihminen.

Auringon noustessa aamun koitteessa Korbinian jatkoi sikeää untaan ja oli kietonut unissaan kätensäkin Fleurin ympäri hellästi. Vaaleaverikön noustessa istumaan, myös Korbinian alkoi siristellä silmiään ja ynistä väsyneesti jotain.

”Olenkomyöhässämitäkelloon”, mies mutisi yhtäkkiä ranskaksi ja vilkuili ympärilleen puoliunessa, selvästikin tajuamatta ensin, missä oli. Hän otti Fleuria kädestä ja katsoi tätä hetken hädissään, kunnes kohottautui myös istumaan ja hoksasi, ettei ollutkaan ihan omassa sängyssään. Korbinianin eilinen kampaus sen sijaan ei ollut kestänyt nukkumista, vaan hänen kihartavat hiuksensa sojottivat entistä pörheämpinä suuntaan jos toiseen.

Fleur käänsi katseensa Korbinianiin ja naurahti hellästi. "Ei sinun tarvitse puhua ranskaa", hän sanoi ja kumartui painamaan suudelman miehen huulille. Hän venytteli hetken aikaa mutta lysähti vielä makaamaan selälleen. Hän kallisti päätään sivulle ja katseli hetken aikaa miestä kohottaen kätensä sutimaan toisen hiuksia hetkeksi aikaa. "Kello on vasta 11", hän totesi ja vilkaisi kelloa uudelleen. Hän laski sormensa miehen leualle ja jäi sivelemään sitä hetkeksi aikaa sormillaan. Hän kallisti päätään sivulle ja mutristi huuliaan mietteliäänä.

"Haluaisitko kahvia?", hän uteli sitten ja huokaisten nousi ylös. Hän laski jalkansa lattialle ja asteli siroin askelin Rosyn häkille ottaen siitä peitteen pois. Lintu eräsikin välittömästi alkaen iloisesti laulamaan. Vaaleaverikkö hymyili ja lauloi hiljaa ranskankielistä laulua rakkaudesta kun antoi linnulle siemeniä. Hän laski sormensa taas hetkeksi silittelemään sen pehmeitä höyheniä.

Lopulta hän kuitenkin jatkoi matkaansa keittiöön jatkaen kuitenkin laulamista. Hänen äänensä oli sekoitus feminiinisyyttä sekä maskuliinisuutta. Jos olisi pistänyt silmänsä kiinni ja kuunnellut ei olisi välttämättä osannut sanoa oliko laulaja mies vai nainen. Hänen äänessään oli myös ripaus ihanaa karheutta sekä käheyttä jonka voisi kuvitella sopivan hyvin pieneen savuiseen kapakkaan yhtä hyvin kuin isolle lavallekin.

Fleur pisti kahvia keittymään ja napsautti kahvinkeittimen päälle. Hän suuntasi sitten askeleensa takaisin sängyn luokse kömpien sinne. Hän lysähtikin sängylle kyljelleen makaamaan ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa Korbininia.

Hetken selviteltyään vielä niin unisia ajatuksiaan, Korbinian alkoi vähitellen heräillä unestaan, jossa oli juuri puhunut ranskaa. Hän katseli Fleuria unisena ja ynisi jotain epämääräistä ajankulusta ja hymisi vähän tyytyväisempään sävyyn toisen suukottaessa häntä.

”Ah... Ehdin jo säikähtää”, mies mutisi hieman nolostuneena omasta sekoilustaan. Hän hieroi silmiään ja räpytteli kostuttaakseen piilolinssejään, jotka tuntuivat varsin jähmeiltä ja kuivilta yön jälkeen. Onneksi ne kuitenkin olivat sellaiset linssit, joita pystyi pitämään yönkin yli, muutoin hän tuskin olisi saanut silmiään edes auki.

