Oh My Gosh

Fleur hymyili kuullessaan Korbinianin mietteet itsestään. Hän kallisti päätään kevyesti sivulle ja nyökkäsi toisen sanoille. "Kiitos. Ja ihanaa kuulla että tuon sinusta parhaat puolet esiin", hän sanoi ja sipaisi hiuksiaan. Hän vilkaisi sitten ympärilleen kun tuli puhe jälkiruuasta. "Itse asiassa en ole kauhea makean ystävä joten minulle riittää jälkiruuaksi vain lasi hyvää valkoviiniä tai kupillinen kahvia",hän kertoi sitten. Vaaleaverikkö oli aina pitänyt enemmän varsinaisesta ruuasta kuin jälkiruista mikä toisaalta myös ehkä näkyi hänen sirossa vartalossaan.

"Minun puolestani voisimme Ainankin maksaa ja lähteä kiertelemään kauppoja. Sen jälkeen sitten voisi katsella jonkun mukavan paikan johon istahtaa hetkeksi", Fleur ehdotti ja risti jalkansa pöydän alla. Hänestä olisi mukava päästä katselemaan kauppojen antimia vaikka se olikin hivenen masentavaa kun suurin osa kaikesta ihanasta oli hänen hinta haarukkansa ulkopuolella.

Hän katseli hetken aikaa Korbiniania ja kohotti lasin huulilleen. Vaaleaverikkö mietti myös että jos ilta jatkuisi yhtä hyvin niin hän voisi kutsua toisen luokseen ilta kahville tai viini lasilliselle.

Korbinian nyökkäsi kuljettaen sormeaan viinilasin jalalla itsekseen. Hän oli iloinen, ettei Fleur nauranut hänelle tai muutenkaan pilkannut, vaikka omasta mielestään mies kuulostikin välillä puheissaan naurettavalta.

”Shoppailemaan, siis”, Korbinian totesi hymyillen ja siemaili viiniään tyytyväisenä. Tehdessään työtä siihen tahtiin kuin tohtori teki, oli hänellä varaa asua hyvässä asunnossa hyvällä asuinalueella, eikä ruokaostoksiakaan tehdessä tarvinnut laskea jokaisen dollarin päälle. Taloudellinen vakaus oli Korbinianille melkeinpä itsestäänselvyys, mutta hän ei ollut sellainen persoona, joka olisi tuhlannut tai ollut ahne. Ostoksia tehdessään käytännöllisyys oli miehelle tärkeää, eikä hän ostanut juurikaan turhuuksia tai hankkinut esimerkiksi vaatteitakaan, ennen kuin siihen oli todella tarvetta.

”Olenko ymmärtänyt ihan väärin, jos sanon, että olet aikaisemmin tienannut varsin hyvin? Kerroit, että olet esiintynyt aiemminkin jonkin verran, ja vaikutat jotenkin... Sellaiselta, että arvostat kauniita ja kalliita asioita”, Korbinian kysyi varovasti, yrittäen muotoilla sanansa mahdollisimman kohteliaiksi. Kaikki kun eivät aina tykänneet puhua tuloistaan tai muuten raha-asioista muuten vain. Mutta Fleurin timanttikorut ja muutenkin tyylikkäät vaatteet eivät ainakaan viitanneet kovin köyhään menneisyyten.

Mies huomasi ohikulkevan tarjoilijan ja vinkkasi tälle haluavansa laskun, ja ilmoitti myös maksavansa molempien osuudet. Tarjoilija poistui vielä kokoamaan laskua, ja herra Vinter katsahti seuralaistaan kysyvästi.

”Eihän sinua haittaa, että maksan molempien puolesta?” hän kysyi kohteliaasti, kohottaen hieman kulmiaan katsellessaan vaaleaverikköä. Jotkut saattoivat loukkaantua tai vaivaantua moisesta eleestä, mutta Korbinian halusi yksinkertaisesti olla herrasmies.

Fleur kohotti katseensa Korbinianiin kuullessaan miehen kysymyksen hänen rahatilanteestaan aiemmin. Hän painoi kuitenkin katseensa pois ja jäi hiljaisena tuijottelemaan pöytää miettien mitä sanoisi. Syy hänen kauniiseen vaate ja koru varastoon oli hivenen arka paikka sillä ne mitä hän oli ostanut itse oli hän maksanut rahoilla joita oli saanut strippaamalla. Suurin osa kuitenkin oli lahjoja Nicholasilta. Vaaleaverikkö puri huultaan hivenen ja nyökkäsi vain kun tarjoilija kävi kysymässä laskua ja toinen tarjoutui maksamaan sen.

"Juu ansaitsin minä melko paljon mutta en mielelläni puhuisi siitä. Pelkään että jos tietäisit mitä tein niin ajattelisit paljon alhaisemmin minusta", hän sanoi lopulta ääneen ja hymyili surullisesti ennen kuin kohotti lasin huulilleen.

Korbinian tosiaan vaikutti kunnolliselta mieheltä. Mitäköhän toinen toteaisi jos kuulisi olevansa treffeillä stripparin kanssa. Fleur ei ollut häpeillyt ammattiaan koskaan aiemmin mutta nyt kun hänen elämänsä alkoi olla lähes normaali tajusi hän miten ihmiset voisivat suhtautua moiseen ammattiin.

Kun maksu oltiin saatu suoritettu, Fleur veti takin päälleen. "Menemmekö?", hän kysyi ja nousi ylös suoristellen vaatteitaan hetken aikaa. Hän asteli sitten edeltä pois ravintolan tilasta kauppakeskuksen puolelle. Vaaleaverikkö odotti että Kobinian seuraisi häntä ja kun mies pääsi hänen vierelleen niin hän tarttui hellästi miehen käsivarresta kiinni. "Häiritseekö sinua tällainen läheisyys?", hän uteli kuitenkin.

Fleurin reaktion huomatessaan, Korbinian tiesi oitis, ettei hänen olisi ehkä kannattanut sittenkään kysyä niin henkilökohtaisia asioita. Viiniään siemaillen mies kuunteli seuralaisensa vastausta ja oli jokseenkin yllättynyt, että toinen välitti niin paljon tohtorin mielipiteestä, ettei sen takia halunnut kertoa menneisyydestään. Korbinian kun oli saanut enemmänkin sellaisen käsityksen, että Fleur oli päättäväinen ja ylpeä itsestään, ainakin sen verran, ettei välittänyt, mitä muut hänestä ajattelivat. Mutta ilmeisesti tällä vaaleaveriköllä oli selvästikin herkkä puolensa, josta mies sai nähdä pienen vilahduksen, kun ystävällinen hymy toisen kauniilla kasvoilla rakoili ja sai jopa melankolisen sävyn osakseen.

”Älä suotta pelkää. Jos et tahdo puhua siitä, niin keskustelkaamme jostain mukavammasta”, Korbinian sanoi rohkaisevasti hymyillen, katsoen Fleuria rauhallisesti. Tarjoilija palasi pian laskun kanssa, jonka herra Vinter maksoi American Expressiä vinguttaen ja kiitteli vielä työntekijää ruoan ja viinin pettämättömästä tasokkuudesta runsaan tipin kera.

Pian Korbinian liittyi taas Fleurin seuraan tuon käveltyä edeltä kauppakeskuksen puolelle. Toisen tarttuessa häntä käsivarresta, Korbinian katsahti hieman yllättyneenä vaaleaverikköä, mutta lämmin hymy kohosi hänen huulilleen.

”Ei häiritse. Ehkä tähän voisi jopa tottua”, mies hymähti itsekseen ja mietti hetken, millaista hänen elämänsä olisikaan, jos hän ei olisi... no, yksin. Ajatus kieltämättä vaati vielä totuttelua, mutta jos jonkun toisen päästäminen elämäänsä tarkoittaisi myös lisää tällaisia illanviettoja hyvässä seurassa, ei ajatus tuntunut ollenkaan hassummalta. Hän katsoi Fleuria harmailla silmillään tiiviisti, pieni hymy yhä kasvoillaan, kunnes kohotti yhtäkkiä katseensa erään koruliikkeen kohdalla.

”Onko Vivienne Westwood sinulle tuttu?” Korbinian kysyi ja katseli näyteikkunassa esillä olevaa kultaisten korujen mallistoa, joissa useissa oli erilaisia sydämiä, maltanristejä, pieniä timantteja ja yksityiskohtaisia kaiverruksia jopa punkahtavaan tyyliin. Herra Vinter ei itse paljoa muodista tiennyt, mutta Vivienne Westwood oli hänelle tullut tutuksi, kuuluisa englantilainen muotisuunnittelija kun oli.

