Oh My Gosh

//Ei se mitään : ) Ja uskon kyllä sinua//

Fleur hymyili hellästi ja katseli Korbinia. Oli mukavaa kuulla että hänellä oli joku jolle soittaa jos tulisi hätätilanne. "Lupaan että soitan jos tulee joku hätä", hän sanoi hymyillen miettien myös mielessään miten suloista se oli että toinen piti hänestä huolen. Hän nyökkäsi sitten kun mies ilmaisi halunsa lähteä pian kohti kotia. Hän ymmärsi kyllä että toinen halusi siistiä itsensä ennen kuin menisi töihin. Fleur yllättyi kun toinen tuli itse suutelemaan häntä ja vastasi suudelmaan enemmän kuin mielellään.

"Mielelläni olen kanssasi kärsivällinen. Mikään ei ole sen parempaa kuin että saa ottaa kaiken rauhassa", hän sanoi ja painoi suukon miehen suupieleen. Hän kallisti päätään sivulle ja astui sitten askeleen kauemmas. Hän sipaisi hiuksiaan ja tunsi olonsa hivenen hermostuneesti. Hän tunsi muutaman perhosen vatsassaan sillä nyt olisi edessä kaikkein vaikein osuus. Hyvästien sanominen ja toivominen siitä että toinen todella haluaisi nähdä hänet vielä.

"Soittelethan minulle vielä tässä pian. Haluaisin nähdä sinua pian uudestaan", hän sanoi hymyillen hellästi ja laski kädet lantiolleen. Fleur räpytteli silmiään hetken aikaa ja vei kätensä sitten Korbinianin housujen etutaskulle vetäen miehen lähemmäs itseään. Hän painoi suudelman miehen huulille vielä kerran ennen kuin irrotti otteensa toisesta.

Hetken Korbinian vain pysyi siinä Fleurin lähellä, silittäen tämän silkkisiä hiuksia ja antaen niiden puhtaan tuoksun painua muistiinsa. Hän halusi tämän mukavan tunteen pysyvän mielessään koko loppupäivän, vaikka millaisia haasteita työpaikalla ilmenisikin. Harmaat silmät katselivat Fleuria nyt varsin levollisesti, vaikka miestä olikin paikoin jännittänyt. Toisen vetäytyessä hieman kauemmas, Korbinian oikoi vielä takkinsa kaulusta ja hihojaan ollakseen vähemmän vastaheränneen näköinen.

”Soitan kyllä”, mies vastasi ja hymähti Fleurin nykäistäessä hänet vielä viimeiseen jäähyväissuudelmaan. Lopulta he erkanivat toisistaan, mikä sai Korbinianin huokaisemaan kevytmielisesti. Hän kumartui laittamaan kengät jalkaan ja asteli ovelle pienen hymyn leikitellessä yhä kasvoillaan, kunnes joutui rikkomaan katsekontaktin mennessään ulos ovesta.

”Nähdään”, hän huikkasi vielä ovenraosta ja heilautti kättään hyvästiksi, ennen kuin painoi oven kiinni varovasti, ettei koko aula olisi kaikunut. Hyväntuulinen hymy ei haihtunut Korbinianin kasvoilta ja hänen piti hetken jopa pidätellä itseään, ettei olisi nauranut ääneen tästä kutkuttavasta tunteesta, jonka Fleur oli saanut aikaan. Kesti pienen hetken, ennen kuin mies hoksasi lähteä ulos ja tilata itselleen lopulta taksinkin, vaikka tämä viehättävä vampyyrineito ei jättänytkään tohtorin mieltä rauhaan hetkeksikään.



((Kiitos pelistä!))