”Kiitos”, Korbinian vastasi Fleurin kysyessä kahvista. Ehkä kofeiini saisi ajatukset paremmin liikkeelle. Pian huoneen täytti kaunis linnun sirkutus ja vielä kauniimpi laulu, joka kulki Fleurin mukana tuon siirtyessä keittiön puolelle puuhastelemaan. Korbinian jäi kuuntelemaan laulua itsekseen ja huomasi pienen hymyn kohoavan kasvoilleen sen sanoja miettiessään. Mikäli Fleur vain pääsisi koe-esiintymisiin ja oikeiden ihmisten puheille, olisi tuon tulevaisuus lavoilla taattu, ainakin ulkoisen olemuksen ja lauluäänen puolesta. Vaikka tuskin Fleurin ääni oli vielä ilman kunnon avausta päässyt edes täysiin oikeuksiinsa.

”Nukuitko hyvin?” mies kysyi Fleurin tullessa takaisin sängyn puolelle. Hän kohotti kättään ja silitti kevyesti toisen silkkisiä hiuksia tutkivan katseensa kera.

”Enhän häirinnyt untasi?” Korbinian varmisti vielä hymähtäen. Mistäpä sitä tiesi, vaikka hän olisi puhunut koko yön unissaan tai vienyt liikaa tilaa sängystä tai mitä tahansa.

Fleur nyökkäsi miehen kysymykselle ja katseli toista. "Ihan hyvin. Etkä sinä häirinnyt. Päin vastoin oli mukavaa päästä kainaloosi nukkumaan", hän sanoi hymyillen hellästi ja painoi päänsä vasten miestä. Hän huokaisi hiljaa ja siveli hetken aikaa sormillaan toisen leukaa. Hän veti syvään henkeä kun kahvin tuoksu täytti pikkuhiljaa pienen asunnon. "Ihanaa kun ei ole kiire mihinkään eikös", hän totesi ja painoi päänsä tyynyyn sulkien silmänsä hetkeksi aikaa. Hän kallisti päätään sitten sivulle ja laski kätensä hetkeksi aikaa sivelemään Korbinianin kylkeä. Hän kohottautui ylös ja kietoi kätensä miehen ympärille painellen suukkoja toisen huulille ja leualle. "Et tiedäkään kuinka onnellinen olen että sain herätä sinun vierestäsi", hän totesi hellästi.

Hän nousi sitten ylös ja kääntyi miehen puoleen. "Mitä haluaisit kahviisi? Vai juotko mustana?", hän uteli ja asteli taas keittiöön. Hän nosti kaksi kuppia esille ja kaatoi niihin kahvia. Hän lisäsi sitten tarvittavat lisukkeet, itselleen sokeria ennen kuin asteli kuppien kanssa sängylle. Hän laski ne yöpöydälle ja otti omastaan hörpyn.

Vaaleaverikkö kipitteli sitten sohvapöytänsä luokse ja istahti alas. Hän veti jalkaansa korkokengät jotka oli ostanut muutamaa päivää aiemmin. Mustat korkokengät olivat osittain pitsiä ja osittain mustaa satiinia. Sen lisäksi niissä oli muutama timantti koristeena. Korkoakin kengistä löytyi reippaasti ja niissä kiinni oleva satiini nauha voitiin kietoa jalan ympärille niin että se ylsi melkein polveen asti. Hän pisti molemmat kengät jalkaansa ja asteli sitten Korbinianin näkösälle. "Huoh. Nämä ovat ne kengät jotka minun täytyisi palauttaa", hän kertoi ja loi kaipaavan katseen kenkiin. Hän asteli sitten sängylle ja lysähti selälleen. Fleur nosti jalkansa kohti kattoa ja jäi katselemaan kenkiä. "Mutta se on joko kengät tai vuokra niin pakko se on kai palauttaa nämä viimeistään ylihuomenna", hän jatkoi.

Korbinian oli hiljaa paikallaan ja vietti hetken vain katsellen kaunokaista Fleuria vierellään, nauttien jokaisesta pienestäkin kosketuksesta heidän välillään. Hän oli salaa helpottunut, ettei ollut vaikkapa kierähtänyt unissaan toisen päälle tai ominut peittoa itselleen, kun oli tottunut nukkumaan yksin tähän asti. Kieltämättä oli mukava kuitenkin nukkua ja vain olla lähellä toista vartaloa ja tuntea pehmeä iho omaansa vasten.