Fleur hymyili kun Korbinian totesi että voisi jopa tottua läheisyyteen. "No toivottavasti tottuisit koska jos tämä sujuu näin hyvin niin saat useamminkin olla lähelläni", hän totesi hellästi. Hän katseli hetken aikaa kauppojen ikkunoita joiden ohitse he kulkivat mutta ei ainakaan vielä nähnyt mitään silmiin pistävää. Hän nyökkäsi kuitenkin miehen kysymykselle ja kiinnitti omakin katseensa näyteikkunaan seuraten toisen perässä lähemmäs katselemaan koruja. "Itse olen aina ollut enemmän Tiffanyn korujen perään", hän kertoi ja sipaisi hiuksiaan. Hän liu'utti sitten kätensä pitkin toisen kättä jotta sai sormensa lomitettua miehen sormien kanssa. "Silloin tällöin kun olin murheissani menin aina Tiffanylle ja kiertelin siellä. Minusta se on ainoa paikka koko new Yorkissa missä ei voi olla onneton", Fleur totesi mietteliäänä ja painoi päänsä hetkeksi toisen olkaa vasten.

Hän huokaisi ja veti sitten miehen jatkamaan matkaa pidellen yhä toista kädestä. Hän kääntyi kuitenkin pian ja astui Korbinianin lähelle. Vaaleaverikkö sipaisi nenällään miehen leukaa ennen kuin painoi hellän tunnistelevan suudelman miehen huulille. Hän vetäytyi hivenen kauemmas ja hymyili kevyesti. "Sano vain jos sinua häiritsee tällainen", hän kuitenkin totesi. Eihän Fleur halunnut olla liian iholla mutta hän vain piti fyysisestä läheisyydestä ihmisen kanssa johon ihastui kaiken aikaa enemmän.

Hän käännähti sitten taas jatkamaan matkaa eteenpäin ja katseli näyteikkunoita. Pian hänen huuliltaan karkasi lopulta ihastunut huokaus. "Oooh~", hän kehräsi ääneen ja irrotti otteensa Korbinianista. Hän asteli erääseen kauppaan suoraan sisään ja laski kätensä valkoisille korkokengille joita peitti valkoinen pitsi koristelu sekä muutama timantti sekä helmi. Hän huokaisi uudelleen ja nosti kengän käteensä katsellen sitä täysin lumoutuneena.

Innokas myyjä ilmestyikin pian kyselemään halusiko hän kokeilla kenkää ja minkä kokoinen jalka nuorukaisella oli. Jotenkin kun omasi Fleurin sievän ulkonäön niin harva myyjä edes kyseenalaisti sitä asiaa että hän oli mies silloinkaan kun hän kokeili korkokenkiä jalkoihinsa.

Mukava lämpö valtasi vähitellen Korbinianin olemuksen, kun hän sai kulkea tällä tavoin käsikkäin kauniin Fleurin kanssa. Ensin mies luuli parin viinilasillisen vaikuttavan ja rentouttavan jännittyneitä lihaksia ja tehden mielen rauhallisemmaksi, mutta se taisikin olla enemmän tämän viehättävän vaaleaverikön ansiota. Etenkin tuntiessaan sirojen sormien pujottelevan pehmeästi omiaan vasten, ja pään painautuvan hetkeksi olalleen.

Fleurin kertoessaan mieltymyksestään Tiffanyn koruihin, Korbinian nyökkäsi hyväksyvästi ja luuli ymmärtävänsä toisen ajatusmaailmaa taas hieman enemmän. Ero heidän kahden välillä taisi juurikin olla tämä materian merkitys, kun se selvästi toi Fleurille iloa ja mielihyvää, kun taas herra Vinter ei juurikaan haalinut itselleen muuta kuin sen välttämättömän. Tai no, jos tarkkoja oltiin, eiväthän monetkaan tavarat hänen asunnossaankaan olleet nyt ihan välttämättömiä, mutta ei mies kuitenkaan saanut niistä niin suurta mielihyvää kuin ilmeisesti Fleur sai kauniista vaatteista ja asusteistaan. Jotenkin ajatus vaaleaveriköstä timanttikorujen keskellä toi mieleen pienen keijukaisen lentelemässä iloisena aarteiden loisteessa kuin sadussa, eikä Korbinian voinut olla hymyilemättä itsekseen moiselle mielikuvalle.

Miehen ajatuksenjuoksu kuitenkin katkesi hetkeksi, kun Fleur pysähtyi hänen eteensä ja veti takaisin tähän todellisuuteen hellällä suudelmallaan. Korbinian seisahtui aloilleen hieman yllättyneenä, jääden katselemaan toisen sinisiin silmiin, kunnes ujohko hymy kohosi miehen kasvoille.

”Ei, se... Se tuntuu hyvältä”, hän vastasi hymähtäen ja silitti hellästi peukalollaan Fleurin kämmenselkää heidän pitäessään toisiaan käsistä. Hellyydenosoitukset olivat varsin uusi asia pitkään yksin asuneelle miehelle, mutta Fleur osasi olla sen verran viaton ja tahdikas kosketuksissaan, ettei se tehnyt Korbinianin oloa nolostuneeksi.

He jatkoivat matkaa kenkäliikkeen kohdalle, joka saikin houkuteltua Fleurin sisälle ja Korbinianin tulemaan perässä. Mies ihmetteli lähinnä korkokenkien ja ihmiskehon yhteistä fysiikkaa, ja sitä, miten kukaan ylipäätän kykeni kävelemään 15 cm:n koroilla kaatumatta ja katkomatta luitaan. Sekin oli varmasti taitolaji.

Korbinian asteli seuralaisensa ja myyjän luokse katsahtaen Fleurin ihastelemaa kenkäparia hyväksyvästi hymähtäen.

”Sievät. Kai kokeilet niitä?” mies kommentoi vaihtaen puhekielensä takaisin englantiin, jotta myyjäkin pääsi tarvittaessa paremmin mukaan keskusteluun. Korbinian kun itse ei tiennyt kengistä juuri mitään, ainakaan tämän tyyppisistä, mutta useimmat tämänkin liikkeen kengistä maksoivat enemmän kuin iso televisio, joten kai niiden oli pakko olla hienoja.

"Tietenkin", Fleur sanoi hymyillen ja nyökkäsi myyjälle kertoen kokonsa. Ei kestänytkään kauaa kun hän sai kenkäparin käsiinsä oikean kokoisina. Hänen huuliltaan karkasi huokaisu ja hän istahti valkoiselle nahkasohvalle ottaen omat kengät jalastaan. Sen siveli hetken aikaa kenkien materiaalia ennen kuin veti ne lopulta jalkoihinsa. Hän nousi sitten seisomaan ja pyörähti ympäri astellen peilin eteen. "Mitäs pidät?", hän uteli kääntäen katseensa Korbinianiin. Korkeat kengät korostivat entistä paremmin vaaleaverikön kauniita vaaleita jalkoja. Hän loi flirttailevan hymyn ja kallisti päätään sivulle jääden sitten katselemaan kenkiä peilin kautta.

Myyjätär siirtyi Korbinianin viereen katselemaan Fleurin suuntaan. "Poikaystävänne on erittäin sievä noissa kengissä", myyjä sanoi ystävällisesti.

Fleur asteli takaisin Korbinianin luokse ja huokaisi kevyesti istahtaen alas ja jääden katselemaan kenkiä kaipaavasti. "Olisi melkein sääli jos ne kengät eivät pääsisi koristamaan jalkojasi", myyjätär totesi ennen kuin asteli kassan luokse palvelemaan muita asiakkaita. Vaaleaverikkö hymähti hiljaa itsekseen ja kohotti jalkojaan hivenen katsellen kenkiä vielä tovin aikaa. "Taitavat jäädä kengät tänne kauppaan joka tapauksessa", hän totesi sitten ja varovasti riisui kengät jalastaan. Hän veti omat kengät jalkaansa ja nousi sitten pistämään korkokengät rasiaan silkkipaperi kääreisiin.

Hän vei sitten laatikon myyjälle ja totesi ettei ostaisi kenkiä. Myyjä oli selvästi yllättynyt ja vilkaisi Korbinianin suuntaan mutta nyökkäsi kuitenkin ymmärrettävästi. Fleur palasi sitten seuralaisensa luokse ja hymyillen tarttui miehen käteen. "Jatketaanko matkaa?", hän uteli ja asteli ulos liikkeestä. "Sainpa pitää niitä edes hetken aikaa jaloissani", hän totesi ja jäi katselemaan näyteikkunoita. Hän siveli sormillaan Korbianin kättä ja nojasi päänsä kevyesti miehen olkaa vasten.

Korbinian katseli sivusta, kun Fleur sai sopivan kokoiset kengät jalkaansa. Hymy kohosi väkisinkin miehen kasvoille hänen nähdessään, kuinka vaaleaverikkö olisi voinut aivan hyvin olla kävelemässä catwalkilla salamavalojen loisteessa. Harvalla naisellakaan näki niin kauniita jalkoja, puhumattakaan pehmeillä huulilla leikittelevästä hymystä, joka sai Korbinianin miltei sulamaan putiikin lattialle.

”Ne ovat kuin sinulle tehdyt”, mies sai viimein sanotuksi, ja havahtui hieman ajatuksistaan, kun myyjätär tuli puhuttelemaan häntä. Herra Vinter nyökkäsi ollessaan samaa mieltä; Fleur oli todellakin sievä, ja selvästi nautti noissa kengissä kävelemisestä, mikä suorastaan hehkui tuon olemuksesta. Pienellä viiveellä Korbinian kuitenkin tajusi myyjän kutsuneen Fleuria hänen poikaystäväkseen, mikä sai miehen häkeltymään. Hän katsahti myyjää kuin olisi aikonut sanoa jotain, kertoa sen olleen väärinkäsitys, että eivät nämä olleet kuin ensimmäiset treffit... Mutta Korbinian sulki kuitenkin suunsa tyytyen vain nyökkäämään naiselle vaitonaisesti; eiväthän he seurustelleet, mutta ehkä siitä ei nyt niin suurta vahinkoa syntynyt, jos yksi kenkäkaupan myyjä sattui luulemaan heitä pariskunnaksi. Enemmän hälyä ja vaivautuneisuutta siitä olisi varmasti koitunut, jos Korbinian olisi lähtenyt oikaisemaan asiaa, eikä se tainnut olla tarpeen tässä tilanteessa.

Fleurin riisuessa kengät ja viedessä ne takaisin myyjälle, mies katsahti vaaleaverikköä hieman haikeasti, mutta lähti tuon perässä ulos liikkeestä. Hän piti hellästi tuon kädestä kiinni ja tunsi jälleen seuralaisensa hajuveden tuoksuvan vienosti heidän ollessaan niin lähellä toisiaan.

”Näytit kyllä upealta ne jalassasi. Tai siis... Minusta sinä näytät upealta nytkin, kuten siellä kahvilassakin, mutta näytit suorastaan hehkuvan”, Korbinian selvensi, ihmetellen hiukan itsekin, kuinka oli uskaltanut sanoa sen ääneen.

”Se myyjätär kutsui sinua poikaystäväkseni”, mies kuitenkin totesi yhtäkkiä ja vilkaisi sivusilmällään Fleurin reaktiota asiaan. Ehkä nyt vasta eronneena Fleur ei halunnut olla kenenkään poikaystävä, niin Korbinian ainakin oletti, ja pohtikin, olisiko hänen sittenkin pitänyt sanoa asian oikea laita myyjälle aikaisemmin.

Fleur naurahti hyvätahtoisesti Korbinianin kehuille. "Kiitos", hän totesi ja sipaisi vapaalla kädellään miehen poskea. Hän kallisti sitten päätään toiseen suuntaan ja huokaisi harmistuneena. "Kuten jo sanoin niin yksi pari uusia kenkiä saa minut aina hehkumaan. Tai no edes ajatus niistä", hän pohdiskeli ja hymähti omille ajatuksilleen. Kai hän oli vuosien varrella muuttunut vain entistä materiaalisemmaksi mikä selitti sen miksi suhde oli kestänyt niin kauan. Hän käänsi kuitenkin katseensa mieheen kun tuo kertoi myyjättären ajatukset. Hän kohautti olkiaan kevyesti ja pyrähti kävelemään takaperin miehen eteen pidellen yhä toisen kädestä kiinni. "Onko sillä väli miksi hän minua kutsui? Veikkaan että monen mielestä näytämme pariskunnalta", hän totesi ja hymyili iloista hymyään. Vaaleaverikkö loi sitten katseen kiinnostuneena ympärilleen ja tosiaan moni ihminen vilkaisi muutamankin kerran heidän suuntaansa. Mahtoi tuo sitten johtua Fleurin kauniista ulkonäöstä tai heidän yhteisestä kemiastaan mikä suodattui varmaankin muille varsin rakastavaisena käytöksenä.

Hän käännähti pian ympäri ja veti toisen perässään erääseen lempiliikkeeseensä. Pienen liikkeen rohkeat vaatteet koostuivat vain ja ainoastaan aidosta silkistä. Fleur tervehti myyjää joka toi heti esiin muutaman kappaleen vaatteita jotka oli pistänyt tarkoituksella sivuun toista varten. Fleur tarttui innokkaasti henkareihin päästäen irti Korbinianin kädestä. Hän katseli muutamaa vaatekappaletta nyökkäillen tyytyväisenä ja katseli hetken aikaa uteliaana ympärilleen löytäen vielä muutaman kiinnostavan vaatekappaleen. "Odotatko tässä sen aika kun kokeilen?", hän pyysi Korbinianilta ja kurottautui painamaan hellän suukon miehen huulille kiitokseksi ennen kuin hävisi verhon taakse.

Nuori mies myyjä katseli hetken aikaa verhoa joka oli sulkeutunut ja kääntyi sitten Korbinianin suuntaan. Mies mittaili hetken aikaa toista katseellaan. "Toivottavasti tiedät että olet kyllä pirun onnekas. Kukapa ei tuollaista ottaisi käsipuoleensa", mies totesi ja jäi katselemaan hivenen kaihoisasti verhoa. Olihan Fleur käynyt liikkeessä niin kauan kuin hän oli siellä ollut töissä. Nicholas oli kuitenkin ajanut muut miehen tiehensä mutta nyt kun toinen oli taas vapailla markkinoilla niin kauniiseen nuorukaiseen uskalsi luoda taas pitkiä katseita.

"Oooh!", Fleur sanoi iloisesti ilmestyessään verhon takaa esiin. Hän oli vaihtanut paitansa heleän valkoisen harmaaseen toppiin jonka avara selkä oli auki lähes lantiolle asti. Edestä se oli melko yksinkertainen hivenen löysä kuitenkin kauniisti laskeutuva ja silkkiin oli ommeltu muutama helmi koristeeksi. Vaaleaverikkö pyörähti ympäri ja jäi peilailemaan selkää. "Mitäs pidät?", hän kysyi luoden kysymyksen Korbinainille mutta myyjä ehti nopeasti jo kehumaan toista muutamalla sanalla.

Seuralaisensa kosketukset ja varsin huoleton suhtautuminen saivat myös Korbinianin lopulta vakuuttumaan, ettei se tosiaan tainnut olla mitenkään erityisen suuri asia, jos heitä luultiin pariskunnaksi. Kunhan se ei vain Fleuria haitannut, niin ei se sitten haitannut herra Vinteriäkään.

”Olet oikeassa...” mies totesi pienesti hymyillen ja katsahti myös automaattisesti ympärilleen, vaikka oli tuntenut jo muutenkin vastaantulijoiden katseiden viipyvän heidän kohdallaan. Moinen huomio oli erikoinen ja outo kokemus Korbinianille, joka oli tottunut olemaan niin joukkoon sulautuva ja huomaamaton. Jos hänet olisi heittänyt ruuhka-aikaan isolle kävelykadulle, ei häntä olisi erottanut solmiokaulaisten pukumiesten virrasta kovin helposti. Fleur oli taas aivan toista maata, hän kun tuntui vetävän katseet puoleensa magneetin lailla.

Vaateliikkeen kohdalle saapuessaan Korbinian seurasi vaaleaverikköä silkkivaatteiden keskelle, katsellen kalliita ja laadukkaita kankaita tutkivasti. Kauaa mies ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä, kun saikin tuntea Fleurin pehmeät huulet omiaan vasten pienen suukon verran, mikä aina onnistui aiheuttamaan Korbinianille sydämentykytyksiä.

”Tietysti”, hän vastasi jääden odottamaan sovituspaikan ulkopuolelle, kääntäen katseensa herrasmiesmäisesti pois, vaikka verhot estivätkin näkyvyyden. Niin kaunis kuin Fleur olikin, ei Korbinian ollut mikään tirkistelijä. Samaa ei olisi voinut vannoa yhtä vahvasti tämän miesmyyjän kohdalla, joka ilmaisi katseensa lisäksi myös sanoin oman kiinnostuksensa vaaleaverikköön. Eihän myyjä nyt ihan suoraan sitä tietenkään sanonut, mutta kiertoilmauksesta sai juurikin sellaisen käsityksen, että tuo olisi ollut mielellään se, jonka käsipuolessa Fleur kulki kauniina ja keräten kadehtivia katseita.