”Hm, kiireettömyys on kyllä harvinaista herkkua nykyään, valitettavasti”, mies totesi hymähtäen katseensa seuratessa vaaleaverikköä keittiöön tuon siirtyessä kahvin pariin.

”Sokeria, kiitos”, Korbinian vastasi mitä kahvinsa lisukkeisiin tuli, ja nousi sängystä venytellen niskaansa. Hän taisi kärsiä jostain kroonisesta lihaskivusta niskan ja hartioiden seudulla, vaikka pyrkikin suosimaan ergonomisia työasentoja ja venyttelytaukoja töissään, mutta varmaan tietokoneiden ja työpöytien ylle kumarrellessa paikkojen kipeytyminen oli välttämätön paha. Mies nyökkäsi kiitollisena saadessaan oman kahvinsa ja antoi sen jäähtyä hetken ennen juomista.
Fleurin sovittaessa kenkiään, Korbinian katsahti kiinnostuneena tuon jalkoja, jotka olivat kuin suoraan muotikuvasta, joka mainosti noita kenkiä. Toisen nostellessa jalkojaan, herra Vinter käänsi katseensa kainosti pois ja astui lähemmäs sohvaa, johon oli jättänyt vaatteensa.

”Kuule. Mitä sanot, jos minä maksan ne kengät ja voit hoitaa vuokrasi ajallaan. Se olisi ikään kuin kannustus minulta tulevaan uraasi esiintymislavoilla”, Korbinian ehdotti ja kohotti kysyvästi kulmiaan vilkaistessaan taas Fleurin suuntaan. Hyvätuloisena ja säästäväisenä ihmisenä edes kalliit kengät eivät tehneet kovinkaan suurta lovea lääkärin tuloihin, kun taas tällaisessa tilanteessa oleva Fleur selkeästi tarvitsi ja ansaitsi kokemansa jälkeen kaiken kannustuksen ja avun. Ehkei korkokengistä niinkään käytännön apua ollut, mutta ainakin se voisi piristää ja motivoida tulevaa varten.

Fleur laski jalkansa kevyesti lattialle ja suoristautui istumaan jääden katselemaan Korbiniania hetkeksi aikaa kysyvästi. Hän sipaisi sitten hiuksiaan ja kallisti päätään sivulle kuullessaan toisen ehdotuksen. Hän kohottautui seisomaan ja asteli sitten miehen eteen siihen sohvan eteen. "Turhaan sä vielä puet päälles", hän sanoi hymyillen hellästi ja kietoi kätensä miehen kaulaan. Hän painoi sitten suukon toisen huulille ja vilkaisi kenkiä mietteliäänä. "Ei sinun tarvitse maksaa kenkiäni", hän sanoi hymyillen ja painoi sormellaan toisen nenänpäätä hellästi. Hän irrottautui sitten miehestä ja asteli kokovartalopeilin eteen jääden katselemaan kenkiä hetkeksi aikaa. "Tai siis. Ovathan nämä ihanat mutta ehkä ennemmin kuin huomaankaan saan ostaa itse tällaiset jos vaikka saisin enemmän esiintymisiä", hän sanoi ja asteli sohvalle riisumaan kengät jalkaansa. Hän oli langennut ilmaisiin lahjoihin liian monta kertaa eikä aikonut tehdä sitä. Hän ostaisi tästä edes itse oman vaatteensa jotta hän ei jäisi riippuvaiseksi kenestäkään. Hän nosti kengät pois jaloistaan ja pisti ne laatikkoon siististi. Hän voisi viedä ne kun menisi illalla töihin.