Tohtori Vinter ei tiennyt, miten kommentoida myyjän virkettä, joten hän tyytyi hymyilemään etäisen kohteliaasti pienen nyökkäyksen kera. Kyllä hän tiesi olevansa poikkeuksellisen onnekas, mutta myyjän tapa puhua Fleurista ei kuitenkaan miellyttänyt häntä. ’Kukapa ei tuollaista ottaisi’-- aivan kuin puhe olisi ollut jostain asusteesta tai lisäosasta, eikä moinen ihmisen esineellistäminen kuulostanut miehen korvaan kovin mukavalta.

Pian Fleur astuikin esiin verhon takaa silkkisessä paidassaan, joka oli takaosasta varsin avonainen. Korbinian kääntyi katsomaan vaaleaverikköä, joka näytti jälleen hehkuvan saadessaan sovittaa jotain kaunista ylleen. Mies katsoi mykistyneenä Fleurin selkää, jonka linja korostui paidan leikkauksen myötä ja suorastaan houkutteli kuljettamaan sormea tuon selkärankaa pitkin. Moinen mieliteko olisi ollut kuitenkin liian suora ja intiimi, mutta Korbinianin kasvoista kyllä näki, kuinka vaikuttunut hän oli, vaikkei heti saanutkaan mitään järkevää suustaan ulos.

”Se...” mies aloitti hiljaa ja astui hieman lähemmäs halutessaan koskettaa kangasta, joka laskeutui kiiltävänä Fleurin vaaleaa ihoa vasten kuin helmenhohtoinen seitti. Harmaiden silmien katse kulki paljasta selän kaarta pitkin kohoten lopulta seuralaisensa kasvoihin.

”Minun sanani eivät riitä kuvailemaan, mutta en aiemmin ollut huomannut, kuinka ihmisen selkäkin voi olla tuolla tavoin korostettuna niin... viehättävä”, hän sai lopulta sanotuksi, ja hymyili Fleurille lämpimästi, joskin omaan ujoon tapaansa.

”Värikin on ylellinen, mutta samalla jotenkin herkkä. Mitä mieltä itse olet?” mies kysyi, sillä loppujen lopuksihan tärkeintä oli vaatteen pukijan ajatukset.

Fleur vilkaisi Korbiniania ja hymyili kevyesti kallistaen päätään sivulle. Hän vilkaisi sitten peilikuvaansa mietteliäänä. "Minusta selkä on aina ollut yksi ihmisen sensuelleimpia kohtia. Mikään ei voita kaunista tai komeaa selkää", hän pohti ääneen ja sipaisi hiuksiaan. Hän nappasi sitten paidan hintalapun sormiinsa ja käänsi sen ympäri. Hän räpäytti silmiään muutaman kerran hitaasti ennen kuin käänsi lapun takaisin paitaa vasten. Vaaleaverikkö kohotti sen jälkeen taas katseensa itseensä ja kohautti olkiaan. "Mutta eipä kai tämä paita nyt kuitenkaan niin ylitsepääsemätön ole", hän lisäsi haikeasti vaikka koettikin peitellä sen ja peilaisi vielä hetken aikaa itseään ennen kuin asteli takaisin koppiin. Fleur tiesi kyllä että hänellä ei varmaankaan ollut varaa yhteenkään vaatekappaleeseen tästä liikkeestä mutta se ei estänyt häntä kokeilemasta niitä ylleen.

Myyjä oli seuraillut tilannetta hiljaisena ja jäi taas katselemaan verhoa jonka takana Fleur oli. Mies vilkaisi sitten Korbiniania ja nosti kätensä puuskaan. "Mites olet tuon saanut mukaasi? Hän on varmaankin upea ja notkea vaikka en olekaan kaikkea nähnyt suurimman osan vain. Sääli ettei hän enää esiinny nälkäisille miehille. Pahus sentään olet varmaan taitava kun olet saanut tuollaisen stripparin käsikylkeesi. Kannattaisi ehkä koettaa suostutella häntä takaisin tangolle esiintymään", mies puheli ja kevyesti töytäisi kyynärpäällään Korbiniania iskien silmäänsä. Mies selvästi koki jonkin laista yhteyttä toiseen.

Fleur avasi verhon nopealla liikkeellä niin että ilma virta humahti. Hän oli saanut juuri ylleen pitkähihaisen mustan silkkisen kauluspaidan jonka kauluksessa oli kaksi pitkää nauhaa jotka oli sidottu kevyelle rusetille. "Se ei ole sinun asiasi miettiä mihin kuulun ja mihin en", Fleur kivahti myyjälle joka säpsähti kevyesti.

"Mmh. No eikö se ole itsestään selvää missä ammatissa olet ollut. Ehkä tosiaan kaikki juorut ovat totta ja levittelet jalkojasi sen minkä kerkeät", myyjä totesi myrkyllisellä äänen sävyllä ja katsahti Fleuria päästä varpaisiin. Mies vilkaisi Korbinia ennen kuin lähti astelemaan kohti kassaa.

Fleur tuhahti hiljaa ja vilkaisi Korbiniania nopeasti mutta ei jäänyt katsomaan toista silmiin. Eihän hän osannut sanoa miten mies reagoisi juuri kuulemiinsa sanoihin.

Pieni hymy jäi leikittelemään herra Vinterin kasvoille hänen katsellessaan seuralaistaan tuossa hienostuneessa silkkipaidassa ja hän nyökkäsi hitaasti ollessaan samaa mieltä. Ja nyt kun tarkemmin ajatteli, olihan myös entisaikojen geishoilla tapana jättää niskansa paljaaksi kimonon ja meikin alta viettelevän eroottisesti. Tämän paidan kohdalla sama periaate toimi, joskin paljastettavaa pintaa oli näkyvissä enemmän.

Fleurin kadotessa takaisin pukukoppiin, Korbinian astui hieman kauemmas, jottei olisi vahingossakaan nähnyt toisen riisuuntumista tai muutakaan hänelle kuulumatonta. Myyjä lähestyi jälleen herra Vinteriä, tosin tällä kertaa paljon suoremmalla ja epäkohteliaammalla puhetavalla varustettuna. Korbinian katsoi myyjää hämmentyneenä, ei pelkästään siksi, että toinen esitti Fleurista moisia väitteitä, vaan jo silkan röyhkeyden vuoksi.

”Tuo on täysin asiatonta, hyvä herra”, hän sanoi viileästi, vaikka olikin järkyttynyt myyjän julkeudesta. Pian myös Fleur tuli esiin verhon takaa, mutta myyjä vain jatkoi loukkauksiaan myös päin kasvoja.

Korbinian aikoi pyytää myyjää poistumaan, mutta onneksi tuo tajusi tehdä sen pyytämättäkin. Moisesta välikohtauksesta järkyttyneenä herra Vinter katsoi vielä myyjän perään paheksuvasti, ennen kuin kääntyi takaisin Fleurin puoleen.

”Olethan kunnossa? Järkyttävää asiakaspalvelua, yleisistä käytöstavoista puhumattakaan”, mies totesi hämmentyneenä ja pudisti päätään ollessaan pahoillaan seuralaisensa puolesta. Myyjän puheet olivat olleet erittäin halventavia.

”Täytyy ottaa yhteyttä hänen esimieheensä... Tunnetko hänet, vai miksi hän sanoi sinulle niin hirveitä asioita?” Korbinian kysyi katsoen Fleuria hieman huolestuneena, olettaen myyjän olevan vain joku kateellisen katkera juorujen levittäjä.

Fleur vilkaisi myyjän suuntaan ja sipaisi sitten hiuksiaan pois kasvoiltaan. Hän puri huultaan ja pohti hetken aikaa. Miehellä olisi oikeus tietää sillä hän tosiaan piti toisesta kovasti. "Korbinian. Muistatko kun sanoin etten halunnut sanoa mitä olen tehnyt aiemmin. Koska pelkäsin sen vaikuttavan sinun mielipiteeseesi minusta. Tämä se nyt on. En ole ylpeä siitä varsinkaan enää mutta hän ei keksinyt niitä asioita. Hän oli oikeassa ammatistani mutta en minä mikään halpa huora silti ollut. Tein vain sitä ammatikseni esiintymistä", hän kertoi vaihtaen kielen ranskaan sillä hän halusi pitää sanat heidän kahden välisenään. Hän kietoi kädet ympärilleen ja painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni. Hänen ikävät muistonsa ammatistaan ottivat hetkeksi vallan. Se kuinka joka esityksen jälkeen hän tunsi olonsa yhä enemmän pelkäksi esineeksi.

Vaaleaverikkö vilkaisi nopeasti Korbiniania. "Olen pahoillani. Olisi pitänyt varmaankin kertoa tämä jo silloin kun kysyit.", hän totesi varovasti ja sipaisi uudestaan hiuksiaan. Fleur epäröi hetken aikaa mutta otti lopulta askeleen taaksepäin. Hän asteli pukukopin eteen. Hän pysähtyi sitten ja kääntyi ympäri laskien kätensä verholle.

"Jos olet lähtenyt kun tulen takaisin niin ymmärrän kyllä", hän sanoi varovasti ennen kuin veti verhon eteensä ja huokaisi hiljaa itsekseen. Hän jäi katselemaan peilikuvaansa hetkeksi aikaa. hän oli ulkokuoresta niin täydellinen. Sisältä hän oli kuitenkin ehkä vielä rikkinäisempi kuin moni muu. Fleur kohotti päätään hivenen ja sipaisi hiuksiaan sormillaan. Hän veti sitten paidan yltään ja puki oman paitansa päälle. Hän asetteli sen hyvin päälleen ja pisti sitten paidan henkariin roikkumaan. Hän pysytteli siellä kopissa tietämättä uskalsiko mennä ulos vai ei. Hän kuitenkin melkein oletti että Korbianin oli lähtenyt. Toinen oli niin siisti ja asiallinen herrasmies joten oli melko mahdotonta että sellainen ihminen olisi oikeasti kiinnostunut stripparista.

Fleur laski kätensä verholle ja veti syvään henkeä ennen kuin varovasti avasi sen.

Fleurin vaihtaessa puhekielen takaisin ranskaan, Korbinian kurtisti hieman kulmiaan hämmentyneenä, mutta kuunteli kuitenkin vaitonaisena, mitä toisella oli sanottavanaan. Ilmeisesti myyjä ei ollutkaan keksinyt noita juttujaan, mitä Fleurin aikaisempaan työnkuvaan tuli, vaan toinen tosiaan oli ansainnut timanttikorunsa ja elantonsa tanssimalla ja riisumalla samalla vaatteitaan maksavien asiakkaiden edessä.

Korbinian jäi seisomaan aloilleen hämmentyneen mietteliäs ilme kasvoillaan, josta ei kuitenkaan erottanut vielä sen kummempia tunnetiloja. Hän ei osannut vastata mitään Fleurin pahoitellessa aikaisempaa salailuaan, vaan jäi tuijottamaan suojaverhoa, jonka vaaleaverikkö veti heidän väliinsä. Lopulta Korbinian räpäytti silmiään ja hieroi otsaansa sulatellen kuulemaansa. Sinänsä häntä ei yllättänyt Fleurin striptease –tanssijan tausta, koska jo ulkonäkönsäkin ansiosta hänellä oli varmasti riittänyt asiakkaita ja töitä. Ja luultavammin tangon kanssa oli helpompi päästä esiintymään kuin musikaaleihin suurille lavoille.

Herra Vinter kuuli kuinka Fleur vaihtoi vaatteitaan, ja huomasi miettivänsä, kuinka moni olikaan mahtanut jo nähdä vaaleaverikön miltei vaatteitta. Ajatus ei kuitenkaan tehnyt Fleurista yhtään sen huonompaa ihmistä Korbinianin mielessä, vaikka saamansa kasvatuksen takia häntä hieman punastuttikin kuvitella seuralaistaan tanssimassa eroottisesti vähissä vaatteissa. Mutta loppujen lopuksi, jokaisella ihmisellä oli oma menneisyytensä, eikä sitä voinut lähteä muuttamaan. Fleurin kohdalla menneisyyteen kuului stripteasea, eikä Korbinian kokenut sitä ongelmaksi. Ainoa mikä häntä harmitti, oli se, että Fleur itse häpesi tuota edellistä ammattiaan ja kärsi sen vuoksi.

Kankaan siirtyessä sivuun, Korbinian kohotti harmaiden silmiensä katseen seisoessaan yhä juurikin samassa kohdassa kuin hetki sitten. Hän katseli Fleuria hetken sumuisesti, kunnes suoristi ryhtiään ja huokaisi syvään.

”Kuule. Minulle ei ole väliä, mitä olet ennen tehnyt, sillä se on mennyttä. Olet ollut huomaavainen ja ystävällinen minua kohtaan, ja vain sillä on väliä. En tosin kiellä, etteikö tämä ajatus sinusta... eroottisena tanssijana vaatisi hieman totuttelua, mutta ei sillä ole loppujen lopuksi suurta merkitystä. Teit rehellistä työtä, etkä vahingoittanut ketään; päinvastoin, toit varmasti monen ihmisen elämään iloa esityksilläsi”, mies sanoi, joskin punastui hieman viimeisen lauseensa kohdalla. Hän kuitenkin selvitti kurkkuaan ja yritti olla ajattelematta yksityiskohtaisemmin Fleuria esiintymislavalla entisen työnsä merkeissä.

”Niin... Mutta se on tietysti surullista, jos et itse tunne ylpeyttä tekemästäsi työstä”, mies jatkoi hieman myötätuntoisempaan sävyyn ja loi tutkivan katseen vaaleaverikköön. Hän kohotti kättään ja sipaisi pehmeästi hiussuortuvan Fleurin korvan taakse, hipaisten samalla peukalollaan hellästi tuon poskea.

”En tiedä, millaista elämäsi silloin oli, mutta ehkä voin ymmärtää sinua paremmin, jos haluat joskus kertoa siitä tarkemmin”, Korbinian ehdotti rauhallisesti, katsoen seuralaistaan tiiviisti silmiin.

Fleur yllättyi kuullessaan huokauksen ja kohotti katseensa mieheen. Hän katseli toista yllättyneenä sillä ei olisi uskonut miehen jäävän. Hän kuunteli toisen sanoja ja painoi päätään kevyesti miehen kättä vasten. Hänen huulilleen kohosi kuitenkin lopulta kevyt hymy. Ehkä kaikki ihmiset eivät olleetkaan niin ennakkoluuloisia tässä maailmassa kuin hän oli ajatellut. Hän katseli vielä hetken Korbiniania suoraan silmiin antaen miehen sanoa asiansa loppuun. "Kukapa nyt voisi tuntea ylpeyttä sellaisesta ammatista. Ei se minua silloin häirinnyt mutta nyt..", hän kertoi ja painoi katseensa hetkeksi aikaa maahan. Hän tuijotti lattiaa ennen kuin kohotti katseensa takaisin toiseen. Vaaleaverikkö laski kätensä hellästi vasten toisen rintakehää ja pudisti päätään hymyillen hellästi. "Olet aivan liian kiltti. Kerron sinulle kyllä menneisyydestäni jos vain tahdot kuunnella. Tosin täytynee varoittaa että ne eivät ole mitään kauniita muistoja", hän lupasi sitten vaihtaen kieltä kesken lauseen koska oli osasi ilmaista asiansa paremmin ranskaksi.

"Se varmaankin auttaisi jos saisi edes hetkeksi aikaa päästää raskaan taakan pois olkapäiltä ja kertoa siitä jollekin. Kuten sanoin niin pelkään vain paljastaa asioita sillä en halua pilata kaikkea. Vaikutan ehkä itsevarmalta mutta haluan yhtä palavasti tehdä vaikutuksen sinuun kuin sinä minuun", hän pohti ääneen ja painoi hellän suukon Korbinianin suupieleen. Hän taivutti sitten päätään sivulle ja sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaa.

Hellästi hän otti miehen kädestä kiinni ja johdatti toisen ulos liikkeestä sillä myyjä tuntui yhä katselevan heidän suuntaansa. Hän lähti kävelemään rauhallisin askelin pitkin kauppakeskuksen käytävää mutta lopulta seisahtui. "En tunne oloani enää niin kotoisaksi täällä joten voisimmeko lähteä? Voisit vaikka tulla luokseni ilta kahville tai teelle. Taitaa minulla olla pullo punaviiniäkin kaapissa. Voimme toki mennä myös sinun luoksesi tai sitten jatkaa matkaamme omiin koteihimme", Fleur pohti ääneen ja ensimmäistä kertaa koko illan aikana haki sanojaan hivenen hermostuneen oloisena.