Hän huokaisi sitten kevyesti ja jäi sutimaan hetkeksi aikaa hiuksiaan mietteliäänä. Fleur kohotti sitten katseensa Korbinianiin. "En sitten pysty saattamaan sinua töihin tänään koska lähdet auringon paisteen aikaan", hän pahoitteli ja kallisti päätään kevyesti sivulle katsellessaan toista hetken aikaa. Vaaleaverikkö nousi pian taas ylös ja asteli rauhallisesti kahvikuppinsa luokse kohottaen sen huulilleen. "Joten. Koska minä pääsen näkemään sinun asuntosi?", hän uteli hymyillen leikkisästi.

Hän asteli siihen toisen viereen ja laski kahvikupin kädestään. Fleur kietoi kätensä miehen kaulaan ja katseli toista silmiin nojautuen painonsa miestä vasten. Hän laski paljaan nilkkansa miehen jalkaa vasten ja veti sitten hitaasti toista jalkaansa koukkuun Korbinia vasten niin että sentti sentiltä enemmän ihoa kosketti toista. Vaaleaverikkö piti katse kontaktin toisessa, mutta sitten kun hänen reitensä oli miehen lantiota vasten, laski hän katseensa niin että vaaleat kiharat valahtivat kasvoille.

Korbinian oli ottamassa housujaan sohvalta pukeutuakseen, mutta selvästi hänen aikeensa estettiin, kun Fleur asettui kirjaimellisesti hänen ja vaatteidensa väliin. Mies hymähti hieman kysyvään sävyyn toisen tökkiessä sormella hänen nenäänsä ja kieltäytyessä tarjouksesta maksaa kengät. Korbinian jäi seisomaan sohvan luo ja katseli Fleuria peilin kautta.

Pieni hymy kohosi miehen huulille hänen kuunnellessaan vaaleaverikön perustelua päätökselleen, eikä Korbinian voinut kieltää olevansa tyytyväinen kuulemaansa. Osa hänestä oli toivonutkin Fleurin kieltäytyvän lahjasta, mutta ei suinkaan rahan vuoksi. Korbinian oli saanut sellaisen käsityksen, että edellisessä suhteessaan ja työssään Fleur oli saanut miltei kaiken mitä rahalla vain pystyi saamaan, joten oli hienoa kuulla, että toinen kuitenkin osasi yhä arvostaa myös itse ansaitsemiaan asioita. Vaikkei vähätuloinen elämä ollutkaan yhtä helppoa, teki tämä koettelemus Fleurille varmasti hyvää.

”Kuten haluat. Ja olet kyllä aivan oikeassa”, herra Vinter sanoi pehmeästi, ja oli selkeästi ylpeä moisesta päätöksestä. Hän pyyhkäisi tummia hiuksiaan taakse, pois kasvoiltaan ja oli ottamassa housujaan pukeutuakseen, mutta jälleen Fleur keskeytti moiset aikeet omalla viehättävällä tavallaan. Tuntiessaan silkkisen ihon omaansa vasten, Korbinian nielaisi tyhjää ja hänen lihaksensa jännittyivät toisen vartalon painautuessa lähemmäs kiusoittelevan hitaasti.

”No, se on vain järjestelykysymys, ihan koska haluat... Tietenkin auringonlaskun jälkeen olisi käytännön kannalta sinulle helpoin, joten muistan sen tästä lähtien, kun varaan työvuorojani...” mies alkoi höpöttää yhtäkkisen viralliseen sävyyn ujosti ja henkäisi tuntiessaan Fleurin vaaleiden hiusten viehkeän tuoksun. Hänen sydämensä hakkasi tihentyvään tahtiin moisen läheisyyden myötä, mutta Korbinian yritti kuitenkin pitää ajatuksensa kasassa, ettei kehonsa olisi sentään reagoinut enempää vielä kiusallisemmalla tavalla.