Harmaiden silmien katse oli rauhallinen ja lämmin, vaikkei Korbinian mikään korkean itsetunnon omaava mies ollutkaan, eikä hänellä ollut valmiina mitään vedenpitävää suunnitelmaa, jolla saisi vaaleaverikön pysyvästi käsipuoleensa. Hän kuitenkin tunsi, kuinka Fleur pikkuhiljaa uskaltautui riisumaan naamiotaan ja näyttämään mitä suojamuurin takana oli piilossa. Tällainen luottamuksellinen keskustelu sai miehen kiinnostumaan seuralaisestaan yhä enemmän; se, että niinkin täydellisen kauniilla henkilöllä oli inhimillisiä tunteita ja jopa heikkouksia, veti Korbiniania vain tiiviimmin puoleensa.

”Kuuntelisin mielelläni, itsehän tietysti päätät, mitä tahdot kertoa ja minkä pitää omana tietonasi”, mies sanoi ja sulki hetkeksi silmänsä, kun tunsi pehmeät huulet jälleen ihollaan. Hän kyllä halusi ottaa vastaan kaiken, mitä Fleur ikinä olikaan valmis hänen kanssaan jakamaan, mutta toisaalta oli myös luonnotonta vaatia ketään kertomaan kaikkea. Ihmisillä oli myös salaisuuksia, ja sen Korbinian osasi onneksi hyväksyä.

Mies avasi silmänsä ja kulki Fleurin johdattamana ulos liikkeestä, painaen tarkasti mieleensä heitä ”palvelleen” myyjän nimen tuon nimikyltistä. Herra Vinter ei ollut sellainen mies, joka uhkaili ketään väkivallalla tai muutenkaan kovistellut ihmisiä, jotka eivät häntä miellyttäneet. Ei, mieluummin Korbinian antoi myyjän esimiehelle palautetta ja hoiti erimielisyydetkin asiallisesti, eikä alentunut suunsoittoon, vaikka ehkä antoikin itsestään sillä tavoin heikon tai välttelevän vaikutelman. Hän ei vain uskonut voivansa vähentää väkivaltaa tai huonoa energiaa, jos vastasi siihen samalla mitalla.

Kauppakeskuksen käytävällä kulkiessaan Korbinian käänsi taas katseensa seuralaiseensa, eikä voinut olla hymyilemättä huomatessaan Fleurin itsevarman olemuksen vaihtuvan vähitellen herkemmäksi. Hymy ei kuitenkaan ollut omahyväinen tai pilkallinen, vaan myötätuntoinen ja lämmin.

”Tulen mielelläni käymään luonasi”, mies vastasi tiukentaen hieman otettaan toisen kädestä rohkaisevasti.

”Mikäli se ei haittaa ruusukaijas-ystävääsi”, hän lisäsi hymyillen ja kohotti kulmiaan kysyvästi.

Fleur katseli hetken aikaa Korbiniania ja hymyili kevyesti. Hän töytäisi kädellään miestä hellästi. "Näetkös? Osaat olla kyllä itsevarma jos vain haluat", hän sanoi hymyillen ja painoi päänsä toisen olkaa vasten. Hän jatkoi sitten matkaansa suunnaten askeleensa kohti uloskäyntejä joiden edessä olisi varmaankin muutama taksi. "Ja Rosy varmaankin pitää vain siitä että saa muutakin seuraa kuin vain minut", hän lisäsi miehen kysymykseen. Hän asteli sitten ovista ulos ja vilkaisi takseja. "Menemme varmaankin taksilla?", hän uteli ja asteli lähemmäs yhtä autoa. Hän istahti kuskin avattua oven sisälle ja kertoi sitten osoitteen kun he kaikki olivat kyydissä. Auto ajeli rauhallisesti pitkin hiljaisia katuja Fleurin asunnon eteen. Kun matka oltiin maksettu nousi hän ylös autosta astellen avaamaan heille oven.

Hän odotti Korbiniania ja ohjasi heidät sitten ylös portaita kolmanteen kerrokseen hänen ovelleen. Fleur kaiveli avaimet takustaan ja avasi sitten oven. "Tervetuloa", hän sanoi naurahtaen pehmeästi ja seisahtui riisumaan kenkänsä. Hänen asuntonsa oli varsin pieni. Siihen sisältyi pieni eteinen sekä kylpyhuone, pieni olohuone tila jossa oli valkoinen pehmeä sohva ja puinen pöytä, keittiökomero jossa ikkunan edessä oli pieni pöytä ja kaksi tuolia, sekä makuuhuone josta löytyi vain vaatekaapit sekä iso pehmeä sänky joka oli pedattu ja jonka päällä oli kasa koristetyynyjä. Joka paikassa oli kuitenkin vaatteita sekä kenkiä ja muutama laatikko oli merkkinä siitä ettei hän kauaa ollut ehtinyt asua asunnossa.

Hän asteli ensimmäisenä vetämään liinan pois Rosyn häkin yltä. Sen jälkeen hän keräili vaatteet käsiinsä ja heitti ne vaatekomeron lattialle sulkien oven perässään. Fleur kääntyi sitten Korbinianin puoleen ja kallisti päätään sivulle. "Haluaisitko jotain?", hän kysyi ja vei kätensä hiuksilleen avaten kiharretut hiuksensa. Hän tajusi myös vasta silloin riisua takin pois yltään.

Korbinian naurahti kevyesti seuralaisensa sanoessa häntä itsevarmaksi.

”En nyt sanoisi ihan niinkään”, mies hymähti hyväntuulisesti, mutta joutui kyllä myöntymään hieman. Ajan kanssa Fleurin seura kun tuntui yhä helpommalta, eikä hänen tarvinnut jännittää enää läheskään yhtä paljoa. Olihan tämä sinänsä niitä harvoja kertoja, kun joku kutsui hänet kotiinsa tällä tavoin, treffien jälkeen, eikä vaikkapa työasioissa, mutta tällä hetkellä se ei jostain syystä huolettanut miehen mieltä sen enempää.

Taksimatka sujui ongelmitta, ja Fleurin asunnolle saapuessaan Korbinian katseli kiinnostuneesti ympärilleen. Asunto oli kotoisa ja sievä ja jollain tapaa omistajansa näköinenkin, vaikka muuttolaatikot kertoivatkin kotiutumisen olevan vielä hieman kesken. Riisuttuaan takkinsa, mies katsahti häkissään olevaa ruusukaijasta hymähtäen ja odotti kunnes Fleur oli saanut rauhassa kerätä vaatteensa syrjään. Toisen liittyessä takaisin seuraansa, Korbinian katseli hetken ajatuksissaan Fleurin vaaleita hiuksia, jotka niin kauniisti kiharrettuina kehystivät tuon kasvoja.

”No... Voisin toki ottaa jotain juotavaa. Ehkä sitä viiniä, jos sinullekin maistuisi vielä”, hän ehdotti varovasti. Oikeastaan miehelle ei ollut niin väliä, mitä tarjottavaa Fleurilta löytyi, mutta tällä hetkellä jokin alkoholipitoinen tuntui kaikkein houkuttelevimmalta. Ihan vain sen rentouttavan vaikutuksen vuoksi.

”Kerrankin kun on vapaailta ja hyvää seuraa”, Korbinian vielä totesi hymähtäen ja jäi katselemaan ruusukaijasta ajatuksissaan.

Fleur nyökkäsi juomatoiveelle ja asteli keittiöön. Hän kaivoi kaapista kaksi siroa viinilasia ja kaatoi toisen täyteen punaviiniä ja toisen puolilleen. Omaan lasiinsa hän lisäsi jääkaapista verta mutta teki sen huomaamattomasti siellä keittiön turvissa. Hän asteli sitten takaisin sohvan luokse ja ojensi verettömän lasin Korbinianille. Hän kohotti oman lasin huulilleen ja otti siitä kevyen siemauksen laskien sen sitten alas. Veren rautainen maku oli yhä olemassa mutta viini onneksi hävitti sen miltei kokonaan. "En tiedä onko viini makuusi kun tunnet viinejä paremmin mutta toivottavasti se kelpaa", hän sanoi hymyillen ja asteli sitten kevyin askelin häkin luokse. Lintu lauloi kauniisti ja sai vaaleaverikön hymyilemään. Hän kaatoi jyviä linnin kulhoon ja siveli hetken aikaa sen pehmeitä höyheniä sormillaan häkin läpi.

Hän asteli sitten takaisin sohvalle ja istahti alas sipaisten hiuksiaan. Hetkeksi hän jäi mietteliäänä katselemaan eteensä ennen kuin kohotti katseensa Korbinianiin. Hän nosti jalat sievästi sohvalle ja kurotti sipaisemaan toisen poskea. "Häiritseekö sinua jos puhun ranskaa? Haluaisin kertoa sinulle menneisyydestäni ja se onnistuisi varmaankin helpoiten omalla kielelläni", hän kysyi ja katseli toista kysyvänä.

Hän oli tullut siihen tulokseen että tahtoi kertoa miehelle nyt tärkeimmät ja merkittävimmät seikat itsestään. Korbinian vaikutti hetki hetkeltä ihanammalta ja hän ei haluaisi huomata rakastuvansa toiseen vain huomatakseen ettei mies kestäisi hänen menneisyyttään tai muutamaa ominaista piirrettä. "Haluan että tiedät minusta muutaman tärkeän asian sillä pidän sinusta todella", hän lisäsi vielä ja hymyili pienesti.

Herra Vinter tutki asuntoa katseellaan, antaen Fleurin hääräillä keittiössä kaikessa rauhassa, ja kääntyi tämän puoleen vasta saadessaan viinilasin käteensä. Mies hymyili ja nyökkäsi kohteliaasti kohottaen hieman lasiaan maljan tapaan ennen kuin siemaisi juomaa makustellen.

”Kiitos, tämä käy oikein hyvin”, hän hymähti tyytyväisenä ja seurasi vaitonaisena, kun vaaleaverikkö hoivasi lemmikkiään. Linnun sirkutus toi elävästi mieleen joitain kesäisiä hetkiä miehen lapsuudesta, kun hän oli viettänyt enemmän aikaa sukulaistensa luona, ja kaijasten hoito oli aina ollut eräs vierailujen kohokohdista. Siitäkin tuntui olevan ikuisuus.

Lopulta Korbinian istuutui sohvalle Fleurin viereen keskittyen nyt kokonaan tämän seuraan. Kielen vaihtuessa taas ranskaksi, mies pudisti pienesti päätään, sillä hän ymmärsi hyvinkin äidinkielen merkityksen tullessaan kaksikielisestä perheestä. Onneksi ranska nyt sattui olemaan yksi niistä kielistä, joita Korbinian oli aikoinaan valinnut opiskeltavakseen.

”Ei häiritse, enköhän pysy kärryillä”, mies vastasi ja laski lasinsa pöydälle. Hän kohotti kulmiaan hieman yllättynyt ilme kasvoillaan, kun tunsi sydämensä lyövän kerran tyhjää Fleurin viimeisen virkkeen kuullessaan. Miehen ilme oli jokseenkin epäuskoinen, kuin Fleur olisi väittänyt piin olevan tasan kolme tai jotain muuta yhtä ennenkuulumatonta.

”...Todellako? Uskomatonta”, Korbinian totesi hämillään. Hän kuitenkin pudisti nopeasti päätään ja hymähti ääneen, selvästikin yrittäen sulatella kuulemaansa.

”Uh, siis, tarkoitan... Minäkin pidän sinusta, siksi tämä onkin niin erikoinen tilanne. Mutta mitä halusitkaan kertoa?” mies vastasi ujompaan sävyyn, mutta pyrki vakavoitumaan keskittyäkseen kuulemaan, mitä toisella oli sanottavanaan.

Fleur naurahti Korbinianin ilmeellä hellästi ja pudisteli päätään hetken aikaa. "Miksi ihmeessä olet niin yllättynyt?", hän kysyi toiselta. "Tuskin olisin sinua tänne kutsunut jos en olisi pitänyt sinusta", hän lisäsi vielä selventääkseen sanojaan. Hän kohotti sitten lasin huulilleen ja siemaili viiniä hetken aikaa pohtivana miettien mitä kertoisi ensimmäisenä. Hän halusi kuitenkin ensin kertoa rodustaan sillä se oli niitä isoimpia asioita. Sellainen voisi hyvin pelästyttää miehen ja toinen lähtisi saman tien pois mutta asia olisi parempi saada tietoon saman tien kuin vasta sen jälkeen kun hän ehtisi rakastua mieheen. Vaaleaverikkö laski lasin kädestään ja kääntyi miehen puoleen katsellen toista silmiin.

"[i ]Ensimmäinen asia jota haluan että tiedät on se suurin. Se on ehkä vähän vaikea ymmärtää mutta toivoin että et pelästy koska en halua sinulle mitään pahaa[/i]", hän aloitti tunnustelevasti ja tarkkaili koko ajan miehen ilmettä. Fleur sipaisi hiuksiaan ja hengitti muutaman kerran rauhallisen syvään. "Kun muutin tänne tapasin miehen. Miehen jonka kanssa seurustelin pitkään. Aivan meidän suhteemme alussa kuitenkin hän teki minulle jotakin mitä en välttämättä olisi tahtonut. Katsos tämä mies ei ollut ihminen. Aivan niin kuin minäkään en ole enää. Hän oli vampyyri ja tapaamisemme jälkeen myös minä edustan tuota rotua. Olen vampyyri. Joudun juomaan ihmisen verta selvitäkseni hengissä..", hän jatkoi varovaisena ja laski katseensa maahan. Kaikki kuulosti ääneen niin paljon pahemmalta.

"Mutta kuten sanoin sinulla ei ole mitään hätää. Olen vain muutaman kerran juonut suoraan ihmisestä ja jos totta puhutaan niin en välitä siitä laisinkaan. Minua varten on varastettu verta sairaalasta ja olen juonut sitä. En edes pidä veren mausta vaikka luulisi että siihen neljänkymmenen vuoden aikana tottuisi", hän jatkoi ja kohotti sitten katseensa Korbinianiin jääden varauksella katselemaan toista. Hän ei osannut edes arvata miten toinen voisi reagoida.

Korbinian laski katseensa hieman nolostuneesti hymyillen ja kurotti viinilasin takaisin käteensä. Ei hän tietenkään epäillyt Fleurin vilpittömyyttä, vaan lähinnä tämän tilanteen todennäköisyyttä. Niin traagisen surullista kuin se yli 30-vuotiaan miehen kohdalla olikin, kuulla nyt jonkun pitävän hänestä. Viimeksi Korbinian taisi olla edes tämän kaltaisessa tilanteessa opiskeluaikoinaan.

Hän kohotti viinilasin huulilleen ja siemaisi juomaa hitaasti, antaen vaaleaverikön keräillä ajatuksiaan sanoiksi kaikessa rauhassa. Lopulta toisen kääntyessä puoleensa, Korbinian laski lasin takaisin pöydälle ja katsoi sinisiin sielunpeileihin odottavasti, pysyen kuitenkin rauhallisena. Ensimmäisten sanojen jälkeen Korbinian epäili jo Fleurin kuuluvan johonkin rikollisjärjestöön tai muuta vastaavaa, mutta sanan ”vampyyri” kuullessaan mies kohotti kulmiaan selvästi hämmentyneenä.

”Tuota, ymmärsinkö nyt oikein... Siis vampyyri-vampyyri?” Korbinian kysyi, vaikkei ollut ihan varma itsekään, mitä tarkoitti. Ehkä hän ei täysin ollut ymmärtänyt jotain sanaa, tai ehkä vaaleaverikkö puhui jotenkin kuvaannollisesti, ettei mies vain ymmärtänyt asiaa oikein. Jos puhe oli kuitenkin näistä myyttien olennoista, ilmeisesti kyse ei ollut kuitenkaan mistään oudosta kultista tai vastaavasta, ellei Fleur sitten ollut jotenkin... sairas, ja kuvitellut olevansa joku mystinen taruolento. Herra Vinter räpytti silmiään ja liikahti paikallaan hieman levottomasti, mutta hieroi sitten leukaansa mietteliäästi. Hänen piti hetki analysoida kuulemaansa.

”Hetkinen, neljänkymmenen vuoden? Kuinka... Kuinka vanha olet?” mies kysyi hämillään ja katsahti Fleuria, joka ei todellakaan näyttänyt yli 40-vuotiaalta.

Fleur katseli Korbiniania eikä oikein toisen sanoista vielä tiennyt mihin tulokseen mies oli tullut. Hän arveli että joko toinen jollain tapaa uskoisi häntä tai sitten luulisi häntä seinähulluksi. Hän sipaisi hiuksiaan ja seurasi katseellaan toisen hämmennystä. "Ehkä tämä sujuu paremmin englanniksi. Tarkoitan tosiaan vampyyria. Rotu ei ole mikään myytti kuten monet luulevat vaan meitä on oikeasti olemassa tosin monet siihen liittyvät asiat ovat myyttisiä. En nuku arkussa tai mene kauniiden naisten ikkunoista sisään vain päästäkseni heidän kaulansa kimppuun", hän koetti selittää asiaa. Vaaleaverikkö naurahti sitten ja nyrpisti nenäänsä suloisesti. "Olen kuusikymmentä vuotta mutta olin kahden kymmenen kun minua purtiin", hän selitti ikäänsä ja kallisti päätään sivulle. Hän tiesi kuitenkin että hänen tarvitsisi näyttää toiselle oikeita merkkejä siitä mitä oli.