Fleur kohotti kulmaansa hivenen ja kallisti päätään sivulle. Toinen selvästi puhui sitä mitä ensimmäisenä mieleen tuli ja kaikki kuulosti kovin viralliselta. Hän katseli miestä silmiin tutkivasti. "Turhaan ujostut", hän sanoi hymyillen hellästi pysyen yhä siinä toisen lähellä samassa asennossa katsellen miestä silmiin. Hän antoi hymyn leikkiä huulillaan ja kohotti kätensä sivelemään toisen poskea hetkeksi aika. Huulensa hän vei miehen leualle ja imi sitä leikkisästi. Vaaleaverikkö katseli toista taas hetken aikaa silmiin ja paineli suukkoja kohti miehen huulia. Hän suuteli sitten Korbiniania ja antoi toisen kätensä valua miehen rintakehälle. "Lähellä olohan on vain luonnollista. Eikös?", hän uteli hymyillen ja painoi taas muutaman suukon toisen huulille. Hän vetäytyi sitten hivenen kauemmas sillä eihän hän haluaisi ahdistaa toista nurkkaan.

Hän käännähti ympäri ja vilkaisi olkansa ylitse Korbiniania. "Kaipa sitä voisi sitten pukea vaatteet", hän totesi olkiaan kohauttaen ja asteli vaatehuoneen ovensa luokse. Hän hävisi sinne sisälle ja vaihtoi ylleen vain vaaleat tiukat farkut sekä vihreän topin. Hän pisti hiuksensa ponnarille ja astui takaisin huoneen puolelle. "Olisitko halunnut jotain aamiaista ennen kuin lähdet?", hän uteli sitten ja asteli keittiöön avaten jääkaapin jonka sisältö näytti melko ankealta. Hän harvemmin söi kotona kun ihmisten ruokaa hän ei noin periaatteessa edes tarvinnut.

Korbinian hengitti katkonaisesti Fleurin katsellessa häntä silmiin niin viattoman viettelevästi, että miehestä tuntui, kuin hän olisi sulanut tuon katseen alla. Hennon käden laskeutuessa rintaa vasten, Korbinian oli varma, että hänen sydämensä jyskytys tuntui toisen kämmentä vasten varmasti. Hän yritti olla rennompi, mutta Fleurin kaltaisen kaunokaisen kanssa se oli hieman haastavaa ainakin näin alkuvaiheessa. Ehkä muutaman meditaatioistunnon jälkeen herra Vinter oli taas enemmän sinut itsensä kanssa, sekä näiden uusien... tuntemuksien, joita Fleur hänessä niin vahvasti herätti.

Mies ei saanut pahemmin sanaa suustaan, mutta huokaisi varsin kevytmielisesti vaaleaverikön vetäytyessä läheisyydestään ja siirtyessä kohti vaatehuonetta. Hetken tuijotettuaan tyhjyyteen, Korbinian otti vihdoin vaatteensa ja pukeutui myös pikaisesti, jättäen kuitenkin puvuntakin vielä sohvan selkänojalle odottamaan. Hän otti kahvinsa ja istuutui sohvalle nostaen toisen jalkansa polvensa päälle, ettei kiusallisesti pullottava housujen etumus olisi näkynyt mihinkään.

”Kahvi riittää mainiosti, kiitos”, mies vastasi Fleurin puuhaillessa keittiön puolella, ja hörppäsi juomaansa hitaasti.

”Entä sinä, onko sinulla tarpeeksi verta, että pärjäät, kunnes tapaamme seuraavan kerran?” Korbinian kysyi huolehtivaan sävyyn ja etsi Fleuria katseellaan.

”Tai kuinka paljon yleensäkin... vampyyrit kuluttavat verta?” hän kysyi hieman tunnustelevasti. Tietysti oli aina helpompaa kuljettaa verta sairaalalta, jos sitä ei tarvinnut vohkia aina päivittäin litratolkulla.

Fleur ilmestyi keittiön oven suuhun ja jäi katselemaan Korbiniania. Hän hymyili miehen huolestuneille sanoille kevyesti. "Älä huoli. Vampyyri pärjää periaatteessa melkein puoli vuotta ilman verta. Itse juon ehkä muutaman desin päivässä punaviiniin sekoitettuna. Joten pärjään omilla varannoillani vielä varmaankin tämän viikon. Jos pystyisit tuomaan minulle pussin verta viikossa, niin se riittäisi loistavasti tarpeisiini ", hän selitti hymyillen leveästi ja kallisti päätään sivulle. Hän asteli sitten sohvan luokse ja istahti siihen miehen viereen nostaen jalat sohvalle. Hän laski sitten katseensa hetkeksi aikaa lattiaan ja pysyi hiljaisena hetken. "Arvostan todella sitä että voit auttaa minua tämän asian kanssa", hän lisäsi hymyillen hellästi ja sipaisi hiuksiaan.