"Ensinnäkin..Tässä on purema jälkeni. Se ei ikänä häviä", hän aloitti selityksensä ja laski kätensä reidelleen. Hän veti shortseja ylemmäs ja näytti sisäreidessään olevat kaksi pientä jälkeä kulmahampaiden välin verran erillään. "Toiseksi koska olet lääkäri niin osaat varmaankin tarkistaa pulssini. Minulla ei ole pulssia enää koska sydämeni ei lyö sillä olenhan noin tavallaan kuollut", hän jatkoi ja otti toisen käden omaansa vieden sen kaulalleen kohtaan josta pulssi ihmisillä tuntui aina vahvana. "En ole mikään hullu ja toivon että uskot minua", hän jatkoi katsellen huolestuneena Korbiniania. Hän vilkaisi sitten lasiaan ja sen jälkeen miestä. "Minulta löytyy myös terävät kulma hampaat", hän jatkoi vielä vakuutteluaan ja näytti kulmahampaitaan jotka tosiaan ihmisen mittakaavassa muistuttivat enemmän jonkun villieläimen hampaita.

"Tiedän että tätä on varmaankin erittäin vaikea kuulla ja ymmärrän kyllä täysin jos tarvitse aikaa miettiäksesi tätä kaikkea", hän sitten jatkoi ja laski kätensä hellästi miehen polvelle katsellen toista huoli silmissään. Hän todellakin toivoi ettei heidän suhteensa nyt vain jäisi tähän. Ainakaan toinen ei ollut heti seonnut tai nauranut hänellä päin naamaa joten se oli hyvä merkki.

Korbinian tuijotti Fleuria yhä varsin hämmentyneenä toisen painottaessa, että hän oli tarkoittanut oikeaa vampyyriä, eikä mitään erikoista kielikuvaa tai muutakaan... outoa. No, outoa tämäkin oli, siitä ei päässyt mihinkään.

Korbinianin kasvot kadottivat hieman väriään, kun Fleur jatkoi kertomustaan, ja puhe siirtyi puremaan. Vielä nähdessään selkeät hampaanjäljet iholla, mies henkäisi hämillään, mutta tiedemiehen uteliaisuus myös heräili hänen ajatuksissaan. Kuinka vampyyriksi tultiin, levisikö pureman kautta jokin virus tai bakteeri? Kuinka keho pystyi liikkumaan ja miksei kudos alkanut hajota, jos se oli kuollutta? Miksi veren juominen oli välttämätöntä? Niin monta kysymystä oli vailla vastausta, mutta tuskin Fleurkaan halusi ryhtyä miksikään koekaniiniksi heti kättelyssä.

”Tämä on... kieltämättä hämmentävää”, mies sanoi tunnustellessaan vaaleaverikön kaulaa, josta ei tosiaan voinut erottaa pulssia. Toisiltahan oli vaikeampi löytää pulssia muutenkin, mutta Korbinian luotti kyllä Fleurin sanaan, kun sitä ei tavallisista kohdista löytynyt. Terävät kulmahampaat nähdessään mies henkäisi taas hämillään, ja siristi silmiään tutkiessaan toisen suuta katseellaan.

”Dens caninukset ovat tosiaan... Kasvaneet käyttötarkoitustaan varten”, Korbinian pohti ääneen ja hieroi taas leukaansa pohtien, kuin olisi vain laatinut diagnoosia potilaalle.

”Sanotaan nyt, että uskon sinua... Vaikka tämä on kyllä outoa”, hän totesi hieman hymähtäen ja otti viinilasinsa hörpäten juomaa melkoisen kulauksen.

”Mutta olen nähnyt aina satunnaisesti kuolemantapauksia ja tutkinut tapaturmia, joissa on ollut liikaa selittämättömiä yksityiskohtia. Outoja puremia, verenhukkaa ja vammoja, joita tavallinen ihminen ei olisi voinut saada aikaan, puhumattakaan sekavista silminnäkijöiden tai uhrien todistuksista. Nyt kun asiaa miettii, on melkeinpä loogista, että niihin on jotenkin liittynyt... jotain, mistä ei ole aiempaa tietoa”, mies selitti huokaisten, eikä voinut oikein itsekään uskoa sanovansa sitä ääneen. Toisaalta asiaa oli helpompi sulattaa, kun hän oli saanut siitä esimakua pikkuhiljaa.

Hän otti hellästi Fleuria kädestä, ja tunnusteli sitä uteliaan tutkivasti kuin ensi kertaa, kuljettaen sormiaan sileää ihoa pitkin kevyesti silittäen.

”Millaista on olla vampyyri? Onko se kovin erilaista siihen verrattuna, kun olit ihminen?” Korbinian kysyi sitten, yrittäen hetkeksi jättää analysoinnin ja työminänsä sivuun.

Fleurin ilme muuttui hetkeksi epäileväksi kun toinen tarkkaili häntä kuin uutta eläintä minkä oli löytänyt metsän siimeksestä. hän antoi kuitenkin toisen tutkia itseään uteliaana sillä ymmärsihän hän. Itsekin hän toivoi että olisi voinut saada asiasta näin selvää eikä niin että herätessään kuuli vain olevansa yksi yönolennoista. Hän seurasi katseellaan kun toinen otti ison kulauksen viiniä lasistaan ja hymyili pienesti. Mies ainakin harkitsi sitä että uskoisi häntä. Tämä tuntui jo hyvältä merkiltä. "Vampyyrit koettavat olla varovaisia koska harva haluaa että koko maailma tietää meistä. Valitettavasti on myös niitä yksilöitä jotka liikkuvat verenhimoisina pitkin öisiä katuja ja heistä jää jälkeen uhreja joiden haavoja sekä ruhjeita ei varmaan pysty selittämään kovinkaan helposti. Joten sinun työssäsi on luonnollista että olet kohdannut sellaisia tapauksia. Nyt myös ehkä ymmärrät miksi en säikkynyt ammattiasi.", hän puhui pehmeästi koettaen olla pelottelematta toista. "Kuten jo sanoin niin itse en ole ikinä tappanut ketään veren himoni vuoksi", hän lisäsi vielä,. Hän ei myöskään edes halunnut tappaa muita.

Hän värähti kun mies tarttui hänen käteensä ja jäi katselemaan toisen sormia jotka sivelivät hänen ihoaan pehmein liikkein. Hän hymähti hiljaa ja kohautti olkiaan. "Ei se niin erilaista ole. Veren juomiseen täytyy totutella ja jos sitä ei juo niin ennemmin tai myöhemmin tulee heikko pahoin voiva olo. Kuitenkin tunteet ja ajatukset ovat melko samanlaisia. Aurinkoa minä kaipaan eniten varmaankin. Auringon valo polttaa ihoon pahoja jälkiä ja jos joutuisin kokonaan aurinkoon niin kuolisin", hän selitti ja hymyili haikeasti vilkaisten verhojen suuntaan. Hän kaipasi tosiaan auringon lämpöä ja sitä kaikkea.

"Tietysti myös ajatus kuolemattomuudesta on melko ristiriitainen. Silloin kun nauttii elämästään on kiitollinen että saa elää tuhansia vuosi mutta..", hän aloitti mutta vaaleaverikön silmät tummuivat hivenen ja hän laski katseensa maahan. "Silloin kun vihaa jokaista sekuntia ja kaikki tuntuu piinalta niin sitä inhoaa. Se tunne kun tietää että ei voi kuolla. Ei voi vaan kadota pois tästä maailmasta ja sen kurjuudesta. Se on ahdistavaa ja pelottavaa", hän jatkoi ääni murtuen hivenen. Fleurista huokui sanaton murhe ja kipu hetken.

Hän pudisti lopulta päätään ja hymyili heikosti. Hän kohotti lasin huulilleen ja joi siitä muutaman kulauksen huokaisten hiljaa. "Ihmisten perustarpeet myös ovat melko turhia. Minäkin syön tavallista ruokaa vaikken sitä oikeastaan tarvitsekaan mutta välillä on mukava hemmotella itseään hyvällä ruualla", hän lisäsi vielä ja jäi katselemaan Korbiniania. Hän kohotti kätensä hellästi miehen poskelle ja siveli ihoa sormillaan.