Hän vilkaisi sitten ikkunaa kohden ja sen jälkeen kelloa. "Niin mihin aikaan sinun tarvitsee lähteä täältä että olet töissä ajoissa?", hän uteli sitten. Fleur nappasi laukkunsa lattialta ja kaivoi sieltä esiin kalenterinsa. Hän avasi sen ja jäi katselemaan työvuoroja jotka oli kirjoittanut sinne. "Minulla on tänään, huomenna ja ylihuo0menna työvuorot yöllä mutta sen jälkeen voisin taas nähdä sinua. Enhän voi olettaa että jaksat valvoa yömyöhään minun takiani. Vuoroni kuitenkin kestävät aamuyöhön asti", hän totesi hellästi hymyillen ja laski kalenterin kädestään.

"Ja ilmoitan sinulle tietenkin sitten jos pääsen esiintymään sinne kapakkaan", hän lupasi vielä painautuen painamaan hellän suukon miehen poskelle.

((Anteeksi, että on kestänyt vastata, mursin käen ja on ollu haasteellista kirjottaa! ...Kuulostaa tekosyyltä, mutta totta se on))



Kahvi lämmitti mukavasti miehen sisuksia ja hän huokaisi hetken kiireettömyydelle, tyhjentäen samalla omaa mieltään ylimääräisiltä ajatuksilta. Korbinianilla oli tosiaan taipumusta ajatella liikaa, minkä vuoksi hän olikin usein hyvin stressaantunut ja hermoheikko. Vähitellen mies tunsi hartioidensakin rentoutuvan ja hän siemaili kahviaan hitaasti kuunnellessaan Fleuria.

”Hmm, no se on hyvä kuulla. Ja tietysti voit ottaa minuun yhteyttä, jos jokin... hätätilanne iskee”, Korbinian sanoi, tarkoittaen hätätilanteita veren kanssa tai muutenkin. Vaikka hän olikin paljon töissä, oli hän silti puhelimitse tavoitettavissa aina. Onneksi veren tarve vampyyreilla ei kuitenkaan ollut suuria määriä vaativa.

”Ei tästä ole minulle suurta vaivaa”, Korbinian hymähti pehmeään sävyyn ja katseli Fleuria.

”Minä arvostan sitä, että olet ollut minulle rehellinen. Se ei aina ole helppoa”, hän jatkoi hörpäten kahvinsa loppuun ja katsoi rannekelloaan mietiskelevästi.

”Taidan kohta lähteä, niin ehdin hieman siistiytyäkin. Ja älä huolehdi minun unirytmistäni, olen tottunut valvomaan myöhään. Se on niitä kolmivuorotyön siunauksia”, mies naurahti ja hymyili tyytyväisenä saadessaan suukon. Varmistuttuaan siitä, ettei miehusta ollut enää häiritsevän koholla, Korbinian uskaltautui nousemaan sohvalta. Hän vei kahvikuppinsa keittiön tiskialtaaseen ja palasi pukemaan puvun takin ylleen.

”Ilmoita ihmeessä, odotan esiintymistäsi innolla”, mies vastasi hymyillen ja tuli toisen luo, kumartuen painamaan huulensa vasten Fleurin omia. Hän hymisi hiljaa tiiviin suudelman lomasta ja katsahti vaaleaverikköä lämpimästi.

”Minulla oli todella mukavaa kanssasi. Ja kiitos vielä, että olet... kärsivällinen suhteeni”, Korbinian sanoi hieman noloon sävyyn, mutta sipaisi samalla Fleurin vaaleita hiuksia hellästi.